Kärpät palasi voittojen tielle Lukon kustannuksella – Mika Pyörälä kirjasi 400. runkosarjapisteen Liigassa

LIIGA / Raportti
Mika Pyörälä saalisti illan ottelussa uransa 400. runkosarja-tehopisteen.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Kärpät ja Lukko kohtasivat toistamiseen lyhyen ajan sisään, ja joukkueet iskevät yhteen jälleen huomenna. Ottelussa taisteltiin tärkeistä pisteistä Lukon yritettyä vankistaa sarjajohtoaan, kun taas Kärpät oli valahtanut jo suoran pudotuspelipaikan ulkopuolelle sarjan seitsemännelle sijalle, nousten kuitenkin voitolla takaisin kuuden parhaan joukkoon.

Lukko oli voittanut joukkueiden neljä edellistä kohtaamista. Kärpät on tehnyt noissa otteluissa kolme maalia. Lähtökohdat otteluun olivat siis vierasjoukkue Lukolle suotuisat.

Molempien joukkueiden kokoonpanoissa nähtiin mielenkiintoisia muutoksia, kun Kanadassa nuorten leijonien matkassa MM-pronssia voittaneet Aku Räty ja Kasper Puutio palasivat kärppäpaitaan, minkä lisäksi Mikko Petman nähtiin jälleen Lukon mukana.

Oululaiset uivat juuri nyt altaan syvässä päässä ilman uimataitoa ja minkäänlaisia kellukkeita. Kärppien maalittomasta putkesta ehti tulla sen Liiga-historian pisin, ennen kuin Libor Šulák päätti joukkueen kurimuksen ylivoimalla. Kyseinen maaliton jakso oli myös kuluvan kauden pisin maaliton ajanjakso.

Kärppien rosterissa nähtiin muitakin muutoksia, kun viimeksi Lukkoa vastaan heikosti esiintynyt Juhamatti Aaltonen oli sivussa, Michal Krištof nähtiin Kärppien neljännessä vitjassa, ja Radek Koblížek nousi joukkueen ykkösnyrkkiin.

Ottelun avauserä oli kokonaisuudessaan tasainen. Kärpät oli aktiivinen ja pyrki olemaan vastustajan iholla. Lukko taas näytti olevansa todella keskittynyt ja hereillä. Vaikka raumalaiset eivät olleet avauserässä yhtä hyvin pelissä kiinni kuin isäntäjoukkue, Lukko iski jokaiseen kärppäpelaajan haparointiin ja loi sitä kautta vaikeuksia Kärppien pelaamiseen. Tästä todisteena kolme Kärpille vihellettyä kaksiminuuttista ensimmäisessä erässä.

Kärpät pelasi hyvää alivoimaa eikä antautunut Lukon kolmen alivoiman aikana. Oululaiset puolestaan onnistuivat rokottamaan vastustajiaan ylivoimalla, kun sekunti ennen avauserän päättymistä Šulákin laukaus viivasta löysi tiensä Oskari Setäsen taakse.

Alivoimalla päästetyt maalit ovat Lukolle harvinaislaatuisia. Ennen illan kamppailua Lukko oli päästänyt viisi maalia pelatessaan miesvajaalla. Raumalaisten alivoima on Liigan ylivoimaisesti parasta.

Ottelun ensimmäisen 20-minuuttisen aikana kotijoukkueen virkeintä osastoa oli joukkueen uusittu kakkosketju Aatu Räty, Aku Räty ja Jussi Jokinen. Vierailijoiden parhaimmistoa oli Eetu Koivistoisen johtama kentällinen.

Ottelun toisen erä eteni voimasuhteiden osalta samoin askelmerkein mitä ensimmäinenkin: joukkueet kamppailivat rintarinnan ja hakivat maaleja aktiivisen pelaamisen kautta.

Toinen 20-minuuttinen oli todella vauhdikas. Roolit vaihtuivat myös siten, että Kärpillä oli paljon ylivoimaa, mutta ei saanut lisäosumia. Lukko tasoitti pelin 1–1:een erän puolenvälin jälkeen Pavol Skalickýn maailmanluokan laukauksen turvin. Skalický pääsi laukomaan hyvältä etäisyydeltä B-pisteen tuntumasta. Maalia edelsi Lukon vahva hyökkäys ja paine.

Myös jäähyt kääntyivät toisen erän aikana lähes päälaelleen: Lukolle tuomittiin peräti neljä rangaistusta Kärppien yhtä vastaan. Kärpät jatkoi hyvää ylivoimapelaamista, mutta Lukko oli erikoistilanteissa terävänä ja selvitti pikkupetojen ahdistelut.

Lukko oli tänäkin iltana erittäin hyvä tilanteissa, joissa se toimitti kiekkoa päätyyn. Kun Lukon hyökkäjä heitti päätykiekon, pelaaja meni itse perään. Tämän jälkeen syöttö- ja purkusuunnat peitettiin, minkä seurauksena syntyi päätypeli ja -kamppailu. Näissä Lukko on hyvä.

Salamamaali ja tarkka puolustus takasivat oululaisille kolme sarjapistettä

Ottelun kolmas erä sai niin ikään vauhdikkaan alun, kun Kärpät siirtyi avausminuutilla 2–1-johtoon. Koblížek sai viimeistellä ottelun voittomaaliksi jääneen osuman, johon syöttöpisteen saivat Shaun Heshka ja Mika Pyörälä. Tehopiste oli Pyörälän 400. runkosarjassa.

Vain tovi myöhemmin Kärpät oli siirtyi kahden maalin karkumatkalle, mutta tilanteen jälkeen Lukko käänsi nopeasti vastaan ja tasoitusmaalikin oli lähellä.

Ottelun päätöserä oli kovatempoista, mutta myös tarkkaa pelaamista. Molemmat joukkueet puolustivat tiiviisti keskialuetta ja omaa maalinedustaa, mutta ei hyökkäyksen kustannuksella. Myös hyökkäyksiä käännettiin vauhdilla, ja taitavimmat yksilöt uskalsivat raottaa kikkapussinsa sisältöä katsojille.

Kärpät oli ottelussa tilastojen valossa hallitsevampi joukkue. Se voitti laukaukset ja hyökkäysten lukumäärän sekä hyökkäysalueajan.  Kärppien viime aikojen nihkeästä suorittamisesta kertoo se, että hyvän maalipaikan tuhlaus aiheutti kärppäpelaajissa päänpyöritystä ja tunteeita ilmaistiin antaumuksella.

Lukko haki ottelun lopussa tasoitusta ilman maalivahtia, mutta tällä kertaa oululaisten puolustus kesti. Kärpät oli vajaalla aktiivinen ja iski röyhkeästi kiinni Lukko-pelaajiin.

Joukkueet kohtaavat kolmannen kerran viikon sisään huomenna Raksilassa kello 18 alkavassa ottelussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo