KooKoo nappasi seuraavaksi Tapparan päänahan – Kouvolassa nähtiin kiihkeä lauantai-ilta

LIIGA / Raportti
Ruuhkaa Tapparan maalilla. Ottelun tunnelma oli kiihkeä 5200 katsojan edessä.
Kuva © Satu Pitkänen
KooKoo isännöi Tapparaa Kouvolassa. Kiihkeän ja tapahtumarikkaan ottelun jälkeen pisteet jäivät Kymenlaaksoon.
Lähtökohdat 

KooKoo katkaisi keskiviikkona kolmen ottelum jatkoaikaputkensa, kun kouvolalaiset hakivat pisteet Ässien kustannuksella Porissa. Maaottelutauon jälkeen KooKoo on jälleen kolmessa ottelussa päästänyt vain yhden maalin. Poikkeus oli kotiottelu Ässiä vastaan, jossa kuitenkin tuli jatkoaikavoitto. Nyt alakerrasta telakalla ovat Arttu Pelli sekä Peetro Seppälä. Lauantai-illan peliin on odotettavissa hyvä yleisömäärä.

Maalivahtipelaaminen 

KooKoon maalilla torjunut Henrik Haukeland oli mies paikallaan ja torjui sen minkä pitikin. Norjalaisen nollapeli jäi jälleen lähelle.

Puolustuspelaaminen 

Verenvähyys ei puolustuksessa juurikaan näkynyt. Tasavajaalla tehty Tapparan kavennusmaali oli ainoa kauneusvirhe KooKoon hallitsemassa kolmannessa erässä.

Hyökkäyspelaaminen 

Juha-Pekka Haataja oli illan nimi. Kun kiekko ei muuten tahtonut mennä häkkiin, astui esiin kokenut Haataja. Ottelun aluksi ylivoimamaalien ennätyksestään palkittu konkari teki KooKoon ensimmäisen ja syötti toisen osuman. Anrei Hakulinen oli mukana niin hyvässä kuin pahassakin. Kahden maalisyötön lisäksi hän myös hukkasi kiekon, josta Tappara teki ensimmäisen ja ainoan maalinsa. Vilmos Galló pelasi uhrautuvasti. Tikatun huulen kanssa unkarilainen blokkasi Tapparan laukauksia loppuun asti.

Erikoistilanteet 

KooKoo sai vajaamiehisellä puolustuksellakin pidettyä oman pään puhtaana alivoimalla. KooKoo pääsi pelaamaan ylivoimaa illan ottelussa rutkasti ja Charles Bertrandin viiden minuutin jäähyn tuli myös onnistuminen. 

Lähtökohdat 

Tapparalla on takanaan heikompi jakso. Tilastojen valossa Tapparan maalivahtiosaston olisi oltava isäntiä parempi, vaikka torjuntoja tulisikin enemmän. Tyler Morley palasi kultakypärineen kaukaloon perjantaina.

Maalivahtipelaaminen 

Tapparan maalilla pelasi Michael Garteig, jonka iltaan mahtui 28 torjuntaa. Joukossa oli muutama tärkeä pelastus, mutta KooKoon molemmat maalit kanadalainen haluaa varmasti unohtaa nopeasti. Varsinkin ensimmäinen maali livahti vahdin ohi helposti maskista huolimatta.

Puolustuspelaaminen 

Tapparan puolustuspelaaminen toimi illan ottelussa pääsääntöisesti totutun tiiviisti. KooKoon kova painostus tuotti kuitenkin ajoittain hankaluuksia Tapparan puolustukselle ja kouvolalaiset pääsivät karkaamaan miesvartioinnista.

Hyökkäyspelaaminen 

Jos KooKoo on kunnostautunut maalia kohden laukomisessa kauden aikana, kohtasi se Tapparassa kaltaisensa. Tapparan ykkösketju harveni ottelun puolivälissä Tyler Morleyn loukkaantumisen ja Charles Bertrandin ulosajon myötä. Kolmannessa erässä Tapparalla oli vaikeuksia päästä pois puolustusalueeltaan. Kavennusmaali syntyi KooKoon kiekonmenetyksestä.

Erikoistilanteet 

Tapparan alivoimaa testattiin tänään kaksi kertaa. Bertrandin ulosajon seurauksena tullut viiden minuutin jäähy kostautui. Muuten Tapparan alivoima toimi mallikkaasti. Ylivoimaa Tappara pääsi koittamaan ottelussa kaksi kertaa, mutta tulos jäi puuttumaan ajoittaisesta hyvästä pyörityksestä huolimatta.

Erikoista 

Tapparan Tyler Morley loukkaantui uudelleen vain kahden ottelun jälkeen. KooKoolta paikattavaksi pääsi Vilmós Gallo, jonka purukalustoa uusiksi muokkasi Charles Bertrand jälkitilanteessa.

Ottelun ratkaisu 

KooKoo sai Charles Bertrandin pimenemisestä toisen erän lopussa viiden minuutin ylivoiman. Siitä se sai aikaan ottelun avausmaalin juhlakalu Juha-Pekka Haatajan lavasta. Voittomaalin laukoi Kim Strömberg Haatajan esityöstä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo