Sitkeät savolaiset nousivat voittoon Kouvolassa viime hetkillä

LIIGA / Raportti
Kuopiolaiset saivat tuulettamisen aihetta kolmannen erän lopussa.
KalPa osoitti sitkeyttään, kun se nousi loppuhetkillä aina voittoon asti. Kuopiolaiset kukistivat lopulta jatkoajalle venyneessä ottelussa KooKoon maalein 3–2.

KooKoo isännöi toista kertaa tällä kaudella kuopiolaisia. Ensimmäisen ottelun kouvolalaiset veivät nimiinsä maalikarkeloiden jälkeen numeroin 7–4. KalPalle ottelu oli tärkeä pudotuspelien kannalta, sillä kotijoukkue KooKoo oli juuri heidän edellään sarjataulukossa.

KalPan puolustaja Nikita Pivtsakin pelasi ensimmäisen ottelunsa Liigassa, kun taas KooKoon puolustajista Oskari Manniselle ottelu oli Liiga-uran 400.

Kuopiolaisille tarjottiin avauserässä kahdesti ylivoimaa, kun ensiksi jäähyaitiossa istui Samuli Ratinen. Toisen jäähyn puolestaan kouvolalaisista otti Aleksi Ainali, jonka taklaus Benjamin Korhoseen tuomittiin 2+10 -minuutin jäähyn arvoiseksi.

KalPan erän parhaimmat maalitilanteet tulivat juuri ylivoimien aikana, mutta KooKoon varsinkin kotonaan sakannut alivoima selvitti molemmat savolaisten yritykset. Molemmilla kerroilla kuopiolaiset saivat kuvionsa hyvin pyörimään hyökkäyspäädyssä, mutta kiekkoa ohi Nick Malíkin joukkue ei vielä saanut.

Ensimmäinen erä oli lopulta maaliton. Kotijoukkueella oli myös muutama hyvä paikka iskeä avausosuma. Tilanteista parhaimpiin lukeutui tilanne heti toisen jäähyn jälkeen. Teemu Rautiainen ja Peetro Seppälä olivat pahanteossa kuopiolaisten päädyssä, mutta Eero Kilpeläinen otti lopulta varman torjunnan tilanteesta.

Ensimmäinen erä oli kiekonhallinnan osalta tasainen. Myös laukaukset menivät joukkueiden osalta lähes tasan kotijoukkue viedessä ne lopulta niukasti nimiinsä lukemin 17–14. Maalivahtien osalta Kilpeläinen oli 11 torjunnallaan hieman työllistetympi kuin virkaveli Malík.

Toisen erän KooKoo aloitti terävästi. Teemu Engberg pääsi kerran kokeilemaan Kilpeläisen hereillä oloa heti erän alussa, kun hyökkääjä pääsi kiertämään vieraiden maalin, mutta kokenut maalivahti laittoi tylysti oven kiinni patjallaan.

Benjamin Korhosella oli mainio tilaisuus siirtää KalPa ottelussa johtoon, kun hyökkääjä polki komeasti läpi päästen nokikkain Malíkin kanssa, mutta kiekkoa ei hyökkääjä ohi tšekkiläisen saanut.

Myös Aleksi Klemetillä oli mainio paikka erän puolivälissä, kun hyökkääjä oli unohtunut maalinkulmalle vapaaksi, mutta ottelun avausmaali jäi vielä odottamaan itseään.

Erän ensimmäinen torjuntojen ulkopuolinen tilastomerkintä nähtiin, kun erää oli pelattu reilut kaksitoista minuuttia. Ville Meskanen ja Aapeli Räsänen ottivat yhtä aikaa rangaistukset estämisestä.

Erän lopussa Ratisella oli vielä muutama oiva tilaisuus viedä kotijoukkue ottelussa johtoon. Ensimmäisessä tilanteessa tiellä oli varmasti vieraiden maalilla pelannut Kilpeläinen. Jälkimmäisessä tilanteessa Ratinen päätti vielä hakea takatolpalta Alexander Bonsaksenia, mutta KalPan pelaaja puolusti norjalaisen mailan erinomaisesti pois tilanteesta.

KalPan sitkeys toi lopulta kaksi sarjapistettä

Kolmannessa erässä saatiin ottelun ensimmäinen maali aikaiseksi, kun kotijoukkue siirtyi ottelussa 1–0 johtoon. Ratisen vahvan nousun päätteeksi Meskanen pääsi viimeistelemään ensimmäisen kertaa kiekon ohi Kilpeläisen. Hyökkääjälle osuma oli kauden kahdestoista. Lisäksi myös puolustaja Seppälälle merkittiin syöttöpiste avausosumaan.

KooKoo iski ensimmäisellä ylivoimallaan illan toisen osumansa, kun Ainali niittasi kauden kahdeksannella osumallan kotijoukkueen kahden maalin johtoon. Maalin erinomaisen esityön tekivät Kim Strömberg ja Radek Koblížek.

KalPa ilmoittautui vielä takaisin peliin mukaan, kun reilut kaksi minuuttia peliä oli vielä jäljellä. Tuomas Kiiskinen pääsi viimeistelemään kavennuksen 2–1:een. Kokenut hyökkääjä sai maaliin ratkaisevan syötöt Matti Järviseltä ja Miikka Pitkäseltä. Samalla Pitkänen sai täyteen 30 tehopistettä ensimmäisenä kuopiolaisseuran pelaajana tällä kaudella.

KalPa oli jo heti lähellä tasoitusta, kun Räsänen osui laukauksellaan tolppaan. Samasta tilanteesta KooKoon puolustaja Seppälä lähti istumaan rangaistusta, joten vieraat pääsivät hakemaan tasoitusta ylivoimalla viimeiset puolitoista minuuttia.

Jos edellisestä paikastaan Räsänen ei onnistunut maalinteossa, niin ylivoimalla keskushyökkääjä onnistui tasoittamaan ottelun 2–2:een. KooKoon kapteeni Bonsaksen oli tilanteessa epäonnen soturi, sillä kiekko painui hänen luistimesta maaliin asti. Kiiskiselle merkittiin illan toinen tehopiste ja myös Jaakko Rissanen sai syöttöpisteen tasoitusosumaan.

KalPan upean nousun kruunasi jatkoajalla puolustaja Lasse Lappalainen, joka pääsi läpiajosta viimeistelemään tylysti kiekon maaliin ohi Malíkin. Voittomaaliin Järviselle kirjattiin illan toinen syöttöpiste.

Vieraille nämä kaksi pistettä varmasti maistuivat, sillä voitto tuli juuri päävastustajiin kuuluvasta KooKoosta. KalPa sai samalla kavennettu piste-eroaan pudotuspelipaikkaan yhdellä pisteellä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo