Riehakkaasti esiintynyt KooKoo lannisti epävarman SaiPan − Libor Šulák säkenöi Kaakon derbyssä

LIIGA / Raportti
SaiPan maalilla sattui ja tapahtui illan ottelussa.
Kuva © Satu Pitkänen
Kouvolassa nähtiin kauden neljäs Kaakon derby, jossa Liigassa kuuden joukkoon hamuava KooKoo oli SaiPaa selvästi parempi. Vaikka kotijoukkue olikin kovin vakuuttava, ottelu ratkesi lopullisesti vasta kolmannessa erässä SaiPan kurittomuuteen.
Lähtökohdat 

KooKoo lähti otteluun kahden ottelun voittoputkessa kamppaillen väkevästi paikasta kuuden joukossa. Tämän lisäksi kouvolalaiset ovat ottaneet isännän otteen Kaakon derbyistä, joten joukkue lähti hyvillä mielin metsästämään seuraavaa kotivoittoa.

KooKoon riveistä uupui nuorten MM-kisoissa pelaavat Joonas Oden sekä Peetro Seppälä.

Maalivahtipelaaminen 

Henrik Haukeland pelasi kotijoukkueen maalilla tasaisen ottelun torjuen lopulta 22 laukausta. Itse ottelussa Haukeland selvisi lopulta melko kevyellä iltapuhteella vieraiden pelaamisen oltua tukkoisaa.

Vaikka Haukeland ei joutunut kovinkaan kummoiseen kurimukseen, vieraat iskivät harvoista paikoistaan maaleja kovalla prosentilla.

Puolustuspelaaminen 

Kouvolalaisten kiekollinen varmuus ja hallinta ottelutapahtumista heijastuivat myös SaiPan maalipaikkojen lukumäärään. Vaikka vieraat saivatkin tehtyä useamman maalin, kotijoukkueen puolustukselle voidaan antaa puhtaat paperit päästettyjen maalien oltua pitkälti satunnaisia tilanteita. Ainoastaan vieraiden toinen maali tuli kotijoukkueen nukahduksen seurauksena.

Joukkueen puolustus ansaitsee papukaijamerkin siitä, että vastustajan laukaukset tulivat pitkälti kaukaa maalista. KooKoo onnistui paikoin erinomaisesti tukahduttamaan vieraiden hyökkäyksiinlähdöt ja siten hallitsemaan pelin kulkua.

Hyökkäyspelaaminen 

KooKoo tuli otteluun rytinällä vyöryttäen ensimmäiseen erään tehden kolme maalia ja laukoen 19 kertaa Niclas Westerholmin vartioimaa maalia kohden. Kotijoukkue rynnisti jatkuvasti maalia kohti usean pelaajan voimin, minkä seurauksena joukkue sai usean laadukkaan maalipaikan Westerholmin tontin edestä.

Kotijoukkue iski toisessa erässä vielä neljännen maalin, minkä jälkeen peli seestyi. KooKoon pelaaminen roihahti jälleen liekkeihin ottelun kolmannessa erässä, minkä seurauksena kouvolalaiset saivat vielä kaksi lisämaalia.

Erikoistilanteet 

KooKoon ylivoima rullasi itseluottamusta huokuen, vain erinomaiset maalipaikat jäivät määrältään vajaaksi. Joukkue sai kuitenkin ensimmäisessä erässä maukkaan onnistumisen, kun Libor Šulák laukoi kiitettävällä taidolla ja maltilla kiekon terävästi neljän pelaajan ohitse SaiPan maalin ylänurkkaan. Kolmannessa erässä Erik Karlsson laukoi kotijoukkueen kahden maalin johtoon niin ikään ylivoimalla.

Alivoimalla kouvolalaiset selvisivät kunnialla vieraiden tuskailtua oman pelaamisensa kanssa. Kotijoukkueen kunniaksi tulee mainita, että muutamat irtokiekot maalin edessä saatiin siivottua varmoin ottein etäälle vieraiden ulottuvilta.

Lähtökohdat 

Synkän talven keskellä tarpova SaiPa lähti illan otteluun hakemaan kovasti kaipaamiaan onnistumisia. Joukkueen edeltävä voitto on joulukuun alusta, minkä takia joukkue on vaarassa luiskahataa pudotuspeliviivan huonommalle puolelle.

Maalivahtipelaaminen 

Niclas Westerholm pääsi perjantai-illan riemuksi melkoiseen karuselliin, kun KooKoon hyökkääjät vyöryttivät hyökkäyksiään hurjalla tahdilla maalia kohti. Maalivahdin ensimmäistä erää värittivät 16 torjuntaa ja kolme päästettyä maalia. Kokonaisuudessaan Westerholmille kirjattiin 34 torjuntaa.

Westerholm otti useamman laadukkaan torjunnan, mutta vastineeksi verkko heilui liian useasti. Toisaalta SaiPan puolustus ei ollut tänään KooKoon hyökkäyspelaamisen tasalla, joten maalivahdin tontti oli tällä kertaa tavallistakin yksinäisempi paikka.

Puolustuspelaaminen 

SaiPan puolustus oli tänään suurissa vaikeuksissa. Jo ensimmäisessä erässä kotijoukkueen hyökkääjät saivat liukua helponoloisesti SaiPan maalille, ja Westerholm joutui suuriin haasteisiin.

Puolustuksen sysimusta perjantai rakennettiin merkkausvirheiden, kiekollisen huolimattomuuden ja sallittujen ylivoimahyökkäysten voimalla. SaiPan puolustus oli kaukana parhaimmastaan, eikä nähdyllä pelaamisella ole odotettavissa voittoja vielä pitkään aikaan.

Hyökkäyspelaaminen 

Jos vieraiden puolustuspelaaminen ontui, niin vaikeaa oli myös hyökkäyspelaamisessa. Vaikka joukkue tekikin maukkaat kolme vierasmaalia, sen kiekollinen pelaaminen ontui kotijoukkueen itsevarman ja harkitun pelaamisen ikeessä. Tämän seurauksena joukkueen maalipaikat jäivät piippuun, eikä SaiPan voitto ollut todennäköinen missään vaiheessa ottelua.

SaiPan tasakentällisin tekemät kaksi maalia tulivat yksittäisten onnistuneiden suoritusten myötä, eivätkä varsinaisesti onnistuneiden joukkuesuoritteiden ansiosta. Varsinkin hyökkäyksiinlähdöt ja kiekonhallinta hyökkäysalueella oireilivat merkittävästi.

Erikoistilanteet 

Liigan heikoin alivoimajoukkue SaiPa sai jälleen kylmää vettä niskaansa kahden päästetyn alivoimamaalin muodossa. Sen lisäksi, että alivoimapelaaminen ei toimi kunnolla, on huolestuttavaa kuinka paljon näennäisesti turhia rangaistuksia joukkue ottaa. Yhdistelmä ei varsinaisesti ole perusta voittavalle jääkiekolle.

Ylivoimalla joukkue pyöritti kiekkoa ja haki maalipaikkoja, mutta tekemisestä uupui silti terävyys. SaiPa teki ottelussa yhden ylivoimamaalin, joka syntyi kotijoukkueen yltiöpäisen alivoimapelaamisen seurauksena. Santeri Virtasen ja Ville Vainikaisen yhteispeli loi laadukkaan maalipaikan, josta tällä kertaa jaettiin myös palkinto maalin muodossa.

Ottelun ratkaisu 

Ottelu ratkesi lopullisesti Erik Karlssonin ylivoimamaaliin kolmannessa erässä. Tähän mennessä vieraat sinnittelivät maalin päässä. Rangaistus vihellettiin SaiPan menetettyä kiekon hyökkäysalueella ja kotijoukkueen ampaistua orastavaan ylivoimahyökkäykseen. Rangaistus esti suoran ylivoimahyökkäyksen, mutta mahdollisti ratkaisevan ylivoiman.

Yleisemmin ajateltuna kaukalossa nähtiin vieraitaan selkeästi parempi kotijoukkue, joka ansaitsi maalinsa laadukkaalla kiekollisella pelaamisella. KooKoon suunta sarjassa on ylöspäin ja SaiPan puolestaan alaspäin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo