Oulun klassikko-ottelu päättyi Kärppien juhliin – Tapparalle toinen peräkkäinen tappio

LIIGA / Raportti
Kärpät ja Tappara väänsivät loppuun asti tasaisesti pisteistä.
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com
Kärpät ja Tappara tarjosivat lähes täydelle Raksilan jäähallille laadukkaan ja viihdyttävän jääkiekko-ottelun. Vauhdikkaan avauserän jälkeen molempien joukkueiden osalta nähtiin tuttua tarkkaa ja kurinalaista puolustuspelaamista. Lauantaina pidemmän korren vei värikkäiden vaiheiden jälkeen Kärpät.

Viime vuosina isoissa otteluissa peitsiään kalistelleiden Kärppien ja Tapparan väliseen kauden neljänteen klassikko-otteluun lähdettiin herkullisista asemista. Oululaisten otteet ovat parantuneet huomattavasti kaukalossa viime aikoina, ja Tappara on esiintynyt vakuuttavasti läpi kauden.

Kirvesrinnat tavoittelevat runkosarjan kärkipaikkaa, ja Kärpät on hyvissä asemissa sarjan tasaisessa keskikastissa. Päävalmentaja Lauri Marjamäen suojateilla on hyvät mahdollisuudet pudotuspelien kotietuun.

Kotijoukkue oli pelannut edellisen kerran torstaina Lappeenrannassa. Tamperelaiset puolestaan lähtivät perjantaina tappiollisen paikallisottelun jälkeen tien päälle ja he viettivät yön Jyväskylässä.

Neljän maalin avauserä

Ottelun alku vietettiin vahvasti vierailijoiden päädyssä. Kärpät siirtyi johtoon Teemu Turusen maalilla, jota edelsi Ville Leskisen erinomainen esityö. Tämän jälkeen voimasuhteet tasoittuvat, ja erikoistilannepelaaminen nousi isoon rooliin. Tappara tuli ensin rinnalle Waltteri Merelän ylivoimamaalilla, ja Philip Granath vei vierailijat johtoon alivoimalla. 

Viihdyttävän ensimmäisen erän jälkeen tauolle mentiin tasatilanteessa 2–2, kun Kärpät onnistui myös ylivoimalla. Peter Tiivola pääsi laukomaan mainion kuvion päätteeksi kotijoukkueen tasoihin.

Molemmat joukkueet tiivistivät peliään huomattavasti toiseen erään. Peli jatkui vauhdikkaana, vaikka maalipaikoilla ei juhlittu ensimmäisen erän tapaan. Kärppien Arttu Hyry oli ainut, joka onnistui maalinteossa, ja näin päätöserään lähdettiin 3–2-tilanteessa.

Kärpiltä kypsää pelaamista johtoasemassa

Seurojen väliset 2010-luvun tasaiset finaaliottelut tulivat mieleen kolmannessa erässä, kun joukkueet jatkoivat kurinalaista puolustamista ja virheiden välttelyä. Takaa-ajoasemasta huolimatta Tappara pyrki hyökkäämään maltilla ja riskejä välttäen. Kärpät puolestaan piti keskialueen erittäin tiiviinä, eikä vierailijat päässeet ylivoimahyökkäyksiin.

Kesken kahden joukkueen tasaisen shakinpeluun Tapparan ruotsalaiskaksikko Jonathan ja Marcus Davidssonille sattui karmaiseva virhe omalla puolustusalueella. Joonas Kemppainen kiitti ja vei isännät 4–2-johtoon.

Tappara ei enää kyennyt nousemaan kahden maalin takaa-ajoasemasta, vaikka ottelu pysyi tasaisena ja vierailijat saivat lopussa hyvän paineen Kärppien maalille.

Kirvesrintojen viikonlopun molempia otteluja leimasivat henkilökohtaiset virheet, joilla vastustajat pääsivät usean maalin johtoon kesken hyvän pelillisen otteen. Kärpät puolestaan pelasi erittäin laadukkaan jääkiekko-ottelun ja paransi voitollaan asemiaan sarjan keskikastissa.

Kärpät pelaa seuraavan kerran ensi viikon keskiviikkona, kun JYP saapuu Raksilaan. Tappara puolestaan isännöi kotonaan KalPaa tiistaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo