TPS haki pisteet Mikkelistä – turkulaisille vihdoin ylivoimaonnistumisia

LIIGA / Raportti
TPS sai tuulettaa ensimmäistä kertaa tällä kaudella maaliaan ylivoimalla.
Kuva © Timo Savela
Mikkelin Jukurit ja Turun Palloseura kohtasivat lauantai-illan kamppailussa. Piristyneen Jukurien otteet eivät riittäneet, kun TPS haki vierasvoiton Mikkelistä maalein 1–4. TPS:lle ilonaihetta toi kauden ensimmäiset ylivoimamaalit.

Otteluun joukkueet lähtivät erilaisista lähtökohdista, sillä kotijoukkue Jukureilla ei ennen iltaa ollut vielä yhtään voittoa pelaamistaan kolmesta pelistä tällä kaudella. TPS oli voittanut omista kolmesta pelistään kaksi. Molemmat pelasivat myös perjantaina. Jukurit kävi Tampereella Ilveksen vieraana häviten ottelun selvin 5–1 lukemin. TPS voitti kotonaan SaiPan jatkoajalla maalein 4–3.

Ottelu käynnistyi vauhdikkaasti, ja tämän lisäksi joukkueet pelasivat hyvinkin tarkkaa peliä. Molemmat pystyivät rakentamaan vuoron perään hyökkäyksiä, mutta nämä pysähtyivät hyviin puolustuksiin eikä vaarallisille maalipaikoille ollut asiaa. Avauserän puolenvälin tienoilla turkulaisten puolustaja Alen Bibic otti rangaistuksen kampituksesta. Jukurit pääsi testaamaan ensimmäistä kertaa ylivoimaansa, mutta tähän asti hyvin toiminut ylivoimapelaaminen ei tuottanut tulosta.

Toinen erä oli selvästi ensimmäistä erää rikkonaisempi. Molemmat joukkueet istuivat jäähyaitiossa vuorotellen. TPS aloitti toisen erän ylivoimalla ilman onnistumista. Turkulaisten alkukauden yksi murheista on ollut nimenomaan joukkueen ylivoima. Ennen lauantai-iltaa TPS ei ollut onnistunut kertaakaan maalin teossa ylivoimalla. Tähän helpotusta toi TPS:n illan toinen ylivoima, kun turkulaisten lukuisista ulkomaalaisvahvistuksista hyökkääjä Austin Ortega laukoi kiekon ohi Jukurien maalilla pelanneen maalivahti Eetu Randelinin.

Heti toisen erän puolivälin jälkeen Jukurien hyökkääjä Mikael Saha komennettiin 2+2-minuutin jäähylle korkeasta mailasta. TPS sai syöteltyä useaan otteeseen kiekon Jukurien alivoimanelikon läpi, ja jälkimmäisellä kakkosella se onnistui toistamiseen ylivoimalla. Josh Kestner laukoi ja Lauri Korpikoski löi irtokiekon Randelinin torjunnasta maaliin.

Jukurien ottamat jäähyt sekä TPS:n onnistumiset ylivoimalla käänsivät hallinnan hetkellisesti turkulaisille. Jukurien paras paikka toisessa erässä avautui Jesper Piitulaiselle, joka riisti kiekon TPS-puolustukselta. Jukuri-kippari ei kuitenkaan onnistunut ohittamaan hyvin TPS:n maalilla pelannutta Ukko-Pekka Luukkosta.

Toisen erän lopussa Jukurit sai kuitenkin enemmän pelistä kiinni ja rakenneltua muutamia hyviä paikkoja hyökkäyspäässä, mutta yritykset pysähtyivät koko illan varmasti pelanneeseen maalivahti Luukkoseen.

Päätöserän alkupuolella Axel Rindellin laukaus osui ylärimaan, ja seuraavasta tilanteesta toiseen päähän Ortega maalasi illan toisella osumallaan lukemiksi 0–3. TPS onnistui vielä neljännen kerran ajassa 50:24 Evan Weingerin kauden avausmaalilla. Tähän maaliin upean esityön tarjoili vikkelä venäläishyökkääjä Ruslan Ishakov.

Jukurit kaunisteli lukemat pilaamalla myös samalla Luukkosen nollapelin tasavajaalla syntyneellä Jakub Galvasin maalilla. Galvasin maali oli laiha lohtu tehottomalle Jukurilaumalle, joka joutuu hakemaan vielä ensimmäistä voittoaan tulevista kamppailuista. Lopputuloksen taakse, kun katsotaan, niin kotijoukkue Jukurien otteet oli pariin viimeiseen peliin verrattuna pirteämpiä.

Joukkueiden ottelut jatkuvat ensi viikolla, kun Jukurit saa torstaina vieraakseen Ässät ja TPS pelaa keskiviikkona kotonaan HPK:ta vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo