HIFK nöyryytti Kärppiä kuumasssa ottelussa – turhautunut Puljujärvi suihkuun polvitaklauksesta

LIIGA / Raportti
Jesse Puljujärvi turhautui ja sai suihkukomennuksen polvitaklauksesta.
Kuva © Joonas Kämäräinen
HIFK ja Kärpät, pohjoinen ja etelä, iskivät yhteen Raksilan lauantai-illassa käydyssä tulikuumassa kamppailussa. Kärpät oli ottelussa täysi vastaantulija HIFK:n kynittyä pikkupedot lukemin 7–1.

Kauden aikana terveysmurheiden keskellä suorittaneet Kärpät ja HIFK ottivat yhteen hiostavassa Raksilan lauantai-illassa. Kärppien kotiottelut ovat olleet yleisömäärältään vähäisiä jopa koronarajoituksiin nähden. Yksi kysymysmerkki ottelun alla olikin se, piristyisikö oululaisyleisö, kun vieraaksi saapuu yleisömagneetti HIFK.

Kärpät ja HIFK mittelivät toistamiseen tällä kaudella paremmuudesta, kun joukkueiden avauskohtaaminen päättyi Helsingissä 7–3 oululaisten eduksi. Jos Kärpät nöyryytti HIFK:ta Helsingissä, niin nyt tilanne oli päinvastainen. HIFK oli tehokkaampi, kliinisempi ja näytönhaluisempi joukkue.

Kärpät koki lauantaina 2000-luvun suurinumeroisimman kotitappionsa. Kärppien edellinen kuuden maalin tappio löytyy yli 30 vuoden takaa, joulukuulta 1988. Huomionarvoista on, että Kärppien kolme edellistä viiden tai useamman maalin tappiota ovat tulleet juuri HIFK:ta vastaan.

Ottelu eteni viimeiseen erään saakka tasaisesti HIFK:n ollessa tehokkaampi maalipaikoissa. Kolmannessa erässä tunteet kuumenivat, ja jäähyjä sekä ulosajoja nähtiin molemmin puolin.

Ottelu ratkesi HIFK:n hyvään puolustuspeliin ja hurjassa kunnossa olevaan ylivoimaan. HIFK iski ottelussa peräti viisi ylivoimamaalia.

Ottelu oli alusta saakka odotetun energinen. Erityisesti vastustajan siniviivan ylityksen jälkeen tempo koveni.

Ottelun ensimmäisessä erässä molemmat joukkueet sortuivat kuitenkin ajoittain hitaisiin hyökkäyksiin ja puolustajan avaussyöttö tavoitti usein keskialueella paikallaan seisovan hyökkääjän.

Ottelun ensimmäinen rangaistus tuomittiin vierasjoukkueelle, kun HIFK:n Sebastian Dyk lähti istumaan kaksiminuuttista.

Sport-ottelussa kaksi ylivoimamaalia iskenyt Michal Krištofin johtama ylivoimakoostumus liikutti kiekkoa hyvin, mutta HIFK oli alivoimassaan vahva ja peitti hyvin kotijoukkueen syöttölinjat.

Vain hetki Kärppien ylivoiman jälkeen myös HIFK pääsi yrittämään onneaan ylivoimalla. Jari Sailion uhkapeli ei kannattanut, kun hän yritti ohittaa HIFK-hyökkääjä Teemu Tallbergia laidan lähellä. Sailio lähetettiin jäähyaitioon vastustajan mailasta kiinnipitämisestä.

HIFK:n läpi illan loistavasti toiminut ylivoima ei kuitenkaan onnistunut vielä ensimmäisellä yrittämällä.

HIFK sai illan toisen ylivoimansa kun ensimmäistä erää oli jäljellä noin puolitoista minuuttia, kun kotijoukkueen kapteeni Mika Pyörälä komennettiin istumaan 2+2-minuutin rangaistusta hänen kolhittua HIFK:n kultakypärän Emil Bemströmin kasvoja.

Tällä kertaa HIFK ei jättänyt tilaisuuttaan käyttämättä, vaan iski maalin jo Pyörälän ensimmäisen kaksiminuuttisen aikana. Hyvää ylivoimaa pyörittänyt Anton Lundellin viisikko loi paljon paikkoja, ja kiekko löysi lopulta tiensä aina maaliin saakka Mikko Kousan komealla laukauksella.

HIFK pääsi aloittamaan ottelun toisen erän ylivoimalla, mutta vajaa erikoistilanne ei tuottanut toista maalia vierailijoille.

Ylivoiman jälkeen peli eteni pitkään ilman pelikatkoa, ja paikkoja nähtiin molemmissa päissä kenttää. Erityisesti Kärppien Janne Kuokkanen nostatti kotiyleisön tunnelmaa tiukalla taklauksella, joka miltei lennätti Bemströmin Kärppien vaihtoaitioon. HIFK kuitenkin hiljensi kotiyleisön kesken Kärppien hyvän jakson.

HIFK-puolustaja Ville Varakas vei joukkueensa 2–0-johtoon komealla viivakudillaan ohi maskin takana olleen Patrik Rybárin. Kärpät haastoi maalin mahdollisena maalivahdin estämisenä, mutta tällaista rikettä ei tilanteessa ollut, ja HIFK karkasi kahden maalin karkumatkalle.

Vierailijat saivat maalista lisää virtaa ja ottivat ottelun kulun hallintaansa. HIFK antoi entistä enemmän painetta, piti kiekkoa eikä antanut Kärppien tavoittaa pelivälinettä.

HIFK pakotti isäntänsä kiekon kanssa laitojen lähelle ja kulmiin, missä vierailijoiden pakit riistivät tehokkaasti kiekkoja itselleen.

Toisen erän jälkimmäisellä kympillä nähtiin pidempi tauko, jossa kärppien kapteenia Pyörälää muistettiin hienosta saavutuksesta; hyökkääjä siirtyi piikkipaikalle eniten otteluita Kärpissä pelanneena pelaajana. Seuraavassa vaihdossa Pyörälä kiitti huomiosta iskien Kärppien 1–2-kavennuksen. Pyörälä ohjasi kiekon maaliin pienestä kulmasta.

Kärppien kavennusmaalin jälkeen HIFK tarkensi peliään ja myllytti vaarallisia hyökkäyksiä kohti kärppämaalia. Reilut kaksi minuuttia Kärppien maalista ja HIFK näpäytti jälleen kotijoukkuetta ylivoimalla. Jere Sallinen iski kiekon maalin edustalta ohi jäässä makaavan Patrik Rybárin.

Tulikuuma kolmas erä

Ottelun kolmannessa erässä alkoi tapahtua. Viimeinen erä oli sekoitus isät vastaan pojat -jääkiekkoa ja vapaaottelua. Kärpät oli kolmannessa erässä silmin nähden alistunut ja oululaiset näyttivät vain odottavan päätössummerin sointia. HIFK teurasti pikkupedot vieden viimeisen erän maalit lopulta lukemin 4–0.

Oululaisten surkean illan kiteytti Jesse Puljujärven ulosajo ottelun lopussa. Puljujärvi taklasi polvella kohti Kärppien maalia noussutta HIFK-puolustajaa tämän harhautettua itsensä Puljujärven ohi.

Aivan ottelun lopussa nähtiin NHL-tyylinen tappelu, kun Kärppien Libor Šulák ja HIFK:n Miro Karjalainen tiputtivat hanskat ja alkoivat nyrkkihippasille. Kamppailusta voittajana selvisi romuluinen HIFK-pakki.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo