Kärppien pisteputki jatkuu – SaiPa kaatui vasta jatkoajalla

LIIGA / Raportti
Saku Mäenalanen upotti vierailijat jatkoaikamaalillaan.
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com
Lauantai-illan ottelussa Raksilassa kohtasivat seitsemän ottelun pisteputkessa oleva Kärpät ja kolme viimeistä peliään hävinnyt SaiPa. Tasaisen taistelun jälkeen Kärpät jatkoi pisteputkeaan Saku Mäenalasen sinetöidessä 2-1 -voiton jatkoajalla.

Kärpät ja SaiPa kohtasivat ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Kummallakin joukkueella edellinen peli oli Sportia vastaan, Kärpillä keskiviikkona ja SaiPalla perjantaina. Kärpät pääsi siis peliin pari päivää levänneenä. Kotijoukkue ei voittoisan ottelun jälkeen lähtenyt muutoksia tekemään kokoonpanoonsa, kun taas SaiPa oli tehnyt useamman muutoksen edellisestä pelistä. 

Ensimmäinen erä alkoi rikkonaisesti SaiPan Veikko Loimarannan lähtiessä kampitusjäähylle kolmen minuutin pelaamisen jälkeen. Kärppien ylivoima lähti pyörimään hyvin mm. Juha-Matti Aaltosen ja Atte Ohtamaan päästessä erinomaisille laukaisupaikoille, mutta Nicklas Westerholm oli muurina SaiPan maalilla.

SaiPan jäähyily jatkui heti Loimarannan jäähyn päättyessä, kun Dominik Lakatoš taklasi rumasti Topi Niemelää selkään laidan vieressä. Niemelä ei loukkaantunut tilanteessa ja sai itsekin kahden minuutin jäähyn väkivaltaisuudesta käydessään muistuttamassa Lakatošille mitä ei saa tehdä. Lakatos sai tilanteesta 2+10 minuuttia.

Reilun kahdeksan minuutin pelin jälkeen SaiPa joutui jälleen alivoimalle Maalahden lähtiessä istunnolle koukkaamisesta. Tällä kertaa Kärppien tehokas ylivoima tuotti tulosta, kun Casey Wellmanin tarkka rannelaukaus upposi Westerholmin selän taakse.

Kolmatta SaiPan jäähyä Kärpät ei pystynyt hyödyntämään ja erän loppua kohden peli alkoi kääntyä vieraille. SaiPan parhaasta paikasta vastasi Valtteri Ojantakanen Loimarannan syötöstä Kärppien menettäessä kiekon omalla siniviivalla. Tähän asti lähes työtön Stansilav Galimov esti kuitenkin maalitekoyrityksen.

Saipa herää toiseen erään

Toisen erän SaiPa aloitti siitä, mihin ensimmäisen päätti. SaiPa liikkui erittäin aktiivisesti ja hallitsi kiekkoa painaen pelin Kärppäpäätyyn. SaiPan hallitessa peliä Kärpät puolestaan otti erän aikana kaksi jäähyä. Myös vierasjoukkue sai ylivoiman pyörimään hyvin kuten Kärpät ensimmäisessä erässä, mutta tällä kertaa muurina oli puolestaan Galimov.

Erän jälkimmäisellä puoliskolla SaiPa sai vihdoin kuparisen rikki pitkän pyörityksen päätteeksi, kun nuori Roni Karvinen upotti uransa ensimmäisen liigamaalin Filip Pyrochtan syötöstä. Erän loppuun Kärpät pääsi vielä yrittämään ylivoimaa ilman tulosta ja kolmanteen lähdettiin tasatilanteessa.

Kahdessa ensimmäisessä erässä oli selvästi hallinta toisella joukkueella. Kolmannessa peli oli tasaista pelin aaltoillessa tasaisesti päästä päähän. Erässä ei tilastomerkintöjä tullut, vaikka kumpikin joukkue sai muutaman maalipaikan SaiPan ollessa jonkin verran niskan päällä. Maalivahdit hoitivat yritykset kuitenkin kunnialla. Ratkaisua lähdettiin hakemaan jatkoajalta.

Jatkoaikaa ehdittiin pelata ainoastaa 17 sekuntia, kun Kärppien Saku Mäenalanen iski kiekon maaliin Ohtamaan syötöstä. Ohtamaa kuljetti kiekon kentän läpi, veti kaksi vastustajaa puoleensa hyökkäysalueella ja syötti  Mäenalaselle, joka pääsi kasvokkain SaiPa-vahdin kanssa.

Saipa hallitsi toista erää ja oli kolmannessakin niskan päällä, mutta tehokkuus jäi edelleen puuttumaan. SaiPa on kolmessa viimeisessä pelissä tehnyt ainoastaan kolme maalia, joten siinä on päävalmentaja Pekka Virralle vielä miettimisen aihetta.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo