Ratkaisuhetkien ylivoima kääntyi pikaisesti alivoimaksi − JYP jatkoaikavoittoon Kouvolassa

LIIGA / Raportti
Markus Ruusu torjui vieraille voiton.
Kuva © Ella Taponen
KooKoon ja JYPin ottelu oli vauhdikas alusta loppuun. Maalivahdit pelasivat pääosin vahvaa peliä, joten maaleilla ei juhlittu. Lopulta vierailija JYP vei kaksi pistettä Braden Christofferin jatkoaikamaalilla.

Ottelua oli jäljellä 2.45, kun Jerry Turkulainen joutui rangaistuspenkille ja KooKoo sai tilaisuuden yrittää ylivoimalla ratkaisua. Aloitustilanteessa kaarella olleen Heikki Liedeksen maila osui kuitenkin Jere-Matias Alasen kasvoihin, ja tuloksena oli 2+2-minuuttinen, joka jatkui jatkoajalle asti.

Liedeksen jäähy koitui lopulta kohtalokkaaksi, kun Braden Christoffer teki hienon nousun maalille ja sijoitti kiekon ohi Oskari Setäsen. JYP otti näin kauden toisen jatkoaikavoittonsa.

− Molemmat otti aika paljon jäähyjä, hienosti tapettiin alivoimat ja tehtiin sitten ylivoimalla ratkaisu, hienon ottelun pelannut JYP-maalivahti Markus Ruusu näki C Moren haastattelussa.

Ottelu tarjosi molemmille vahdeille paljon vaarallisia tilanteita, vaikka torjuntamäärät eivät erikoisiin lukemiin yltäneetkään. Ruusu torjui pelin aikana 23 kiekkoa, virkaveli Setänen 29.

− Veskareitten unelmailta tämä oli, mikäs sen mukavampaa, Ruusu totesi.

Puolustuspeliin järjestätyminen JYPillä vaikeaa

Ottelu sai vauhdikkaan alun, kun Petteri Nikkilä lähetti Teemu Rautiaisen läpiajoon lähes heti aloituskiekon jälkeen. Tilanne johti Anttoni Hongan kaksiminuuttiseen, mutta sitä KooKoo ei hyödyntänyt.

KooKoolle kirjattiin enemmän laukauksia kohti maalia, mutta JYP pääsi kuvioillaan lähemmäs vastustajan maalia. JYPin puolustus oli hyvin kiinni mahdollisissa irtokiekoissa, joita KooKoon kaukaa lauotut kiekot aiheuttivat.

Toinen erä oli erittäin vauhdikas, ja oli suorastaan ihme, että tilanne säilyi niinkin pitkään maalittomana. Antti Kalapudas ja Ville Meskanen ehtivät kilistellä maalirautoja. Myös molemmat maalivahdit, Setänen ja Ruusu venyivät useisiin pelastuksiin.

Ottelun avausmaali nähtiin erän lopulla. JYPin Adam Brodecki iski ylivoimaosuman Setäsen kautta miinuskulmasta. Maali oli jyväskyläläisten ensimmäinen ylivoimamaali tällä kaudella.

− Brodecki istuu minun vieressä, joten kertoi mitä yritti. Hienoa pelisilmää hän osoitti, Ruusu kertoi erätauon keskustelusta.

KooKoo tuli tasoihin kolmannen erän alussa hyödyntäen osa-aluetta, joka oli JYPillä tökkinyt koko ottelun. Joukkue oli hidas järjestäytymään puolustusasemiin hyökkäys- tai keskialueella hävittyjen aloitusten jälkeen. Tällä kertaa vastahyökkäys johti Kim Strömbergin maaliin Alexander Bonsaksenin syötöstä, ja aikaa kului oman pään aloituksesta 15 sekuntia.

Molemmat joukkueet saivat erässä mahdollisuuden myös viidellä kolmea vastaan. JYP pyöritti peliä hyvin, mutta KooKoo pelasi uhrautuvasti Miska Siikosen johdolla. Kotijoukkue ei puolestaan saanut kummoistakaan pyöritystä aikaiseksi.

Ottelu päättyi siis JYPin jatkoaikavoittoon. KooKoo saa heti mahdollisuuden revanssiin, sillä lauantai tarjoaa joukkueiden toisen kohtaamisen, tällä kertaa Jyväskylässä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo