Mustaoranssi myrsky vyöryi SaiPan yli Kaakon derbyssä

LIIGA / Raportti
Heiluvat maaliverkot ja myöhässä olevat SaiPan pelaajat muodostivat ottelun kuvan.
Kuva © Satu Pitkänen
KooKoon kauden ensimmäinen kotiottelu päättyi murskaavan esityksen jälkeen lukemiin 5−1. Kotijoukkue iski ensimmäiseen erään neljä maalia, eikä SaiPa pystynyt enää tämän jälkeen kilpailemaan tosissaan ottelun voitosta.
Lähtökohdat 

KooKoo joutui nöyrtymään edeltävän illan ottelussa SaiPalle vaikka kouvolalaisten peli tuntuikin luistavan hyvin. Joukkue kaatui muutamaan puolustuksen herpaantumiseen ja epävarmaan maalivahtipeliin.

Kauden ensimmäisessä kotiottelussa joukkueelta odotettiin raikasta peliä ja pistetilin avautumista.

Maalivahtipelaaminen 

Eilisessä ottelussa epävarmasti esiintynyt Henrik Haukeland sai heti seuraavana päivänä mahdollisuuden revanssiin.

Perjantain ottelun tapaan Haukeland ei joutunut rehkimään maalillaan vastustajan hyökkäyspelin jäätyä vaillinaiseksi. Rauhallisen ensimmäisen erän jälkeen Haukeland pääsi vankemmin pelin tiimellykseen. SaiPan ainoa maali syntyi ylivoimalla takatolpalta lauottuna. Haukelandille ei jätetty tilanteessa mitään saumaa torjuntaan.

Puolustuspelaaminen 

KooKoon joukkuepuolustuksen ja kiekottoman pelaamisen voidaan nähdä onnistuneen erinomaisesti vieraiden pelinrakentelun jäätyä kerta toisensa jälkeen alkutekijöihinsä. Vieraiden työnsarkaa vaikeutti huomattavasti kotijoukkueen kärkäs ja aktiivinen pelaaminen.

Hyökkäyspelaaminen 

Kotijoukkueen hyökkäyspelaaminen vaikutti toisinaan leikittelevältä kiekon ja pelaajien pysyttyä etäällä SaiPan puolustukselta. Varsinkin ensimmäisessä erässä joukkue sai luotua monta laadukasta maalipaikkaa, joista se rankaisi kiitettävällä tehokkuudella.

Hurjan ensimmäisen erän jälkeen joukkueen hallinta tasoittui pitkälti saavutetun merkittävän johtoaseman ja vastustajan pienoisen henkisen virkoamisen myötä. 

Erikoistilanteet 

Kouvolalaiset onnistuivat heti ottelun ensimmäisellä ylivoimallaan maalinteossa suoran hyökkäyksen myötä. Vaikka SaiPalla olikin jälleen vaikeuksia pelissään, se ei tällä kertaa heijastunut suoraan KooKoon saamiin ylivoimamääriin.

KooKoo sen sijaan otti pelitilanteisiin suhteutettuna yllättävän paljon rangaistuksia. Kotijoukkueen alivoima sai kuitenkin estettyä vieraidensa pakkopelin tehokkaasti vaikkakin heti kolmannen erän alkuun KooKoon puolustus nukahti ratkaisevalla hetkellä, mistä seurasi Haukelandin nollapelin murentuminen.

Lähtökohdat 

SaiPa lähti otteluun runsasmaalisen kotivoiton jälkimainingeissa, mutta joukkueella oli vielä paljon petrattavaa kauden ensimmäisestä ottelusta. Lappeenrantalaisilla oli omat haasteensa kiekollisen pelinsä kanssa, eikä urakka ollut lähtökohtaisesti yhtään helpompi vieraskaukalossa.

Joukkue sai ensimmäisestä ottelustaan myös huonoja uutisia Santeri Virtasen loukkaannuttua kaksinkamppailutilanteessa. Lisäksi Veeti Vainio teki tilaa Santeri Airolalle.

Maalivahtipelaaminen 

SaiPan maalilla aloitti edeltävän illan tapaan Niclas Westerholm. Westerholmin urakka alkoi murheellisesti, kun kotijoukkueen onnistui iskeä kiekko kolmesti SaiPan nuottaan reilun kahdeksan ensimmäisen peliminuutin aikana.

Tämän jälkeen maalille luisteli Karolus Kaarlehto, jonka urakka ei ollut paljoa Westerholmin iltapuhdetta hohdokkaampi. Kaarlehto joutui nöyrtymään KooKoon hyökkäysten edessä kahdesti vaikka laukaisumäärät eivät nousseet merkittäviksi. Hänen puolustuksekseen pitää todeta, että SaiPan puolustaja horjuutti Kaarlehtoa juuri ennen viidennen maalin syntyä.

Puolustuspelaaminen 

Vieraiden puolustuspeli oli pulassa myös tässä ottelussa vikkelien kouvolalaisten pyörityksessä. Ottelu ratkesi käytännössä puolustuksen epävarmasta pelaamisesta syntyneistä maalipaikoista. KooKoon hyökkääjät pääsivät liian usein leikkaamaan keskelle parhaalle maalintekosektorille ilman sen suurempaa vastustelua.

Joukkueella on vielä pitkä tie kuljettavanaan ennen kuin sen puolustuspeli tarjoaa mahdollisuuden voitokkaisiin otteluihin. 

Hyökkäyspelaaminen 

SaiPan hyökkäyspelaaminen jatkoi perjantain ottelun jalanjäljissä tarpomista. Tälläkään kertaa joukkueen pelaajat eivät löytäneet toisiaan syötöillään, mikä sai joukkuepelin näyttämään poikkeuksellisen hitaalta. Tämän lisäksi joukkueen henkistä kanttia koeteltiin toden teolla KooKoon pikaisten maalien myötä. Kaiken kaikkiaan joukkueen hyökkäyspeli tarjosi enemmän kysymyksiä kuin vastauksia alkaneeseen Liiga-kauteen.

Erikoistilanteet 

Edeltävässä pelissä SaiPa pääsi harjoittelemaan runsaasti alivoimapeliään. Tällä kertaa oli ylivoimapelin vuoro.

SaiPa pääsi pelaamaan ylivoimaisena toisessa erässä neljästi ilman sen suurempaa tulosta. Huolestuttavaa pakkopelissä oli sen epävarmuus. Joukkue sai kuitenkin kovasti kaipaamansa onnistumisen heti kolmannen erän alkuun, kun Emil Oksanen iski kiekon vastustamattomasti maalin ylänurkkaan Tomas Záborskýn mainiosta syötöstä.

Lappeenrantalaisten alivoima joutui nöyrtymään ensimmäisessä erässä, kun Anrei Hakulinen laukoi maalin Juha-Pekka Haatajan laadukkaan esityön jälkeen. Tilanteessa SaiPan joukkuepuolustus riisuttiin aseista maltillisen kiekon siirtelyn ansiosta.

Ottelun ratkaisu 

Ottelu ratkesi ensimmäisen erän mustaoranssiin myrskyyn. Kotijoukkue paiskoi peräti kolme maalia reiluun kahdeksaan minuuttiin, mikä salpasi SaiPan pelin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo