SaiPa juhli ensin turhaan ja lopuksi syystä

LIIGA / Raportti
Ahti Oksanen onnistui kahdesti voittomaalikilpailussa.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
Keltamustien kohtaamisessa ratkaisu venyi voittomaalikilpailuun. Ahti Oksanen nousi sen sankariksi kahdella osumallaan, ja näin SaiPa päätti vieraspeliputkensa kahteen voittoon.
Lähtökohdat 

KalPan neljän ottelun voittoputki oli katkennut tylysti HPK:n vieraana. Tällä kaudella vahvaan rooliin nouseen Frank Gymerin pelikiellon pituudeksi oli varmistunut kaksi ottelua, joten hän oli vielä SaiPaa vastaan sivussa. Topi Piipposelle ottelu oli kauden ensimmäinen.

Maalivahtipelaaminen 

Denis Godla oli maalivahdeista selvästi työllistetympi. Slovakialainen olikin pääosin hyvässä iskussa, mutta SaiPan toisessa maalissa hän hukkasi kiekon näköpiiristään.

Puolustuspelaaminen 

KalPa päästi SaiPan laukomaan varsin usein, mutta aivan vaarallisimmat paikat puolustettiin. Laukausten blokkaamista nähtiin varsin harvakseltaan, ja kaksi osumista tulivat sellaiselta etäisyydeltä, että blokeille olisi voinut olla käyttöä.

Hyökkäyspelaaminen 

KalPa yritti mennä hyökkäysalueelle varsin nopeasti ja oli välillä sen takia alivoimainenkin. Kun kiekko oli saatu hyvin alueelle, KalPa onnistui pyörittämään peliä hyvin. Laukaukset olivat kuitenkin vähissä.

Erikoistilanteet 

KalPa onnistui maalinteossa viidellä kolmea vastaan. Joukkue pelasi viidellä neljää vastaan vain noiden kahden peräkkäisen rangaistuksen yhteydessä. Myös siinä vaiheessa peli pyöri hyvin. Jatkoajallakin tarjoutui lähes kahden minuutin ylivoimamahdollisuus, mutta sitä kotijoukkue ei onnistunut käyttämään.

Lähtökohdat 

SaiPalle ottelu oli neljäs peräkkäinen vierasottelu, ja samalla tämän putken viimeinen. Anssi Löfman palasi joukkueen kokoonpanoon, sen sijaan uusi puolustajahankinta Brenden Kichton ei vielä tässä ottelussa pelannut.

Maalivahtipelaaminen 

Frans Tuohimaa sai pidettyä hyvin suorat laukaukset, mutta hän ei saanut tarpeeksi tukea puolustajiltaan, mikä aiheutti kaksi takaiskua.

Puolustuspelaaminen 

Puolustuspeli piti laukaisupaikat pääosin kurissa, mutta ratkaisevien syöttöjen puolustaminen oli heikkoa. KalPan ensimmäinen ja toinen maali syntyivät hyvien poikittaissyöttöjen jälkeen. Kolmannessa Kalle Maalahden katkaisuyritys ohjasi kiekon omaan maaliin.

Hyökkäyspelaaminen 

SaiPa oli joukkueista suoraviivaisempi, ja haki laukauksia ahkerammin kuin vastustaja. Hyviin maalintekopaikkoihin suhteutettuna joukkue oli erittäin tehokas, vaikka Denis Godlalle merkittiinkin yli 30 torjuntaa.

Erikoistilanteet 

Ylivoima ei tällä kertaa ollut alkukauden tasolla. Joukkue koki kahden miehen alivoimalla takaiskun, ja siihen myötävaikutti vahvasti se, että puolustusalueen aloitukseen joutui puolustaja Vladimir Denisov.

Erikoista 

Ottelun kuudesta maalista neljä merkittiin tulokkaiden nimiin. KalPalta osuivat Aleksi Klemetti ja Joona Riekkinen, SaiPalta Erik Autio ja Oskari Lehtinen. Riekkiselle ja Autiolle osumat olivat samalla ensimmäiset Liigassa.

Ottelun ratkaisu 

Voittomaalikilpailun neljännessä parissa laukoivat ensimmäisillä yrityksillään onnistuneet Ahti Oksanen ja Kai Kantola. Oksasen laukaus meni yläkulmaan, Kantola osui harhautuksen jälkeen Frans Tuohimaan hanskaan.

SaiPa ehti jo hetken juhlia voittoa kolmannen laukojan, Lehtisen yrityksen jälkeen, mutta videotarkastus osoitti, että kiekko kävi vain maaliraudoissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo