Kärpät piti pintansa yli vuorokauden mittaisessa trillerissä − kokemus puhui ylivoimalla

LIIGA / Raportti
Kärpät ja Ilves väänsivät jälleen tasaisesti.
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com
Epävarmuuden ja odottelun jälkeen Kärpät ja Ilves pääsivät pelaamaan läpi kuudennen puolivälieräottelunsa. Kuten tavallisesti pudotuspeleissä, erikoistilanteet nousivat Oulussa tärkeään rooliin.

Kärppien ja Ilveksen välisen puolivälieräsarjan kuudes ottelu piti pelata jo maanantaina, mutta Raksilan hallin jää hajosi avauserässä. Näin ollen kamppailu siirtyi pelattavaksi loppuun tiistaille. Isäntäjoukkue ehti siirtyä Saku Mäenalasen maalilla 1−0-johtoon ennen keskeytystä ja ottelusiirtoa.

Tiistaina peli lyötiin käyntiin Marek Langhamerin vartioiman Ilves-maalin läheisyydestä juuri siltä b-pisteeltä, jolta kamppailua piti maanantaina jatkaa. Raksilan jäähallissa nähtiin jälleen kerran tarkkaa, mutta vauhdikasta pelaamista. Mika Pyörälän ylivoimamaali antoi Kärpille sen tarvitseman sysäyksen kohti sarjan tasoittavaa voittoa.

Panu Mieho toi Ilveksen maalin päähän ja Ilves sai vielä hengen päälle viimeisiksi minuuteiksi. Maalivahdin pois ottamisen ja aikalisän jälkeenkään tupsukorvat eivät yrityksestä huolimatta onnistuneet tasoituksessa.

Ilves hallitsi kiekkoa

Vajaamittaisessa avauserässä Ilves sai luotua Kärppiä enemmän painetta hyökkäysalueelle. Kokoonpanoon noussut Colton Beck toi virtaa tupsukorvien tekemiseen ja tamperelaiset pääsivätkin muutamaan otteeseen laukaisupaikkaan. Kärppien paras maalipaikka ennen ensimmäistä erätaukoa tuli, kun Tuukka Tieksola ja Jesse Koskenkorva pääsivät kahdella yhtä vastaan -hyökkäykseen.

Toisessa erässä peli soljui päästä päähän, mutta yhä Ilves oli enemmän kiekossa ja antoi Kärpille varhaisessa vaiheessa painetta. Ajoittain kotijoukkue oli isoissa vaikeuksissa, kun se joutui painamaan pitkiä vaihtoja samoilla viisikoilla. Tupsukorvat eivät kuitenkaan saaneet kiekkoa rauhallisesti pelanneen Joel Blomqvistin selän taakse.

Ennen toista erätaukoa tunnelma jään tasolla muuttui hieman odottavammaksi, kun hetkellisesti Ilveksenkin menohalut tasaantuivat. Myös Kärpille aukesi paikkoja ja muun muassa Juhamatti Aaltonen pääsi kokeilemaan maalintekoa lähietäisyydeltä. Eemeli Suomen ottama rangaistus avasi oululaisille sauman lisäosumiin, mutta tällä kertaa erikoistilanne ei tuottanut tulosta.

Kärpät iski ylivoimalla

Vaikka Ilveksellä oli ote pelistä sen alkupuoliskon ajan, ei tamperelaisryhmä silti saanut sen kaipaamaan tasoitusmaalia. Kolmanteen erään lähdettäessä Ilves jatkoi aktiivista pelaamistaan ja pakotti Kärpät puolustuskannalle. Myös Langhamer teki osansa, kun Tieksola ja Arttu Hyry pyrkivät rokottamaan maalinedustalta. Tšekkitorjuja rauhoitti tekemisellään myös tupsukorvien alivoimapelaamista.

Määräänsä enempää Ilveskään ei alivoimaa kestänyt, vaan kokenut Pyörälä pääsi tuikkaamaan ottelun ensimmäisen tiistain puolella syntyneen osuman. Myös Mäenalasen maanantaina iskemä pelin avausmaali syntyi erikoistilanteesta. Ilves ei kuitenkaan jäänyt tilannettaan surkuttelemaan, vaan Mieho iski terävästi ja räpsäytti kavennuksen.

Tamperelaiset pääsivät ylivoimalle varsinaisen peliajan loppuhetkillä, mutta Ilves-kapteeni Suomi huitoi itsensä jäähylle tasoittaen puntit tasavajaalle. Päävalmentaja Jouko Myrrä veti Langhamerin maalilta ja Ilves yritti viimeisellä minuutilla tasoitusta. Sitä ei kuitenkaan syntynyt, joten puolivälieräsarja ratkeaa keskiviikkona Nokia Arenalla Tampereella.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo