Kärpät ja HIFK tarjosivat jälleen jännitystä – Juha Jääskä naulasi ratkaisun jatkoajalla

LIIGA / Raportti
HIFK oli Oulussa vahva vieras.
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com
Perjantai-iltana Helsingissä tasaisessa ottelussa kohdanneet Kärpät ja HIFK kohtasivat toisensa heti seuraavana iltana Oulussa. Kauden kolmas kamppailu oli edellisen kohtaamisen tavoin jännittävä näytös, joka päättyi jatkoajalla HIFK:lle lukemin 3–2.

Kummankin joukkueen viikon päättävä kauden kolmas kohtaaminen päättyi Oulun lauantai-illassa jatkoajalla HIFK:lle lukemin 3–2. Viikon ensimmäinen ja kauden toinen kohtaaminen perjantai-iltana oli tasainen taisto, joka päättyi vierailijan roolissa olleen Kärppien jatkoaikavoittoon.

Lepoetu oli molemmille yhtä pitkä, sillä joukkueet lensivät Helsingin-ottelun jälkeen samalla lentokoneella Ouluun.

Lauri Marjamäen Kärpät pelasi viikon kolmannen pelin identtisellä kokoonpanolla perjantai-illan otteluun verrattuna. Ville Peltosen HIFK muokkasi viikon toiseen otteluun hyökkäskolmikoita, mutta puolustusparit olivat ennallaan. Olli Palola palasi loukkaantumisen jälkeen HIFK-hyökkäykseen illan ottelussa.

HIFK hallitsi avauserää

Avauserä oli pääsääntöisesti HIFK:n hallintaa, eikä Kärpät kotikaukalossaan päässyt kunnolla peliin mukaan. Erän puolen välin tienoilla Marko Anttila oli ensimmäinen isäntien hyvän maalipaikan luonut pelaaja, mutta laukaus viuhui reilusti yli Roope Taposen vartioiman maalin.

Taposelle tuli ensimmäinen torjunta reilun 13 minuutin kohdalla, mutta Atte Ohtamaan laukaus oli maalivahdille helppo pala purtavaksi.

Vieraiden hallinnasta huolimatta Peltosen ryhmä ei saanut raavittua aloituksia itselleen, sillä erän 21 aloituksesta joukkueelle tilastoitiin viidestä voitto. Erän loppupuoella Joonas Kemppainen ja Kasper Kotkansalo saivat vihellyksen jälkeisestä kahakasta ottelun ensimmäiset kaksiminuuttiset. Tasavajaalla vieraiden kaksi pelaajaa survoivat isäntien puolustajan Topi Niemelän jään pintaan, josta tuomarit eivät tuominneet rangaistusta.

HIFK:lla oli runsaasti paikkoja avausmaalin tekoon Joel Blomqvistin ollessa laukauksien tiellä. Illan maalinteon käynnisti Kärppien Julius Junttila. Hyökkääjän maalista kotijoukkue sai energiaa ja pelin virtaus tasoittui. Ennen maalia aloitustilanteessa Kemppainen töinäisi mailallaan Miro Väänästä polveen, josta tuomaristo ei viheltänyt jälkiseuraamuksia eikä Väänäsen peli päättynyt tilanteeseen. 

Ennen erätaukoa Ville Koivunen törmäsi Taposeen, josta Kärpät-hyökkääjälle vihellettiin kahden minuutin rangaistus neljä sekuntia ennen summeria. Kärpät voitti ennen HIFK-kotiottelua avauserän viimeksi 25. lokakuuta, kun petolauma isännöi Ilvestä.

HIFK tasoitti ottelun

Katkonaisessa toisessa erässä vieraat saivat ylivoiman johdosta salama-alun, jonka aikana Iiro Pakarinen tasoitti ottelun tarkalla laukauksella Blomqvistin jalkojen välistä.

Muutamia sekunteja Pakarisen maalista Ohtamaa syötti komeasti Ville Leskisen läpiajoon, mutta Taponen esitti ottelun yhden komeimmista torjunnoista. Tässäkin erässä Kärpillä oli runsaasti vaikeuksia avauksissa, jotka lipuivat lopulta turhiksi pitkiksi kiekoiksi.

Erätauolla Peltonen sai pumpattua vieraat voittamaan aloituksia, sillä HIFK:lle tilastoitiin tässä erässä 20 aloituksesta 11 voittoa. Erän aikana Otto Paajanen ja Peter Tiivola nostivat hitusen tunnetta pienellä pystypainilla, josta tuomaristo ei tuominnut hyökkääjiä rangaistusaitioon.

Jääskä ratkaisi

Kolmas erä oli Kärpiltä ottelun parasta kiekkoa. Kotiyleisö sai palkinnon kannustuksestaan, kun noin kuusi minuuttia ennen päätössummeria Petter Emmanuelsson naulasi isännille johto-osuman Kemppaisen maukkaasta syötöstä.

Ottelun tuomaristolla oli avauserän rangaistuksien jälkeen sallivampi linja, kunnes kolmannessa erässä kriittisellä hetkellä David Rundblad vippasi kiekon katsomoon kahden minuutin istunnon arvoisesti. Marjamäki oli tuomiosta eri mieltä, mutta Kärppien luotsin neuvottelu tuomareiden kanssa ei muuttanut tuomiota.

Vieraat kiittivät uudesta ylivoimasta, ja Ilari Melart laukoi ottelun jälleen tasoihin. Jännittävä ottelu eteni jatkoajalle, jossa sankariksi nousi Juha Jääskä Kristian Vesalaisen erinomaisesta esityöstä. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo