Pohjoisen ja etelän viikonlopun toinen kohtaaminen päättyi jälleen kotivoittoon − Kärpät sai revanssinsa

LIIGA / Raportti
Saku Mäenalanen iski Raksilan illassa tehot 2+2.
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com
Kärpät ja HIFK mittelivät paremmuudesta toisen kerran viikonlopun aikana. Kärpät palasi voittojen tielle Saku Mäenalasen johdatettua joukkueensa voittoon neljän pisteen illalla.

Kärppien ja HIFK:n viikonlopun toinen kohtaaminen nähtiin Kärppien kotiluolassa Raksilassa. Kärppien otteluiden alut ovat olleet kahteen edelliseen otteluun vaikeita, kun taas HIFK porskuttaa ennen lauantain ottelua kolmen ottelun voittoputkessa vakuuttavalla pelillään.

Ottelun alku oli huomattavasti tasaisempi kuin eilen Helsingissä. Erän puolivälin tuntumassa kotijoukkue sai tilaisuuden päästä johtoasemaan HIFK:n Olli Palolan istuessa jäähypenkillä. Ylivoimalla Topi Niemelä tarjoili viivalta syötön Saku Mäenalaselle, joka viritti ranteensa lukkoon ja pisti kiekon aivan tolppaa nuollen yläkulmaan vieden Kärpät ottelussa johtoon.

Ensimmäisessä erässä molemmilla joukkueilla oli muutamat vaaralliset paikat, mutta joukkueiden puolustus ja maalivahdit molemmissa päissä loistivat edukseen.

Taklauksia ja pitkiä pyörityksiä

Pukukopissa Ville Peltonen oli kenties painottanut fyysisyyttä HIFK:lle, sillä HIFK tuli toiseen erään ryminällä ja paukautti usean lujan taklauksen Kärppien pelaajiin.

Kärpät lisäsi menohalujaan ja pyörittikin pitkiä aikoja HIFK:n puolustuksessa, mutta parhaimmat maalipaikat jäivät piippuun. Ilman Michael Garteigin torjuntoja kotijoukkue olisi kuitenkin karannut maisemaan.

HIFK pääsi myös yrittämään ylivoimalla ottelun tasoitusta, Kärpät kuitenkin tylsytti HIFK:n vaarallisimmat yritykset. Vierasjoukkue laittoi peliin lisää tahtia erän loppua kohden, mutta kiekko ei löytänyt paikkaansa Stanislav Galimovin selän taakse.

Saku Mäenalasen johdolla pisteet jäivät Raksilaan

HIFK tuli erään vahvalla meiningillä ja hallitsi erän alkua. Kärpät kuitenkin oli joukkue, joka aloitti kolmannen erän maalinteon. Kärpät karkasi HIFK:n hyökkäyksen jälkeen kahdella yhtä vastaan -hyökkäykseen, jossa Ville Koivunen tarjoili Saku Mäenalaselle paikan, josta mies sai naputella illan toisensa HIFK:n maaliin.

Kärpät ei kerennyt hetkeä kauemmin kahden maalin johdossa olla, kun HIFK pääsi vastahyökkäyksestä kaventamaan lukemat. Jere Innala tarjoili loistavan syötön Eetu Koivistoiselle, josta Koivistoisella oli helppo työ lapioida kiekko maaliin.

Maalista vierähti ainoastaan hetki ja HIFK joutui alivoimalle, jonka seurauksena Kärppien ylivoima sahasi vierasjoukkueen nelikon puhki ja Mika Pyörälä kiitti syötöstä siirtäen kotijoukkueen takaisin kahden maalin johtoon.

Kärpät otti rangaistuksen, jonka joukkue näytti jo selvittävän, kunnes Eetu Koivistoinen pääsi ylivoiman viimeisellä sekunnilla pistämään HIFK:n maalin päähän kotijoukkueesta. Kyseistä maalia tarkasteltiin pitkään Pasilan tilannehuoneesta mahdollisen maalivahdin häirinnän takia, mutta tilannehuone ei nähnyt maalissa mitään väärää, sillä Galimov oli jo kerennyt omalta alueelta pois ennen kontaktia HIFK:n pelaajan kanssa.

HIFK haki tasoitusta ilman maalivahtia, mutta maalintekijä löytyi Kärppien joukkueesta Aku Rätyn iskettyä oululaiset kahden maalin johtoon laukomalla kiekon tyhjään maaliin. HIFK kokeili vielä toistamiseen kaventaa peliä ilman maalivahtia, mutta tämäkin yritys meni vierasjoukkueen kannalta mönkään. Jesse Koskenkorva pääsi parantelemaan pistelukemiaan viimeistellen kotijoukkueelle kolme pistettä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo