Kärpät−HPK, ottelusarjaraportti: HPK värjäsi kevään oranssiksi − Emil Larmin mahtava ottelu ja HPK:n hurja puolustustaistelu huipentui Markus Nenosen kultaiseen ylivoimamaaliin

LIIGA / Raportti
Markus Nenonen pääsi tykittämään kultajuhlat käynnistäneen maalin jatkoerässä.
Kuva © Emil Hansson
Lähtökohdat 

Kärpät lähti sarjakauden viimeiseen otteluun onnistuneen vaikkakin tappioon päättyneen ottelun jälkeen. Panos on selvä: voitolla oululaiset varmistaisivat vuosikymmenen neljännen mestaruutensa.

Vaikka finaalisarjassa onkin nähty taktisia viilauksia, Kärppien uskottiin lähtevän otteluun tutulla kiekollisella ja aktiivisella otteellaan.

Maalivahtipelaaminen 

Veini Vehviläinen säästyi ottelussa pahimmalta rumputulelta. Maalivahti esitti kuitenkin muutaman erinomaisen ja tärkeän torjunnan toisen erän loppupuoliskolla, mikä sävytti Vehviläisen tasalaatuista suorittamista. Huippuhetkiin lukeutui muun muassa Filip Riskan maalipaikan ryöstö, kun hyökkääjä pääsi yllättäen yrittämään maalintekoa suoraan Vehviläisen nenän edestä.

Puolustuspelaaminen 

Kärppien puolustuspelaaminen oli väkevää ja varmaa. Puolustusalueen pelaamisen suurin kuva oli oululaisten kärkäs ja aktiivinen kiekollisen pelaajan paineistaminen, minkä seurauksena vieraiden kiekollinen peli hyökkäysalueella oli ajoittain erittäin vaivalloista.

Risuja voidaan kuitenkin antaa HPK:n toisen erän maalista, jossa vastustajien puolustaja Arto Laatikainen pääsi hiipimään puolihuolimattomasti puolustuksen takaa takatolpalle, josta seitsemänsien pelien konkari pääsi iskemään kiekon tyhjänä ammottavaan maaliin.

Hyökkäyspelaaminen 

Kärpät luotti hyökkäyspelissään kiekonhallintaan ja osaltaan myös viivavetoihin. Tasakentällisin oululaisilla oli useampi laadukas paikka, joissa vieraiden puolustus nuokahti hetkeksi jättäen kärppähyökkääjän avoimeen maalipaikkaan.

Huolimatta laadukkaiden maalipaikkojen määrästä, Kärppien ei kuitenkaan onnistunut tehdä runsasta maalimäärää. Tästä voidaan osaltaan syyttää vastustajien maalivahtipeliä, mutta myös kotijoukkueen tehottomuutta maalipaikoissa.

Erikoistilanteet 

Kärppien onnistui ottelun alkupuolella iskeä sarjan toisen ylivoimamaalin onnistuneen kuvion jälkeen. Nopeiden kiekonliikutteluiden jälkeen viivatykki Shaun Heshka tälläsi kiekon kohti HPK:n maalia osuen ainoastaan puolustavaan pelaajaan. Kiekko jäi pyörimään b-pisteiden väliin, josta Jasper Lindsten pääsi sivaltamaan kiekon ohi kiitettävässä maskissa olleen HPK-maalivahdin. Toisessa ylivoimassaan oululaiset loivat paikkoja Jussi Jokisen tehokkaan pelinluonnin ansiosta.

Alivoimalla Kärpät oli lievissä vaikeuksissa vieraiden saatua kiekonhallinan Vehviläisen vartioiman maalin eteen. Myöhemmin Kärpät onnistui rikkomaan hämeenlinnalaisten ylivoimaa estämällä tehokkaasti kiekon hallitun toimittamisen hyökkäysalueelle. Voittomaali iskettiin erikoistilanteesta b-pisteen kaarelta ilman maskia.

Lähtökohdat 

HPK:n erinomainen kausi huipentui Raksilassa seitsemänteen otteluun finaalisarjassa, joka on ollut kahden laadukkaan joukkueen tasaväkistä kamppailua kunniasta. Kauden aikana jatkuvasti kehittynyt ja otteitaan parantanut HPK lähti otteluun päävalmentaja Antti Pennasen sanoin itseensä ja joukkuetovereihinsa luottaen, joten oli helppo ennakoida erinomaista jääkiekkoiltaa Oulun keväässä.

Maalivahtipelaaminen 

Emil Larmi pelasi jälleen vahvan ottelun HPK:n maalilla. Ottelussa tuli tavanomaista vähemmän laukauksia, mutta torjuntapuhteeseen sisältyi muutama laadukas torjunta maalin välittömästä läheisyydestä. Urakkaa väritti verrattain suuri määrä alivoimaminuutteja.

Kolmannessa erässä Larmi tylsytti Nicklas Lasun läpiajon ja Jari Sailion avopaikan pitäen ottelun tasatilanteessa sekä HPK:n mestaruushaaveet hengissä Kärppien kovan paineen alla.

Puolustuspelaaminen 

Kärppien tapaan myös HPK puolusti pääsääntöisesti hyvin estäen suurimmat paniikkitilanteet Larmin edessä. Kärppien hyökkäykset pysyivät pitkälti laidoilla ja nurkilla, mistä ei laadukkaita maalipaikkoja yleensä luoda. Yleiseen puolustuksen laatuun teki säröjä kerrat, jolloin Kärpät pääsi yllättäen mallikkaisiin maalipaikkoihin.

Hämeenlinnalaiset sortuivat kiekottomana pelatessaan muutamaan otteeseen huolimattomiin jäähynarvoisiin rikkeisiin, jotka syntyivät vieraiden kannalta täysin vaarattomissa tilanteissa. Jäähyjen myötä kotijoukkue sai ottelusta pitkäksi aikaa otteen.

Hyökkäyspelaaminen 

HPK tuli otteluun mallikkaasti saaden vyörytettyä hyökkäyksiä oululaisten päätyyn. Toisaalta aivan ykkösluokan maalipaikat jäivät odottamaan toisia aikoja vaikka joukkueen onnistuikin kääntää muutama ylivoimahyökkäys kotijoukkueen epäonnistuneen pelin seurauksena. Hyökkäyspelaamista rajoitti Kärppien tiivis puolustuspelaaminen.

Toisessa erässä vieraiden kiekollinen peli oli tukehtua useiden rangaistusten myötä, mutta HPK:n kiekollinen peli heräsi uuteen orastukseen Laatikaisen iskemän maalin jälkeen. Kolmanteen erään tuli joukkue, joka sai pelattua kiekkoa laadukkaammin hyökkäysalueelle. Kiekollinen peli kuitenkin tyrehtyi erän vanhetessa kotijoukkueen otettua kiekon ja pelin haltuunsa. Lisäksi joukkue vaikutti väsyneen pelin edetessä loppua kohti.

Erikoistilanteet 

HPK:n ylivoima takelteli ottelussa joukkueen epäonnistuttua kerta toisensa jälkeen kiekon toimittamisessa hallitusti hyökkäysalueelle. Tilanteen rauhoituttua joukkue liikutteli kiekkoa taidokkaasti luoden muutaman hyvän maalipaikan, mutta palkinto jäi silti saamatta. Mestaruuden ratkaissut maali syntyi suoralla laukaisulla b-pisteen kaarelta.

Sarjan aiemmista otteluista poiketen HPK sortui tekemään useampia jäähyn arvoisia rikkeitä. Joukkueen alivoima sai siis harjoitusta kerrakseen. Kotijoukkue saikin tehtyä yhden ylivoimamaalin. Varsinkin toisessa erässä hämeenlinnalaiset joutuivat pelaamaan runsaasti alivoimaa, mikä käänsi ottelun painopisteen pitkälti vieraspäätyyn.

Erikoista 

Ottelussa vihellettiin sarjan keskiarvoon verrattuna tavanomaista enemmän rangaistuksia. Linja ei ollut kuitenkaan olennaisesti poikkeava, vaan yllättävän moni jäähy tuomittiin huolimattoman mailankäsittelyn seurauksena.

Kärppien maalilla Vehviläinen torjui ennen jatkoerää ainoastaan kolmetoista kertaa.

Ottelun ratkaisu 

Ottelun avainhetket rakentuivat erikoistilannepelaamisen, maalivahtipelaamisen ja viimeistelytehokkuuden päälle. Kärpät hallitsi ottelua pitäen kiekosta parempaa huolta ja luoden vieraita enemmän maalipaikkoja. Ottelu olisi ratkennut jo hyvissä ajoin ensimmäisen 60 minuutin aikana, mikäli Emil Larmi ei olisi nollannut Kärppien lukuisia lähentelyitä kerta toisensa jälkeen.

Voittomaalia jatkoerässä odoteltiin pitkä tovi Kärppien painaessa kiekkoa jatkuvalla toistolla hyökkäysalueella ja HPK:n oltua kentällä lähinnä selviytymässä. Lopulta ratkaisu tuli, kun Aleksi Heponiemi sai korkeasta mailasta rangaistuksen, ja Markus Nenonen laukoi kiekon ylivoimalla maalin perukoille.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo