Kärpät aloitti pudotuspelinsä voitolla − Julius Junttilan hattutemppu oli liikaa KooKoolle

LIIGA / Raportti
Kärpät aloitti kevään ottelut voitolla.
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com
Liigan pudotuspelit alkoivat Kärppien ja KooKoon osalta Oulussa. Julius Junttilan hattutempun tahdittama Kärpät nappasi voiton lukemin 4−2.

Kärpät aloitti ottelun kiekonhallinnalla ja siirtyi johtoon viiden minuutin pelin jälkeen. Julius Junttila sai Tuukka Tieksolan pistosyötön lapaansa ja viimeisteli vakuuttavasti ohi Oskari Setäsen. KooKoon synkkä hetki jatkui, sillä Kärpät teki seuraavan maalin jo yhdeksän sekunnin jälkeen.

Joonas Kemppainen vastasi toisesta osumasta. Ville Koivunen lähetti kiekon viivasta maalille, ja Kemppainen ohjasi tarjoilun Setäsen kautta tolppaan ja siitä takaisin Setäsen jalkaan ja verkkoon.

KooKoo pääsi sokkialun jälkeen mukaan otteluun, mutta pitkältä sairaslomalta palannut Joel Blomqvist piti vieraat kaukana vartioimansa häkin perukoilta. Ottelun ensimmäiset jäähyt kirjattiin ensimmäisen erän lopulla, kun kentän kaksi isointa ottivat yhteen. KooKoon Ari Gröndahl ja Kärppien Marko Anttila lähtivät jäähylle väkivaltaisuudesta.

Useamman hanskat kädessä annetun lyönnin tarjonnut Gröndahl sai tilanteesta 2+2 minuuttia ja Anttila 2 minuuttia. Kärpät osui ylivoimalla tolppaan, mutta erä loppui kotijoukkueen kannalta kesken. Tauolle mentiin Kärppien 2–0-johdossa, ja ylivoimaa jäi jäljelle 57 sekuntia.

KooKoo käynnisti takaa-ajon

KooKoo hoiti rangaistuksensa loppuun ja pääsi itse vetämään ylivoimakoneensa käyntiin Joel Olkkosen huitoessa itsensä jäähylle. Runkosarjassa vaikeuksissa ollut ylivoima toimitti tällä kertaa välittömästi kultakypärä Heikki Liedeksen saadessa kiekon maalin. Hän nosti päänsä ylös ja laittoi kiekon takatolpalla seisovan David Rundbladin jalan kautta maaliin.

KooKoon tasoitus kävi enemmän kuin lähellä hieman ennen erän puoliväliä. Kiekko pomppi jo ohi Blomqvistin, mutta Linus Andersson ei kaatuessaan saanut osumaa pelivälineeseen. Kärppien lisäosuma oli syntyä erän lopulla, mutta Setäsen refleksitorjunta lähetti joukkueet tauolle Kärppien 2–1-johdossa.

Junttilan nimi nousi otsikoihin

Vierasjoukkue osoitti kolmannen erän alkuun tiikerinsilmää ja tasoitti puolentoista minuutin pelin jälkeen ottelun. Andersson sai kiekon lapaansa, ja Kärppien puolustuksessa oli tilaa kuin Raksilan katsomossa. Anderssonin napakka rannelaukaus yllätti Blomqvistin.

Kärpät siirtyi johtoon ajassa 57.24. Rundblad katkaisi KooKoon hyökkäykseen lähdön keskialueella ja tökkäsi kiekon keskelle KooKoon aluetta, josta sen poimi Junttila, joka rankaisi vieraiden puolustusta päiväunista.

KooKoo otti aikalisän, kun ottelua oli jäljellä reilu minuutti. Aloitus oli Kärppien päädyssä, joten Setänen jäi istumaan vaihtopenkille. Kärpät selvisi KooKoon paineesta ja sai purettua kiekon keskialueelle, jonka jälkeen Anttila tarjosi herrasmiesmäisesti kiekon kaksi maalia tehneelle Junttilalle.

Junttila viimeisteli hattutemppun, ja Kärpät otti ensimmäisen kiinnityksen jatkopaikkaan. Sarja jatkuu huomenna Kouvolassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo