Kärpät poistui Kouvolasta vaihteeksi voittajana − erikoiset osumat sävyttivät iltaa

LIIGA / Raportti
Kärpät oli illan isäntä Kouvolassa perjantaina.
Kärpät aloitti maalinteon KooKoota vastaan räväkästi. Vierailija osoitti myös kykynsä nopeiden peräkkäisten maalien tekemisessä. Lopulta oululaisjoukkue katkaisi orastavan kirouksensa Kouvolassa.

Kärpät ei ollut voittanut Kouvolassa sitten helmikuun 2021, vaan KooKoo oli voittanut kotihallissaan oululaiset kolmessa edellisessä mittelössä. Oululaiset olivat perjantaina tylyjä vieraita ja iskivät taululle numerot 4−1.

Ottelu ratkesi Kärppien tehokkuuteen ja toisaalta maalivahtien torjuntavireessä olleeseen hienoiseen eroon. KooKoo-veräjällä Nick Malík haparoi muutamalla tärkeällä hetkellä, kun taas Leevi Meriläinen toisessa päässä torjui varmaotteisesti.

Kaikenlaisia pikamaaleja

Kärpät sai otteluun unelma-alun, kun Kasper Björkqvist ohjasi limpun ohi Malíkin ensimmäisellä peliminuutilla. Ottelu eteni tasaisissa merkeissä pitkään, mutta aivan huippupaikkoja ei kumpikaan joukkue saanut. Kärpät sai muutamia hyviä riistoja onnistuneesta päätypelistä hyökkäysalueella, KooKoo puolestaan painoi pidempiä hyökkäyksiä Meriläisen maalia kohti.

Toisessa erässä Kärpät sai hieman enemmän otetta pelistä ja laukoi hanakasti kohti KooKoo-maalia. Sisään asti pikkumusta ei kuitenkaan tuntunut löytävän tietään, vaan Malík venyi torjuntaan toisensa perään. Myös Meriläinen sai oman osansa torjuntatöistä.

KooKoo pyrki hanakasti nostamaan kiekkoa omalta alueelta pois, mutta Kärpät jatkoi onnistuneita riistojaan. Yhden päädystä napatun kiekon sai itselleen Marko Anttila, joka suupaisi limpun kohti maalia. Yllättynyt Malík haparoi hieman, eikä pystynyt pysäyttämään 2−0-osuman syntymistä.

KooKoon kiri ei päässyt alkamaan

KooKoon epäonni jatkui vielä toisen erän aikana, kun Teemu Turunen sai ohjattua Petter Emanuelssonin luukulle lähettämän kiekon lähietäisyydeltä ohi Malíkin. Reilun minuutin välein syntyneet pikamaalit takasivat vierasjoukkueelle tukevan johtoaseman kolmanteen erään lähdettäessä.

Kärpät oli siirtyä kolmannen erän alussa jo neljän maalin johtoon ylivoimalla, mutta Malík ehti kuin ehtikin kiekon tielle. Kärppäpakki Topi Niemelä ehti jo livauttaa pienen tuuletuksenkin siniviivalla. Seuraavana oikeasti tuuletuksen aihetta oli kotijoukkueella, kun Juho Rautanen nousi maalin kulmalle ja iski kauden ensimmäisellään kavennuksen.

Lopulta Kärpät sai kellon kulumaan, kun KooKoo istui kolmannessa erässä muutamaan otteeseen jäähyllä. Turunen iski vielä erikoisen tapahtumasarjan päätteeksi kiekon tyhjään KooKoo-maaliin, kun Rautanen oli kääntänyt pelin kohti omaa päätyä. Emanuelsson rykäisi vielä viimeisellä sekunnilla kiekon kerran ohi Malíkin, mutta peliaika oli ehtinyt jo umpeutua.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo