Kärpät käänsi kärkikamppailussa kahden maalin tappioaseman voitoksi TPS:ää vastaan

LIIGA / Raportti
Veini Vehviläisen alku meni plörinäksi, mutta alun hapuilusta huolimatta Kärpät voitti lopulta.
Kuva © Antti Tyni antti.tyni@jatkoaika.com
Kärkijoukkue Oulun Kärpät kohtasi lauantai-illan loppuunmyydyssä Raksilan jäähallissa liigassa toisena olevan Turun Palloseuran. TPS karkasi ensimmäisessä erässä kahden maalin karkumatkalle, mutta Kärpät kiri tasoihin ja meni kolmannen erän loppupuoliskolla ohi. Kaikki pisteet jäivät Ouluun lukemin 3–2.
Lähtökohdat 

Kärppien sarjajohto oli ennen ottelua peräti kahdeksan pistettä, kolmantena oleviin joukkueisiin piste-ero oli jo 15 pistettä. Lokakuun parhaaksi Liiga-pelaajaksi valittu Veini Vehviläinen piti aikuisten tason maajoukkueen debyyttipeleissään nollapelit, kakkosmaalivahti Jussi Rynnäs pelasi tauon jälkeisen ensimmäisen pelin Jukureita vastaan – ja piti nollan. Muutama muukin Kärppien pelaaja onnistui maajoukkuepeleissään. Mika Pyörälän paluu kokoonpanoon kolmen viikon tauon jälkeen. Lauantai-illan peli, loppuunmyyty halli, ja kaiken lisäksi Juha Junno oli täyttänyt edellisenä päivänä 60 vuotta, ja häntä muistettiin valotaululla. Illan ottelu oli kaiken lisäksi hyväntekeväisyysteema, rahaa kerättiin Oulun kaupunginsairaalalle. Lähtökohdat Kärpille olivat täydelliset.

Maalivahtipelaaminen 

Veini Vehviläisen päästämä toinen maali oli niin sanottu YouTube-klassikko. Jos käy katsomassa sata jääkiekko-ottelua, niin todennäköisesti yhtä helposti päästettyä maalia ei näe. Kokosi itsensä alun haparoinnin jälkeen.

Puolustuspelaaminen 

Kärppien kivikova koko joukkueen puolustuspelaaminen ei helpolla maaleja päästä. Ei tälläkään kertaa. TPS:n tekemistä maaleista ei käy puolustuspelaamista syyttäminen.

Hyökkäyspelaaminen 

Hyökkäyspelaamisen ilo ja nautinto pelata näkyivät kauas. Nopeat hyökkäykset luistelunopealle joukkueelle näyttävät siltä kuin kyseessä olisi juuri kevään laitumille päästetty varsalauma.

Erikoistilanteet 

Alivoimalla homma toimii, mutta ylivoimalla sarjajohtaja oli ennen ottelua vasta Liigan seitsemänneksi paras. Toisessa erässä Kärpät sai pelata 4,5 minuuttia ylivoimaa, ei tosin yhteen menoon, mutta maaleja ei syntynyt silloinkaan. Tasakentällisin peli on kunnossa, mutta vastustajien kannalta on huolestuttavaa, että ylivoimapelin tehokkuudessa on vielä paljon parannettavaa.

Lähtökohdat 

Ennen maajoukkuetaukoa TPS napsi kuudesta pelistä täydet 18 pistettä. Viimeisessä ottelussa ennen taukoa tuli ruma kotitappio Lukkoa vastaan. Tauon jälkeen tuli ensin kotitappio Sportille ja sen jälkeen vieraskaukalossa tappio pitkään täysin alamaissa olevaa KalPaa vastaan. Kärpät oli saanut lepäillä kotikonnuillaan 1,5 viikkoa ja levätä edellisenä iltana, jolloin TPS pelasi Kuopiossa. Lähtökohdat kärkikamppailuun olivat turkulaisittain melko hankalat.

Maalivahtipelaaminen 

Rasmus Tirronen antoi TPS:lle mahdollisuuden voittaa. Kuparinen särkyi vasta ottelun 35. minuutilla.

Puolustuspelaaminen 

TPS:n puolustuspelaaminen oli kunnossa. Varsinkin silloin, kun Kärpät sai pitää kiekkoa TPS:n puolustusalueella, niin turkulaisten puolustus pysyi hyvin oululaisten pyörityksessä mukana. Vastahyökkäyksiä vastaan TPS:llä oli enemmän alttiutta ongelmiin, sillä nopeaa pelaamista jo toista kauttaan pelaava kärppäjoukkue on etenkin niissä omalla mukavuusalueellaan.

Hyökkäyspelaaminen 

TPS oli Oulussa pääosin puolustuskannalla. Alun 2–0-johto syntyi onnekkaasti, sillä toinen maali oli Vehviläisen katastrofaalinen hörppy. TPS:n peli oli Oulussa energiaa säästävää ja puolustuksen kautta lähtevää, mikä lähtökohdat huomioiden on ymmärrettävää.

Erikoistilanteet 

Liigan tehokkain ylivoimajoukkue TPS sai nopeasti hyökkäyskuviot ylivoimalla päälle. Tällä kertaa ylivoimapeli ei kuitenkaan tuottanut tulosta. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo