KooKoo kuittasi tappionsa kotiyleisön edessä – KooKoo muisti uransa päättänyttä Martin Bergeriä

LIIGA / Raportti
Kuva © Ella Taponen
Kaakon derbyn toisen osan vei nimiinsä kotijoukkue KooKoo 3–1 -lukemin. Illan hahmona huhki Heikki Liedes kahdella maalillaan. KooKoo muisti myös uransa lopettamaan joutunutta Martin Bergeriä.

Kouvolassa iskettiin lauantai-illan ratoksi jo kauden toinen Kaakon derby. Joukkueet kohtasivat edellisenä päivänä Lappeenrannassa, jolloin kotijoukkue SaiPa  vähämaalisessa kamppailussa KooKoota parempi maalein 1–0. 

Ottelun alussa nähtiin hieno hetki, kun KooKoo muisti juuri sydänsairauteen uransa lopettanutta Martin Bergeriä. Suurin osa yleisöstä antoi entiselle puolustajalle seisaaltaan suosiota. Näin lauantai-illan kamppailuun saatiin jo hyvää sytykettä ennen kuin kiekkokaan oli pudonnut jäähän.

Avauserä oli tasaista vääntöä, ja molemmilla paikkoja oli tehdä ottelun avausosuma, mutta kiekkoa ei saatu maalin asti vielä ottelun avauserässä kertaakaan. Muutamista hyvistäkin paikoista huolimatta maalitili ei karttunut kummaltakaan. 

Avauserän lopussa puolestaan jaettiin minuutin aikana peräti kolme rangaistusta. Ensiksi Petteri Nikkilä lähti kärsimään jäähyään. SaiPan ylivoima kesti ainoastaan 25 sekuntia, kun oli Nuutti Viitasalon vuoro löytää itsensä jäähyaitiosta. Ainoastaan 35 sekuntia myöhemmin oli Jarno Koskirannan vuoro istuutua jäähyaitioon. Näin toisen erän alkuun jäi aluksi 50 sekuntia neljällä kolmea vastaan ylivoimaa kotijoukkueelle. 

Maaliverkot alkoivat heilumaan toisessa erässä

Toisessa erässä alkoivat heilumaan maaliverkot, ja sen lisäksi tunne pelissä lisääntyi erän loppua kohden. KooKoolla oli erän alussa vielä oiva mahdollisuus avata maalitilit tällä kaudella, kun se pääsi jatkaa pelaamista ylivoimalla, mutta Niclas Westerholmin ohi kiekkoa kouvolalaiset eivät vieläkään onnistuneet saamaan kovasta yrityksestä huolimatta.

Vieraat avasivat maalinteon ajassa 23.50, kun vahvan maalille nousun päätteeksi Mikko Juusola vei vieraat 1–0 -johtoon. Maaliin syötöt Ville Vainikaiselle ja eilisen voittomaaliin Kisapuistossa iskeneelle Ville Petmanille.

SaiPan neljäs kahden minuutin rangaistus kostautui, kun kotijoukkue tasoitti ottelun ajassa 28.47. Maalintekijänä Lukosta täksi kaudeksi Kouvolaan saapunut Heikki Liedes. Ylivoimamaaliin syötön kirjattiin Samuli Ratiselle, ja paluun kotikonnuille tehneelle Miska Siikoselle. Liedes nousi toisen erän hahmoksi, kun hänen laukauksensa painui maskin takaa aina SaiPan maaliin asti, ja näin kotijoukkue oli siirtynyt kamppailussa 2–1 -johtoon.

Etualalla kuvassa oleva Heikki Liedes oli ottelun hahmo kahdella osumallaan
Kuva © Ella Taponen

Erän lopussa molemmat joukkueet pääsivät vielä kertaalleen pelaamaan ylivoimalla. Ensiksi oli vieraiden vuoro kokeilla Teemu Engbergin jäähyn aikana pelin tasoittamista, mutta Nick Malík johdolla kotijoukkue kesti nämä yritykset. Erän loppupuolella nujakan päätteeksi oli Dominik Lakatošin vuoro istuutua jäähypenkille, mutta tämän ylivoiman vieraat selvittävät todella vaivattomasti.

Kolmas erä oli KooKoon hallintaa

Kolmannessa erässä KooKoo otti pelin haltuun isännän ottein, ja hallitsi ottelun tapahtumia selkeästi. Paikkoja kotijoukkueelle tehdä useampikin osuma erän alkupuolella, mutta Westerholmin torjunnat pitivät SaiPan pelissä mukana.

Peli ratkesi, kun kolmatta erää oli pelattu reilut kolmetoista minuuttia, kun Siikonen iski illan toisen tehopisteensä, ja  kasvatti kotijoukkueen johdon kahteen maaliin. Maaliin syöttöpisteen sai Oskari Manninen. Lisäosuma oli ottelun kulkuun nähden ansaittu kotijoukkueelle, joka oli selkeästi niskan päällä päätöserässä.

Lopun yrityksistä huolimatta enempää maaleja ei enää nähty, vaan KooKoo onnistui kuittaamaan eilisen tappionsa kotiyleisönsä edessä 3–1 -voitoksi. Näin Kaakon derbyn voitot jääneet tähän mennessä kotijoukkueille, ja vieraat ovat edelleen saaneet poistua tyhjin käsin kotiinsa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo