SaiPa ja Niclas Westerholm nollasivat hampaattoman Kärpät − Ville Petman loukkaantui

LIIGA / Raportti
Westerholm piti nollapelin.
Illan ainoassa liigaottelussa ei maaleilla mässäilty. Kärpät ei saanut illan aikana parastaan irti, mikä avasi SaiPalle mahdollisuuden yllätykseen. Molempien rivit harvenivat pelin tiimellyksessä.

Kärpät hallitsi kenttätapahtumia ottelussa SaiPaa vastaan, mutta oululaisten lukuisat maalipaikat kilpistyivät milloin mihinkin. Lopulta Kärpät turhautui ja SaiPa malttoi pitää pelinsä kasassa.

Ottelu lähti käyntiin muutamalla hieman tasaisemmalla minuutilla, mutta Kärpät otti hiljalleen otteen tapahtumista ykkösvitjansa ansiosta. Cody Kunyk onnistui kilauttamaan SaiPa-maalin tolppaa laukauksellaan.

Lappeenrantalaisten kärkipuolustaja Veeti Vainio aiheutti kahdella peräkkäisellä jäähyllään omilleen harmia. Läkimmäisessä tilanteessa Vainio silminnähden turhautui kaksinkamppailussa Jesse Puljujärveä vastaan. Simo-Pekka Riikolan kaksiminuuttinen ei helpottanut SaiPan urakkaa.

Niclas Westerholm selvitti SaiPa-maalilla tarvittavat tilanteet yhdessä puolustuksen kanssa ja vei kamppailun ensimmäiselle erätauolle maalittomassa tasatilanteessa.

Toisessa erässä Kärpät jatkoi tasaviisikoin pelatessa pelin hallintaa. Mitään majesteettista oululaiset eivät esittäneet, vaan tekeminen vaikutti joukkueiden tasoero huomioon ottaen flegmaattiselta. Miihkali Tepon otettua kotijoukkueen ensimmäisen rangaistuksen sai SaiPa mahdollisuuden johtomaaliin. Vierasmaalin sijaan Kärppien Kunyk oli päästä alivoimalla läpiajoon.

Teppo oli tilanteiden polttopisteessä hetkeä myöhemminkin, kun SaiPan Ville Petman törmäsi häneen kuolleesta kulmasta. Petmanin pää osui tilanteessa Tepon olkapäähän, jolloin Petman rysähti selälleen jäähän. Molempien pelaajien ilta päättyi siltä seisomalta − Petmanin iltapuhde katkesi loukkaantumiseen, Tepon ulosajoon. Rangaistuksen syyksi tuomittiin estäminen.

Vaikka SaiPa pääsi kokeilemaan viiden minuutin ylivoimaa, ei lappeenrantalaisten tekemisestä tullut erikoistilanteen aikana yhtään mitään. Lopulta SaiPa ei päässyt pelaamaan kuin neljä minuuttia ylivoimalla. Jaakko Lantta otti hyökkäyssiniviivan tuntumassa kaksiminuuttisen tasoittaen puntit.

SaiPan kultakypärä Tomas Zaborsky oli lopulta se pelaaja, joka avasi illan maalihanat. Tilanne lähti liikkeelle, kun vieraiden puolustaja Leevi Karjalaisen viivakuti epäonnistui ja kiekko karkasi. Zaborsky oli kuitenkin päivystämässä maalin kulmalla ja suupaisi hänelle eksyneen kiekon ohi Justus Annusen.

Kärppien otteissa alkoi kolmannessa erässä näkyä turhautumisen merkkejä, kun muun muassa Puljujärvi elehti muutaman tilanteen jälkeen harmistuneena tehottomuuteensa. Myös jälkipelit Westerholmin työpisteen läheisyydessä lisääntyivät kohti 60 minuutin täyttymistä mentäessä. SaiPa-vahti otti myös komean torjunnan Mika Pyörälän yritykseen lähietäisyydeltä.

SaiPa pääsi vielä hetki ennen isäntien loppurynnistystä kokeilemaan kahdella yhtä vastaan -hyökkäystä, mutta Zaborsky ei onnistunut ohittamaan Annusta Jarno Koskirannan esityöstä. Kärppien vastuuvalmentajana illan ottelussa toiminut Lauri Mikkola kutsui joukkonsa koolle aikalisän turvin valmistautuakseen viimeisten minuuttien rynnistykseen.

Kärpät yritti viimeisten kahden minuutin aikana tasoitusta ilman maalivahtia. Lisäksi SaiPan Koskiranta sai koukkaamisjäähyn ,joten isännät pääsivät kahden miehen ylivoimalle. Kärppien ykkösmiehet kiekottelivat antaumuksella hyökkäyspäässä, mutta Westerholm seisoi loppuun asti ohittamattomana.

SaiPan veräjänvartija tarvitsi nollapeliinsä 25 torjuntaa, kun taas Annunen Kärppien maalilla torjui vain 10 kertaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo