KalPa katkaisi tappioputkensa jatkaen KooKoon murheellista saldoa kotiotteluissa

LIIGA / Raportti
Ottelun ratkaisi jakoajan avausminuutilla Lasse Lappalainen.
Kuva © Jarno Hietanen
KooKoo sai piristävän alun KalPaa vastaan, mutta jalkapallomainen johtoasema ei kestänyt loppuun asti. Ylivoiman siivittämänä KalPa ei tarvinnut vajaa puolta minuuttia kauempaa ratkaista taistoa jatkoajalla.

KooKoo sai ottelulle toivotun alun, kun keskialueella Emil Molinin takakarvauksesta kiekon poiminut Linus Andersson upotti laukauksensa alakulmaan ja vain 53 sekunnin pelaamisen jälkeen kotijoukkue siirtyi johtoon.

Ottelun alussa KalPa oli saada kiekkoa keskialueen yli, mutta sai myös pitkäkestoista painetta KooKoon päätyyn. Kovasta yrityksestä huolimatta hallinta ei tuottanut KalPalle tuloksia, ja ensimmäiselle erätauolle siirryttiin kotijoukkueen maalin johdossa.

Toisessa erässä KooKoo sai jälleen hyvän alun alkuminuuteille, mutta Juha Jatkola ei ollut avausmaalia enempää yllätettävissä. KalPa sai myös enemmän tuulta purjeisiinsa kuitenkin kykenemättä peittoamaan Oskari Setästä. KooKoo tyytyi toisessa erässä suoriin laukaisupaikkoihin, jotka selkeästi eivät tuottaneet Jatkolalle ongelmia.

Päätöserässä oli KalPan vuoro ottaa vahvempi alku ylivoiman viimeisten sekuntien kautta, mutta kuopiolaisvieraiden erikoistilannepelaaminen kariutui hitaaseen päätökseen tekoon ja vaikeisiin syöttöihin. Kova ja moninkertainen paineistus KooKoon päädyssä enteili KalPan tasoitusta, joka lopulta toteutui, kun Colby Sissonsin laukaus löysi tiensä maaliin Setäsen jalkojen välistä.

Loppuerä mentiin päädystä toiseen, eikä kumpikaan maalivahti suostunut tuomaan yhtään takaiskuja joukkueelleen. KalPa sai kuitenkin hyvän lähtökohdan jatkoajalle Samuli Ratisen kampattua Kasper Puution jään pintaan.

Kuopiolaisilla oli vajaa minuutti aikaa ratkaista voitto neljällä kolmea vastaan. Eikä jatkoaikaa ehtinyt kulua kuin 24 sekuntia, kun ottelussa kasvoihin osumaa saanut Lasse Lappalainen varmisti lisäpisteen suuntaamisen kohti Kuopiota. Voitolla KalPa jatkoi KooKoon murheellsita kotisaldoa, sillä kauden 15 kotiottelusta kouvolalaiset ovat voittaneet ainoastaan neljä. Samalla KalPa katkaisi kuuden ottelun tappioputkensa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo