Ilves nappasi täyden pistepotin mukaansa Kouvolasta – Eemeli Suomi vietti neljän tehopisteen iltaa

LIIGA / Raportti
Ilveksen maalin edustalla käytiin kovaa vääntöä.
Ilves nappasi viikon kolmannen voittonsa, kun se kaatoi vieraskentällä KooKoon maalein 6–3. Vierasjoukkueen voiton takuumiehenä hääräsi neljä tehopistettä nakuttanut kapteeni Eemeli Suomi.

Ilves nappasi mukaansa Kouvolasta täydet kolme pistettä, kun se voitti ottelussa KooKoon maalein 6–3. Kotiottelut ovat olleet KooKoolle tällä kaudella pisteiden valossa erittäin hankalia. Täysi pistepotti on jäänyt Kouvolaan kymmenestä ottelusta ainoastaan yhden kerran.

Ilveksen tehomiehenä urakoi tänään Eemeli Suomi, joka vietti Sumulaakossa neljän tehopisteen iltaa. Lisäksi kolmeen tehopisteeseen Kouvolan lauantai-illassa pystyivät joukkuekaverit Joona Ikonen ja Les Lancaster.

Ensimmäisessä erä edettiin tasaväkisissä merkeissä. Ottelussa oli hyvä vauhti päällä molemmilla joukkueilla. Maalivahdit olivat heti ottelun alussa kunnolla työllistettyjä, kun maalipaikkoja oli riittävästi kummassakin päässä kaukaloa.

Maalihanat pääsi ensiksi avaamaan kuitenkin Ilves, kun Leo Lööfin laukaus painui verkon perukoille. Osuma lopulta merkittiin joukkueen kapteenin Suomen nimiin, jonka kautta kiekko päätyi ohi KooKoon maalilla aloittaneen Nick Malíkin.

KooKoon ottamat kaksi rangaistusta maksoivat kuitenkin kovaa hintaa, kun Ilves pääsi reilun minuutin pelaamaan kahden miehen ylivoimalla. Maajoukkueeseen kutsun saanut Ikonen pääsi hienon kuvion päätteeksi sivaltamaan kiekon toistamiseen kouvolalaisten maaliin Henrik Haapalan kautta.

Ilves pääsi ensimmäisessä erässä selkeästi laadukkaimmille paikoille kuin kotijoukkue. Vieraat nimittäin veivät maaliodottaman selkeästi nimiinsä, vaikka joukkueet laukoivat erässä yhtä monta kertaa. Ilves nappasi tämän tilaston nimiinsä peräti luvuin 2,11–0,47.

Ilves lisäsi johtoaan toisessa erässä

Toinen erä ei alkanut kouvolaisittain kovin mairittelevasti, kun Ilves pääsi jälleen iskemään ylivoimalla. Tällä kertaa maalin edestä löytyi vapaana Tommi Tikka, joka pääsi tuikkaamaan Suomen ja Lancasterin esityöstä tamperelaiset jo kolmen maalin johtoon.

Maaleja nähtiin lisää erän aikana, kun ensiksi kotijoukkue sai kipeästi kaipaamansa kavennuksen, kun Leevi Aaltonen maalinedustan ruuhkasta pääsi iskemään kauden toisen maalinsa. Kauan kotijoukkueen reimua ei kuitenkaan kestänyt, kun heti seuraavassa vaihdossa Matias Mäntykivi viimeisteli lukemiksi jälleen eron kolmen maaliin.

Tämä riitti samalla myös maalivahti Malíkille, joka teki tilaa maalilla Oskari Setäselle. Vaihto piristi selkeästi kotijoukkuetta, kun ottelun hallinta siirtyi selkeästi enemmän kotijoukkueen haltuun, mutta isoin ero joukkueen välillä oli edelleen juuri viimeistelyssä.

Tuloksellisesti hyvästä erästä jäi Ilvekselle myös murheita, kun puolustaja Dominik Mašín joutui jättämään ottelunsa kesken ja poistumaan aikaisemmin jo pukukopin puolelle.

KooKoo jätti liikaa kirittävää loppuun

Myös kolmannen erän alku oli KooKoolle karmaiseva, kun Ikonen polkaisi heti erän aluksi karkumatkalle. Kultakypärä ei tästä mahdollisuudesta erehtynyt vaan siirsi vieraat ottelussa jo 5–1-johtoon. Osuma oli Ikoselle tämän kauden kymmenes täysosuma, jolla irtoaa jaettu kärkipaikka Liigan maalitilastossa.

KooKoo pelasi mallikkaan kolmannen erän, jota se hallitsi pelillisesti. Kirittävää oli kuitenkin kotijoukkueella lopulta aivan liikaa. Kouvolalaiset onnistuivat vielä kahdesti ohittamaan Ilveksen maalilla torjuneen Marek Langhamerin, kun puolustajat Oskari Manninen ja Eero Teräväinen kavensivat osumillaan eron kahteen maaliin.

Tehokkaan iltapuhteensa Suomi kruunasi iskemällä vielä kiekon tyhjän maaliin loppunumeroiksi 3–6. Ilveksen vahva viikko tuotti täydet yhdeksän pistettä sarjataulukkoon. Joukkue pääsi pienelle tauolle samalla kolmen ottelun mittaisessa voittoputkessa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo