Vierasvoitot jatkuivat KooKoon ja HIFK:n välillä

LIIGA / Raportti
Kouvolassa nähtiin tasainen vääntö.
Sebastian Dyk nousi maalien valossa illan hahmoksi Kouvolassa. Ruotsalaishyökkääjä iski HIFK:n molemmat maalit, kun HIFK vei täyden pistepotin 2−1-voitolla.

Sebastian Dykin tekemä voittomaali syntyi aivan ottelun loppuhetkillä. Rony Ahosen laukaus kimposi maalin sivuun, josta Teemu Tallberg tarjosi sen Dykille maalin eteen.

Ratkaisevan maalin jälkeen nähtiin vain yksi pelikatko, eikä silloinkaan aloitus ollut KooKoon hyökkäysalueella, eikä Olli Salo käyttänyt aikalisää. Maalivahti Oskari Setänen otettiin pois lennosta, mutta hyviä tilanteita KooKoo ei pystynyt kuudella pelaajalla luomaan. Juha Jääskän johdolla HIFK pelasi erinomaista puolustuspeliä ja nappasi näin voiton.

HIFK:n maalivahdille Michael Garteigille kirjattiin ottelussa 14 torjuntaa, mutta niihin mahtui yksi läpiajo ja pari vaarallista one-timeria. Tämä kuvaa hyvin HIFK:n koko kauden linjaa, sillä vastustaja on laukonut helsinkiläisten maalia kohti alle 20 kertaa peräti 15 ottelussa.

KooKoon ja HIFK:n välillä kaikki kauden ottelut ovat päättyneet vierasjuhliin. Marraskuun maaottelutauon molemmin puolin HIFK haki ensin voiton Kouvolasta ja KooKoo oli voittoisa Helsingissä.

Molemmilta joukkueilta varmaa peliä

Ensimmäinen erä oli melko rauhallista pelaamista, vaikka HIFK:n Jääskä maalirautoja kilauttelikin. Monet hyökkäykset päättyivät hyvään puolustamiseen jo ennen kuin kukaan pelaaja pääsi laukomaan. Laukauksia kirjattiin yhteensä vain 21, ja niistä kahdeksan suuntautui maalia kohti. Setänen torjui seitsemän kiekkoa, Garteig vain yhden.

Toisessakin erässä peli jatkui virheitä vältellen, kunnes peräkkäin nähtiin ensin HIFK:n ylivoimahyökkäys kahdella yhtä vastaan sekä KooKoon läpiajo. Eetu Koivistoinen ja Heikki Liedes joutuivat toteamaan maalivahdit paremmakseen näissä tilanteissa.

Ottelun ensimmäisen rangaistuksen otti Riku Tuomola ajassa 29.43, ja HIFK avasi maalihanat ottelun käännyttyä toiselle puoliskolleen. Näkyvästi aikaisemminkin maalipaikkoja jaellut Alex Broadhurst syötti Dykille, jonka suora laukaus ohitti Setäsen. Myös KooKoo sai ylivoimamahdollisuuden Jääskän rangaistuksen myötä, mutta kahdesti keskiviikkona ylivoimalla onnistunut kouvolalaisjoukkue ei tällä kertaa onnistunut.

Kolmannessa erässä HIFK pelasi hienoa puolustustaistelua, ja näin kotijoukkue säilyi nollilla 54 ja puolen minuutin ajan. Radek Koblížekin ja kauden HIFK:ssa aloittaneen Eero Teräväisen tarjoilun jälkeen Kim Strömberg latasi tasoituksen. Vieraat kuittasivat kuitenkin täydet pisteet Sebastian Dykin voittomaalilla kaksi minuuttia ja 5 sekuntia ennen loppua.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo