KalPa ja KooKoo tarjosivat Kuopion tiistai-illassa vauhdikkaan jännitysnäytelmän

LIIGA / Raportti
Kuopion tiistai-illasta ei vauhtia ja viihdyttävyyttä puuttunut.
Kuva © Saimi Airaksinen / https://urheilu.kuvat.fi/SaimiPhoto/
Tiistai-illan ainut kamppailu Liigassa pelattiin Kuopiossa, kun KalPa ja KooKoo iskivät yhteen. Vauhdikas kamppailu päättyi lopulta voittomaalikilpailun jälkeen vieraiden voittoon lukemin 4−3.

KalPa sai otteluun loistavan startin, kun se siirtyi jo reilun kahden minuutin kohdalla johtoon. Kapteeni Tuomas Kiiskinen iski kelpaidat johtoon ylivoimalla komean kuvion päätteeksi. Kotijoukkue hallitsi kenttätapahtumia läpi erän, ja se tuotti tulosta myös toistamiseen maalin muodossa, kun kultakypärä Miikka Pitkänen iski maalin edustalta kuopiolaiset kahden maalin karkumatkalle.

Toisessa erässä vaakakuppi kääntyi vahvasti vieraiden suuntaan. KooKoo onnistui iskemään ensimmäisten minuuttien aikana kahdesti ja ottelu oli nopeasti tasalukemissa. Vieraiden maalit iskivät Joose Antonen ja Sam Lofquist.

Erän loppupuolella vieraat pääsivät alivoimalla ylivoimahyökkäykseen, mutta Connor LaCouvee venyi kotijoukkueen maalin suulla upeaan tuplatorjuntaan. Ja vain hetkeä myöhemmin kilpipaidat juhlivat johto-osumaa, kun Aleksi Klemetti survoi kiekon maalin edustalta verkon perukoille. Vauhdikkaassa toisessa erässä nähtiin tilanteita molemmissa päissä ja lukemat olisivat voineet olla erän päätteeksi suuremmatkin tulostaululla.

Vauhtia riitti myös kolmannessä erässä alusta lähtien ja verkot heiluivat jo toisella peliminuutilla. KooKoo iski nopean vastahyökkäyksen päätteeksi kamppailun tasoihin Radek Koblížekin toimesta.

Kolmannessa erässä ei lisäosumia enää nähty, vaikka varsinkin KalPalla oli useita huippupaikkoja ratkaista kamppailu varsinaisella peliajalla. Sille tarjottiin erän puolivälissä kahden miehen ylivoimaa kahden minuutin ajan, mutta KooKoo kuitenkin kesti painostuksen maalivahti Nick Malíkin johdolla.

Jatkoajalla ei lähdetty peruuttelemaan, vaan molemmat joukkueet lähtivät rohkeasti hyökkäämään ja hakemaan voittomaalia. Sekä LaCouvee, että Malík esittivät tolppien välissä useammankin huipputorjunnan. Näin ollen ratkaisu nähtiin vasta voittomaalikilpailussa.

Voittomaalikilpailun kuudesta yrityksestä peräti viisi päättyi onnistumiseen. KooKoo ei yrityksissään epäonnistunut, joten se nappasi kotimatkalle mukaan lisäpisteen.

» Lähetä palautetta toimitukselle