Lukon rynnistys pysähtyi KalPan kakkosvahtiin − kahden maalin Tammela joutui Perhosen ryöstön uhriksi viime minuutilla

LIIGA / Raportti
Perhonen aloitti ottelun luukkuvahtina.
KalPa ja Lukko tarjosivat Kuopiossa tasaisen ja vauhdikkaan kamppailun. Tiivis mittelö kulminoitui Jonne Tammelan ja muun Lukko-ryhmän ja kentälle kesken pelin tulleen Samu Perhosen kaksintaisteluksi. KalPa-vahti kirjautti päätöserään hurjat 22 torjuntaa.

Illan ainoassa liigakamppailussa toisensa ensimmäistä kertaa tällä kaudella kohtasivat KalPa ja Lukko. Joukkueiden välienselvittelyssä riitti mielenkiintoisia lähtökohtia, eikä itse pelikään tylsäksi jäänyt. Taistelun kolmesta pisteestä pystyi lopulta kiteyttämään kummankin joukkueen yhteen pelaajaan.

Kaksi kovakuntoista joukkuetta esittivät ottelussa vauhdikkaita keskialueen ylityksiä ja suoraviivaisia ratkaisuja. Iso osa nähdyistä maaleista syntyi terävillä rannelaukauksilla.

Pekka Virran paluu Kuopioon − vastassa tuttu mies

Lukon päävalmentaja Pekka Virta on uransa aikana päävalmentanut KalPaa kahdeksan kauden ajan. Torstai-iltana Virran luotsaama Lukko lähti vierasjoukkueena haastamaan isäntiä luisteluvoimaisella pelillä. Molemmat joukkueet pyrkivät päättämään hyökkäyksensä laukaukseen kulmissa pyörimisen sijaan.

KalPan päävalmentaja Tommi Miettinen on toiminut urallaan Virran apuvalmentajana. Illan kamppailussa KalPa näytti, että se taitaa myös aktiivisen pelaamisen. Avausmaalissa puolustaja Jesse Graham nousi rohkeasti päätyyn ja heitti kiekono maalille. Kiekko pomppi onnekkaasti Robin Pressin varusteista ohi Lassi Lehtisen.

Lukko ei kuitenkaan päästänyt kotijoukkuetta hallitsemaan peliä, vaan tuli tasoihin Jonne Tammelan osumalla. Tilanteessa raumalaiset sahasivat KalPan viisikon puhki tyylikkäästi keskialueella. Jos Tammelan rannekuti oli näyttävä, sitä oli myös Aleksi Klemetin suoraan Grahamin syötöstä lähtenyt kiskaisu Lukko-tasoituksen jälkeisessä vaihdossa.

KalPan veräjällä vaihtui vartija Lukon tasoituksen jälkeen, kun Eero Kilpeläinen teki tilaa Samu Perhoselle. Kilpeläinen saattoi loukata itseään yrittäessään torjua Tammelan laukausta. Maalivahdin vaihtuminen lipsautti KalPan otteen hetkeksi sivuraiteille, mutta toisaalta tuore veskari osoitttautui kuopiolaisille lopulta todella tärkeäksi pisteitä ratkottaessa.

Mattilan veljesten kohtaaminen

Jesper Mattila KalPassa ja Julius Mattila Lukossa ovat pelanneet tähänastisen uransa käsi kädessä samoissa joukkueissa. Tamperelaislähtöinen veljeskaksikko kohtasi toisensa ensimmäistä kertaa urallaan, sillä he olivat tähän asti edustaneet samoja joukkueita: Ilvestä ja Boston Collegea.

Mattilat eivät olleet Kuopion illassa pääosan esittäjinä, mutta kumpikin pelasi roolissaan varmaotteisesti. Veljekset eivät olleet kaukalossa keskinäisissä kaksinkamppailuissa, vaan viettivät jääaikansa kahnaten muiden miesten kanssa.

Lukko tuli toiseen erään hanakasti takaa-ajajan paikalta, mutta joutui pettymään pikaisesti, kun vastahyökkäyksestä Juuso Könönen viimeisteli KalPan kolmannen osuman Kai Kantolan esityöstä. Kotijoukkue sai tukevaan johtoon päästyään otteen kenttätapahtumista. Toni Koiviston kampituskakkonen hidasti Lukon kirin alkua.

Kiri kuitenkin alkoi, kun jo avauseerässä osunut Tammela kiiruhti uudelleen maalin tekoon. 2−3-kavennus syntyi edellisen osuman tavoin terävällä rannelaukauksella. Ennen toista erätaukoa Balázs Sebők pääsi kokeilemaan lähietäisyydeltä KalPan neljättä osumaa, mutta Lehtinen venytti eteen.

Lukolla oli tilaisuutensa

Lukko osoitti heti kolmannen erän alussa, että sarjapisteet kiinnostavat myös heitä. Pavol Skalický petasi Anrei Hakuliselle paikan, mutta Perhonen esti vieraiden kolmannen erän ensimmäisen tilanteen.

Päävalmentaja Miettinen otti aikalisän, jotta KalPa saisi rivinsä kasaan vastustajan vahvan painejaksoon jälkeen. Kotijoukkue ei ainakaan välittömästi saanut peliään raitelleen, mutta sitä vastoin Lukon tekeminen puuroutui toviksi. Kenttätapahtumat muuttuivat rikkonaisiksi pelikatkojen myötä.

Aapeli Räsäsen ja Eetu Luostarisen peräkkäisten jäähyjen ansiosta Lukko sai tilaisuuden tasoitukseen kahden miehen ylivoimalla. Press ja Lukáš Klok paukuttelivat vuorotellen kuteja kohti Perhosta, mutta KalPa-alivoima taisteli johtoasemassa sitkeästi. Perhonen tyylitteli myös hanskatorjunnan Ville Heinolan lähettämään kutiin.

Kotijoukkueen maalivahti oli kiistatta kolmannen erän ykköshahmo ja vaikkei hän pelannutkaan koko 60 minuuttista, oli hän koko ottelun näkyvimpiä pelaajia. Lukko lähti viimeiseen rynnistykseensä päävalmentaja Virran otettua aikalisän. 

Viimeisten minuuttien aikana Lukko veti maalivahti Lehtisen vaihtoaitioon ja pääsi pyörittämään kuudella kenttäpelaajalla hyökkäyspäätyyn. Ottelussa kaksi maalia iskenyt Tammela oli tuikata hattutempun täyteen maalin kulmalta, mutta Perhonen venytti jälleen eteen. KalPa piti kiinni johtoasemastaan ja nappasi kolme pistettä 3−2-voitollaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo