Kuntopuntarin kärkijoukkueet kohtasivat Oulussa – Jussi Jokinen ratkaisi voittomaalikilpailussa

LIIGA / Raportti
Kovana rangaistuslaukauksien vetäjänä urallaan tunnettu Jokinen ratkaisi voiton Kärpille voittomaalikilpailussa.
Kuva © Joonas Kämäräinen
Raksilassa nähtiin tiistai-iltana tasokas jääkiekko-ottelu kun kuntopuntarin kärkipäässä lymyävät Kärpät ja TPS ottivat mittaa toisistaan. Ratkaisua haettiin aina voittomaalikilpailusta saakka, jossa kotijoukkueen Jussi Jokinen sinetöi voiton komean yhden kähden ujutuksen myötä.

Oulun Raksilassa kohtasivat tiistai-iltana hyväkuntoiset joukkueet, kun Kärpät isännöi TPS:ää. Molemmat joukkueet löytyvät kymmenen ottelun kuntopuntarissa neljän kuumimman ryhmän joukosta. Kärpät on ottanut pisteitä kahdeksasta perättäisestä ottelustaan TPS:n vastaavan lukeman ollessa kuusi. Turkulaiset ovat kuitenkin voittaneet viimeisestä 12:sta kamppailustaan hurjat 10. Joukkueiden lähtökohdat otteluun ovat näin ollen herkulliset.

Kummankin joukkueen rosterista uupuu osaamista viime viikon Ruotsin EHT-turnauksesta johtuen. Kärpistä päävalmentaja Mikko Manner on asetettu karanteeniin, minkä lisäksi Kärppien tšekit Libor Šulák sekä Radek Koblizek loistavat poissaolollaan. TPS:n riveistä hyvää kautta pelaava Markus Nurmi on poissa illan kamppailusta.

Kärppien riveistä Juhamatti Aaltonen on nostanut tasoaan kevään kynnyksellä, ja hän on nakuttanut edelliseen viiteen otteluun 10 tehopistettä. TPS:n parhaimmistoa viime otteluissa on ollut Liigan pistepörssin toiselle sijalle noussut Josh Kestner, joka saalistanut viiteen peliin kuusi tehopistettä. TPS:n Juhani Jasu pelasi uransa 700. liigaottelun.

Ottelun avauserä oli monipuolinen ja vauhdikas. TPS tuli erän alkuun todella kovaa, ja sen ykkösvitja loi ensimmäisellä minuutilla useamman laadukkaan maalipaikan Kärppien ykkösketjun ollessa ottavana osapuolena.

TPS oli muutoinkin alussa selvästi vikkeläjalkaisempi joukkue: TPS-pelaajat aika ajoin tekivät röyhkeitä ja hyvin ajoitettuja nousuja kohti Patrik Rybarin vartioimaa kärppämaalia saaden hyviä tilanteita. Kärppien oli puolestaan tyytyminen viivasta toimitettuihin ohjurikiekkoihin.

Turkulaispelaajat irtaantuivat kiekosta nopeasti ja tekivät itsensä hyvin pelattavaksi. Kiekkoa ei muhittu ylimääräistä, vaan peliväline liikkui mustavalkoiselta toiselle.

Kärpät pääsi mukaan otteluun nuorisokaartinsa avustuksella. Topi Niemelä antoi hyvän syötön puolustajien välistä puikkelehtineelle Aatu Rädylle, joka ei kuitenkaan päässyt TPS-puolustuksen hyvästä pelaamisesta huolimatta laukaisutilanteeseen, mutta tämä hyökkäysalueelle tulo käynnisti oululaisten ensimmäisen pidemmän hyökkäysalueen pyörityksen.

Sekä koti- että vierasjoukkue pelasi todella vahvaa oman alueen puolustuspelaamista, eikä parhaimmille maalipaikoille ollut asiaa kuin harvoin. Erityisesti puolustava joukkue tuli kerta toisensa jälkeen kulmaväännöistä voittajana ulos.

Ottelun avausmaalin iski kuitenkin avauserän ensimmäisellä puoliskolla pinteessä ollut kotijoukkue: Joona Huttula toimitti kiekkoa hyökkäyssinisen tuntumasta maalille, jossa kärppäkapteeni Mika Pyörälä ohjasi kiekon ohi TPS-vahti Andrei Kareyevin.

Muutamaa minuuttia myöhemmin TPS:n pelatessa kahden miehen ylivoimaa, kiekko löysi tiensä kärppämaaliin Kestnerin voimakkaan laukauksen päätteeksi. Kärpät kuitenkin haastoi maalin ja lopulta se hylättiin maalivahdin häirintänä.

Kärpät paransi erän edetessä ja oli avauserän lopulla vahvempi joukkue.

Toinen 20-minuuttinen tarjosi vauhdikasta ja laadukasta peliä. Erityisesti molempien joukkueiden toiset hyökkäysketjut esittivät kiekollista taituruutta ja eleganttia yhteispeliä.

Erän kenties mieleenpainuvin ja koomisin tilanne oli Aaltosen päästessä alivoimalla laidalta läpiajotilanteeseen, mutta Aaltonen teki uransa alkuajoilta tutun "patenttiratkaisun" ja kurvasi kiekon kanssa maalin taakse kuluttaen alivoimasta sekunteja pois. CMorella  asiantuntijana toiminut Lasse Kukkonen totesikin huvittuneena, että "joku hätäisempi olisi voinut jopa laukoa tuosta paikasta".

Myös Kärpät pääsi yrittämään maalintekoa kahden miehen ylivoimalla, mutta TPS pelasi loistavaa alivoimaa ja esti oululaisten maalintekoyritykset. TPS peitti syöttösuunnat ja oli aggressiivinen.

Päätöserässä nähtiin ikävä tilanne, kun Kärppien nuori puolustaja Niemelä talutettiin päätyovista Juuso Pärssisen kovan taklauksen jälkeen. Tilanteessa oli runsaasti epäonnea, ja Niemelä lensi laitaan olkapää edellä.

Viimeisessä erässä TPS otti ottelun hallinnan itselleen hakiessaan tasoitusta. Ottelussa oli selvä taistelumentaliteetti ja jokaisessa tilanteessa kamppailtiin jokaisesta irtokiekosta. TPS paineisti hanakasti ja hankaloitti Kärppien avauspeliä.

Molemmat joukkueet olivat todella terävinä ja päätöserässä nähtiin todella paljon syötönkatkoja.

TPS:n hyvä vaihe palkittiin ja se tasoitti ottelun kun kolmatta erää oli pelattu vajaat 11 minuuttia. Lauri Pajuniemi nousi laidalta voimalla maalille ja viimeisteli kauniin osuman rystyltä ohi kärppämolarin.

Enempää maaleja ei varsinaisella peliajalla nähty ja voittajaa jouduttiin hakemaan lopulta voittomaalikilpailusta. Voittomaalikilpailussa ainoa onnistuja oli Jussi Jokinen forsberg-harhautuksellaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo