HIFK:n tehottomuus jatkui Kouvolassa – KooKoo nappasi voiton voittomaalikilpailussa

LIIGA / Raportti
Haukeland temppuili tänään pisteet KooKoolle
Kuva © Satu Pitkänen
Lauantai-illassa Kouvolassa nähtiin kahden tehottoman joukkueen kohtaaminen, kun KooKoo ja HIFK ottivat yhteen. HIFK pyöritti, mutta maalit jäivät uupumaan. Kotijoukkue nappasi lopulta voiton.
Lähtökohdat 

KooKoo lähti iltaan levänneenä, kun kouvolalaisten edellinen ottelu oli keskiviikkona pelattu peli SaiPaa vastaan. KooKoo nappasi keskiviikolta kotonaan jatkoaikavoiton paikallisvastustajastaan. Alkukauden aikana KooKoon otteet ovat ailahdelleet suuresti ja tiukkojen pelien rinnalla oli nähty suuriakin tappiolukemia. Suurimpana haasteena joukkueella on ollut puolustuspeli ja sen tiiveys.

HIFK:ta vastaan KooKoo lähti otteluun lähes samalla kokoonpanolla kuin SaiPaa vastaan. Kärkihyökkääjäksi hankittu Kyle Platzer oli antanut tilaa Erik Karlssonille ja seiskapakiksi oli nostettu Juho Rautanen Kalle Valtolan paikalle.

Maalivahtipelaaminen 

KooKoon maalilla esiintyi tuttuun tapaan Henrik Haukeland. Vaihtelevasti kaudella esiintynyt Haukeland esitti tänään tukun paraatipelastuksia ja piti KooKoon pelissä mukana. Norjalaisvahti pomputti kiekkoja jonkin verran eteensä, mutta hallitsi irtokiekot yhdessä puolustajien kanssa. HIFK:n maalissa veto lähti puolustajan jaloista, mutta Haukelandin olisi pitänyt saada kiekko pysäytettyä pienestä maskista huolimatta.

Puolustuspelaaminen 

Illan ottelu oli KooKoolle pääasiassa tiukka puolustustaistelu. Omalla alueella kouvolalaiset puolustivat tiukasti keskustaa ja varsinkin oman maalinsa edustaa. HIFK:n hyökkäyksiin lähdöt sujuivat KooKoon kannalta liian helposti ja tämän takia kouvolalaiset joutuivat puolustamaan paljon omalla alueellaan. Tiukka puolustussumppu kuitenkin toimi mainiosti ja HIFK:n hyökkääjät eivät päässeet useasti vaarallisille paikoille eikä varsinkaan irtokiekoille.

Hyökkäyspelaaminen 

KooKoon hyökkäyspeli ei tänään ansaitse isoja otsikoita. Pääasiassa hyökkäykset olivat yksittäisiä nousuja, jotka lähtivät nopeasti käännöstä. Kun HIFK pääsi ryhmittymään puolustukseensa kiekon menetyksen jälkeen, KooKoolla oli erittäin suuria vaikeuksia päästä edes omalta alueelta lähtöön. Kimi Koivisto pääsi yrittämään maalia rangaistuslaukauksesta ensimmäisessä erässä, mutta yritys meni maalin yli. Toinen KooKoon vaarallinen paikka syntyi kolmannen erän alussa, kun Kim Strömberg pääsi yrittämään suoraan syötöstä. HIFK-vahti Frans Tuohimaa pysäytti Strömbergin lähentelyn. Tasoituksen KooKoo sai aikaan kuudella miehellä pelatessaan, kun Juha-Pekka Haataja laukoi terävästi suoraan syötöstä kiekon maaliin.

Erikoistilanteet 

Kouvolalaiset joutuivat pelaamaan alivoimaa useampaan otteeseen, mutta alivoima toimi ja pyörityksestä huolimatta HIFK:n ylivoima jäi tehottomaksi.

Ylivoimaa KooKoo pääsi pyörittämään ottelussa kolme kertaa. KooKoo sai ylivoiman pyörimään, mutta vaaralliset maalintekopaikat jäivät uupumaan. Varsinkin Haataja pyöritti ylivoimaa taitavasti, mutta myös KooKoolta tehot jäivät puuttumaan.

Lähtökohdat 

HIFK:n lähtökohdat otteluun olivat haasteelliset, sillä helsinkiläiset saapuivat Kouvolaan kolmen peräkkäistä tappiota niskassaan. Viimeisin tappio tuli perjantaina Pelicansilta kotikentällä. Takunnut maalinteko on ollut suurin haaste ja HIFK olikin viimeistellyt toiseksi vähiten maaleja koko Liigassa ennen KooKoo-ottelua.

Päävalmentaja Jarno Pikkarainen oli sekoittanut joukkueensa kokoonpanoa Pelicans tappion jälkeen. Ketjut olivat muotoutuneet uuteen uskoon ja Micke-Max Åsten sai tehdä tilaa Teemu Tallbergille.

Maalivahtipelaaminen 

HIFK:n maalilla torjunut Frans Tuohimaa pelasi perusvarman pelin. Peli oli maalivahdille vaikea, koska tilanteita tuli harvoin, mutta yksittäiset tilanteet olivat vaarallisia. Tuohimaan ensimmäinen todellinen tilanne tuli vasta ensimmäisen erän loppupuolella, kun KooKoo sai rangaistuslaukauksen. Koiviston yritys meni kuitenkin yli maalin. KooKoon tasoitusta ei voi laittaa Tuohimaan piikkiin.

Puolustuspelaaminen 

HIFK:n puolustusta ei pelissä juurikaan testattu. Pääasiassa helsinkiläiset saivat katkaistua KooKoon hyökkäykset jo heti alkuunsa. Muutamissa tilanteissa HIFK:n oman pään puolutuspeli pääsi näyttämään taitonsa ja miehet pysyivät tehokkaasti kiinni.

Hyökkäyspelaaminen 

Helsinkiläisten hyökkäyspeli pyöri, mutta vaaralliset paikat jäivät vähiin. HIFK:n hyökkääjät eivät päässeet murtautumaan hyökkäysalueen keskustaan ja pyörityksen aikana KooKoon viisikko ei mennyt rikki. Näin pyörittäminen jäi pääasiassa tehottomaksi.

HIFK pääsi jo tuulettamaan maalia ensimmäisessä erässä, kun Sebastian Dyk laittoi kiekon maaliin hässäkän jälkeen. Maali kuitenkin hylättiin. Hyväksytty maali syntyi kolmannen erän lopulla, kun HIFK pääsi lähtemään nopeasti omalta alueeltaan ja Teemu Turusen suoraviivainen päätös tuotti tulosta.

Erikoistilanteet 

HIFK pääsi pyörittämään ylivoimaa ottelussa yhteensä viisi kertaa. Ylivoima pyöri, mutta oli pääasiassa näennäistä ja vaaralliset ratkaisut jäivät uupumaan. Ajoittain ylivoimat menivät liialliseksi hakemiseksi ja suoraviivaiset ratkaisut jäivät uupumaan.

HIFK:n alivoima toimi illan ottelussa hyvin. KooKoo pääsi kyllä helposti pyörittämään pakkopeliänsä, mutta helsinkiläisten neliö piti KooKoon pelaajat poissa ratkaisupaikoilta. 

Erikoista 

Ottelun ensimmäisessä erässä HIFK sai jo kiekon maaliin, mutta videotarkistuksen jälkeen osuma hylättiin maalivahdin häirintänä. 

Ottelun ratkaisu 

Ottelun ratkaisua saatiin odottaa aina voittomaalikilpailuun saakka. Vasta neljännessä parissa tuli ratkaisu, kun Trevor Mingoia osui ensimmäisenä ja Haukeland torjui Iikka Kangasniemen yrityksen. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo