Kärpät voittoon tasaisen kamppailun jälkeen

LIIGA / Raportti
Jani Hakanpää ratkaisi ottelun Kärppien eduksi.
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com
Kärpät otti kauden 29. voittonsa ja lähtee uuteen vuoteen ylivoimaisessa sarjajohdossa. Tämän illan kamppailu oli tasainen kaikilta muilta osin paitsi tärkeimmässä tilastossa. Kärpät teki kolme maalia, HIFK yhden.
Lähtökohdat 

Kauden kolmesta aiemmasta keskinäisestä kohtaamisesta kaksi oli päättynyt Kärppien voittoon.
Kumpikin joukkue oli voittanut viisi kuudesta edellisestä pelistään. Kärpät pelasi perjantaina vahvan vierasottelun Tampereella kaataen Tapparan maalein 1-5.

Kärppien kokoonpanosta puuttuivat nuorten MM-kisoissa olevat Rasmus Kupari ja Aleksi Heponiemi sekä loukkaantumisten takia sivussa olevat Jari Sailio ja kapteeni Atte Ohtamaa. Kärppien kokoonpanossa oli näytönpaikkoja tarjolla pelaajille, jotka muuten jäisivät pienemmälle peliajalle.

Maalivahtipelaaminen 

Veini Vehviläinen torjui vakuuttavasti, kuten syyskauden parhaalta maalivahdilta sopii olettaakin. Lauantai-iltana hänelle kertyi 29 torjuntaa. Vain kertaalleen kiekko kaivettiin hänen selkänsä takaa.

Vehviläisen hienoihin pelastuksiin kuului Miles Koulesin toisen erän osittaisen läpiajon torjunta.

Puolustuspelaaminen 

Kärpät, kuten HIFK:kin, vetäytyi usein keskialueelle trappiin välttääkseen vastustajan ylivoimahyökkäykset. Kärppien oman pään puolustus oli totutun tarkkaa työskentelyä. HIFK:n hyökkäys pysyi valtaosan pelistä pois parhaalta sektorilta.

Kärppien ensimmäinen maali tosin syntyi hyvän hyökkäysalueen paineistuksen jälkeen. Mika Pyörälä katkaisi Joe Finleyn harhasyötön. Jasper Lindsten pääsi laukomaan, ja Tino Metsävainio siirsi kiekon Atte Engrenin torjunnasta tyhjänä ammottavaan maaliin.

HIFK:n yrittäessä lopussa ilman maalivahtia Kärpät piti pelin laidoilla eikä antanut HIFK:lle mahdollisuutta maalintekoon.

Hyökkäyspelaaminen 

Kärppien kolmosketju Tino Metsävainio, Mika Pyörälä ja Jasper Lindsten oli joukkueensa näkyvin trio. Se sai aikaiseksi pitkiä pyörityksiä HIFK:n päätyyn ja kaksi maalia, mitkä myös ratkaisivat ottelun. 

Erikoistilanteet 

Ensimmäisessä erässä Kärpät joutui kahdesti alivoimalle. Molemmista tilanteista joukkue selviytyi näennäisen helposti.

Toisessa erässä Kärpät pääsi kahdesti ylivoimalle. Toinen kerta oli jo päättymässä Kärppien 2–0 maaliin, mutta Lindsten ei saanut kiekkoa tyhjään maaliin, kun Oskar Osala tarjoili hienon poikkisyötön maalin editse.

Lähtökohdat 

Perjantaina helsinkiläiset kaatoivat JYPin kotikaukalossaan maalein 1-0. 

HIFK saapui Ouluun vahvasti varamiehisenä. HIFK:n kokoonpanosta poissa olivat loukkaantuneet Teemu Tallberg, Juho Keränen, Micke Åsten, Niklas Nordgren ja Iikka Kangasniemi. Ykköspuolustaja Teemu Eronen oli sairaana.

Lisäksi Nuorten MM-kisoissa ovat Anton Lundell ja Teemu Engberg. Kyle Quincey pelaa Spengler Cupia Kanadan maajoukkueen mukana, ja 999:n liigaottelun Markus Kankaanperä huili suunnitellusti. Thomas Nykoppin kausi on jo paketissa.

Maalivahtipelaaminen 

Atte Engren selvisi ensimmäisen erän kuudella torjunnalla. Toisen erän alussa Kärppien Oskar Osala pääsi yrittämään läheltä mutta nosti kiekon vastaan tulleen Engrenin räpylään. Hieman myöhemmin Engren ohitettiin kolmella yhtä vastaan tilanteessa. Tuolloinkin Engren torjui ensimmäisen laukauksen.

Kolmanteen erään tilanteita Engrenin maalille ei montaa kertynyt, mutta kertaalleen kertaalleen Kärppien Jani Hakanpää sai kiekon hänen ohitseen.

Puolustuspelaaminen 

HIFK vetäytyi tukkimaan keskialuetta. Joukueelta puuttui puolustuksen avainpelaajia ja se näkyi ehkä enemmän avauspelaamisessa kuin puolustuspelaamisessa. Oman pään puolustus oli ehyttä. Voittoon asti se ei tänään riittänyt.

Hyökkäyspelaaminen 

HIFK:n nelosketju oli hyvällä jalalla liikkeellä. Se tasoitti ottelun 1–1:een toisessa erässä. Janne Hämäläinen pääsi ylivoimahyökkäyksen päätteeksi nostamaan kiekon etukulmasta yli Vehviläisen olkapään Ville Varakkaan ja Juha Jääskän syötöistä.

Nelosketjun lisäksi HIFK:n ykkönen loi tilanteita, mutta ei päässyt tänään maalien makuun.

Erikoistilanteet 

HIFK ei onnistunut ensimmäisessä erässä omissa ylivoimissaan. Toisen erän alivoimissa maali pysyi puhtaana. Jälkimmäinen oli erittäin lähellä päättyä Kärppien maaliin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo