KooKoo jatkaa huimaa virettään − Strömbergille kaksi osumaa

LIIGA / Raportti
Kim Strömberg iski kaksi maalia kolmannessa erässä.
KooKoo ja Pelicans avasivat tuplaviikonloppunsa Kouvolassa. KooKoo on kerännyt nyt pisteitä yhdeksästä ottelusta putkeen, kun Pelicans kaatui maalein 5−2.
Lähtökohdat 

Kovavireinen KooKoo lähti otteluun kahdeksan ottelun pisteputkessa, ja voittoja sinä aikana oli kerätty seitsemän.

Maalivahtipelaaminen 

Henrik Haukeland ei joutunut erityisen koville. Norjalaisvahti torjui kiekon 14 kertaa. Ensimmäinen maali meni puolustuksen piikkiin ja toisessa Topi Jaakolan laukaus oli tarkkuudeltaan huippuluokkaa.

Puolustuspelaaminen 

Pääosin Pelicans saatiin pidettyä pois vaaralliselta maalintekoalueelta. Toisen erän alussa puolustus kuitenkin petti hetkeksi ja Roope Elimäki iski maalin edestä osuman. Muuten hyvin pelanneen Matt Caiton pelaaminen tilanteessa oli heikkoa.

KooKoo osasi myös pelata järkevästi, ja pelasi kuuden ottelun sisällä jo kolmannen pelin ilman rangaistusminuutteja − joskin ottelun loppuhetkillä yksi selkeä korkea maila jäi viheltämättä.

Hyökkäyspelaaminen 

KooKoo sai hyökkäyspeliinsä parempaa otetta lisätessään vauhtia toisessa erässä. Tämä toimi siinä, että lahtelaisjoukkue joutui rikkomaan, ja KooKoo pääsi hyödyntämään ylivoimansa.

Kyle Platzerin johtama ketju oli KooKoon kuumin kaksi ensimmäistä erää, ja päätöserässä tahtipuikon otti kaksi maalia tehneen Kim Strömbergin johtama ketju.

Erikoistilanteet 

Ylivoima oli poikkeuksellisen tehokasta, sillä molemmat Pelicans-rangaistukset johtivat KooKoon maaleihin. Joukkueen toinen ylivoimakenttä vastasi maaleista.

Lähtökohdat 

Pelicans oli parantanut hieman otteitaan pitkän vaikean jakson jälkeen. Kuudesta edellisestä ottelusta oli kertynyt neljä voittoa, joskin vain yksi varsinaisella peliajalla. 

Jasper Patrikainen aloitti maalilla ensimmäistä kertaa Liiga-urallaan. Aiemmin hän oli käynyt pelaamassa kolmannen erän Ilvestä vastaan lokakuun alussa.

Maalivahtipelaaminen 

Jasper Patrikainen joutui koville jo alkuminuuteilla, jolloin hän venytti Trevor Mingoian laukaukseen. Myöhemmin hän jäi liian yksin, ja KooKoo iski näin voiton ratkaisseet maalit. Patrikaista ei voi syyttää tappiosta, mutta kolmannessa erässä paluukiekkokontrolli olisi saanut olla parempi.

Puolustuspelaaminen 

Puolustuksen liike ei ollut tarpeeksi hyvää, ja sen myötä KooKoo hallitsi peliä, mitä pidemmälle ottelu eteni. 

Hyökkäyksiin lähtiessä Pelicans teki virheen jättösyöttöjen kanssa, ja se johti KooKoon kolmanteen maaliin. Myös viidennessä maalissa kiekko lyötiin Pelicans-pelaajan lavasta, eikä kunnollista varmistajaa ollut.

Hyökkäyspelaaminen 

Hyökkäyspelaaminen ei toiminut järkevästi, ja peli pyöri paljon parhaan maalintekosektorin ulkopuolella silloin, kun Pelicans oli hyökkäysalueellaan.

Hyökkäyspelin ongelmista kertoo myös se, että joukkue ei saanut sopivaa painetta aikaiseksi, jotta Jasper Patrikainen olisi voitu vaihtaa kuudenteen kenttäpelaajaan.

Erikoistilanteet 

Kaksi alivoimaa ja kaksi päästettyä maalia. Suuren kysymysmerkin voi nostaa siihen, miksi Juhamatti Aaltosta käytetään joukkueen pelatessa vajaalla. Toinen maaleista syntyi Aaltosen kiekonmenetyksestä keskialueella.

Erikoista 

KooKoon kultakypärä ottelussa oli Juha-Pekka Haataja, ja seuraavassa pelissä kypärän saa haltuunsa Kim Strömberg. KooKoon toisen ja kolmannen maalin välillä Vilmos Galló piti virtuaalista kultakypärää hallussaan.

Ottelun ratkaisu 

Kim Strömberg teki kolmannessa erässä kaksi maalia ja vei KooKoon kahdesti kahden maalin johtoon.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo