Jukurit kaatoi kylmää vettä Lukon niskaan – Petrus Palmu maalasi kahdesti

LIIGA / Raportti
Mikkeliläisten tehokaksikko Aatu Räty ja Petrus Palmu näytti jälleen osaamistaan.
Kuva © Oskari Mäkisarka / https://www.facebook.com/makisarkaphoto
Lukko jatkui vaisuja esityksiään, kun se jäi pisteittä Jukureiden vieraana mikkeliläisten voittaessa lukemin 6–2. Mikkeliläiset nousivat sarjataulukossa toiselle sijalle, kun Lukko putosi lopputuloksissa kymmenenneksi.

Kuten muillakin paikkakunnilla, Liigan runkosarjan päätöskierros tarjosi jännitettävää myös Mikkelissä. Kotijoukkueella oli edelleen voitolla mahdollisuus runkosarjan voittoon, jos tamperelaisseurat eivät pisteitä naaraa. Aivan näin ei päässyt käymään, mutta voiton myötä Jukurit nousi toiseksi.

Lukon sarjasijoitus oli edelleen täysin hämärän peitossa, sillä siihen vaikuttavat myös muiden joukkueiden illan tulokset. Suurilukuisen tappion myötä Lukko ei pistekeskiarvoaan parantanut, ja lopullinen sijoitus on kymmenes, joten Lukko kohtaa torstaina HPK:n.

Kotijoukkueelle iloitsemisen aihetta

Kotijoukkue todisti välittömästi ensimmäisessä erässä sen, miksi mikkeliläiset ovat roikkuneet sarjataulukon kärkikahinoissa jo hyvän tovin. Ensimmäisen erän laukaisutilasto meni Jukureille peräti lukemin 22–7 ja maalit 2–0.

Šimon Stránský iski illan avausmaalin ajassa 12.44 ja Niclas Lundgren vei joukkueen kahden maalin johtoon nelisen minuuttia myöhemmin. Raumalaisten peli ei ottanut tuulta alleen syöttöjen heiluessa ohi ja hyökkäystilanteiden kariutuessa jo keskialueella.

Toisen erän alkuhetkillä Lukko oli vahvempi, kun se sai omaa peliään käyntiin sekä painetta myös Karolus Kaarlehdon maalille. Suurta roolia pelinhallinnan kääntyessä näyttelivät Lukon karvaustilanteet sekä aloitusvoitot.

Lukolle avautui myös ylivoimamahdollisuus, mutta joukkue ei saanut laukaustakaan aikaiseksi. Viimeiseen viiteen otteluun Lukko ei olekaan iskenyt yhtäkään ylivoimamaalia.

Ylivoiman päättymisen jälkeen kului alle minuutti, kun  Pekka Jormakan kauden yhdeksännellä maalilla lukemiksi muuttuivat 3−0. Toisen kaksikymppisen jälkimmäistä puoliskoa vei jälleen kotijoukkue, kun se sai hyökkäysrulettinsa pyörimään ja joukkueen karvauspelaaminen oli myrkkyä raumalaisille.

Vierasjoukkue iski elintärkeän maalin alle kaksi minuuttia ennen erän loppua, kun Julius Mattila haki syöttöä maalivahdin patjan kautta, mutta peliväline upposi kuitenkin maaliverkkoon. Toiselle erätauolle lähdettiin siis lukemissa 3–1.

Lukon synkkä tilanne

Lukko hallitsi jälleen erän alkua, kun viimeinen erä käynnistyi Lukon painostusjaksolla. Reilun viiden minuutin pelin aikana Kaarlehto torjuikin yhdeksän kertaa Artjom Zagidulinin tilaston näyttäessä nollaa.

Kaarlehdon torjuntoihin mahtui myös yksi huippupelastus, kun Arttu Ilomäellä oli lähes tyhjä maali edessään, mutta peliväline ei maaliin uponnut.

Pitkää painostusjaksoa ei tarvita, jos yksikin maalipaikka aukeaa. Tämän todisti Jukurit, kun Petrus Palmu pääsi maalintekosektorille, eikä maalipörssin toisena oleva hyökkääjä paikastaan erehtynyt. Maaliin syöttöpisteen sai Aatu Räty, jolle piste oli illan toinen.

Maali sekoitti Lukon pakan, kun takaa-ajettavaa oli kahden maalin sijaan kolme täysiosumaa. Ero kasvoi jo neljään, kun Niklas Peltomäki iski ensimmäisen maalinsa Jukureissa. Tilannetta edelsi useamman mikkeliläisketjun paineistus Lukon alueella.

Vaikka Sebastian Repo onnistui ohjaamaan yhden kavennusmaalin, iski vastapainoksi myös Palmu kiekon tyhjään nuottaan ottelun viimeisellä kymmenyksellä. Loppulukemat olivat siis Mikkelissä 6–2. Maalin myötä Palmun maalimäärä 26 on sama kuin Tapparan Anton Levtchin.

Lukko on kolmessa edellisessä kamppailussa päästänyt vähintään viisi maalia, joten puolustuspelissä on tekemistä, jos joukkue meinaa jatkaa ensimmäiseltä pudotuspelikierrokselta eteenpäin. Myöskään ylivoimalla joukkue ei ole kuuteen edelliseen otteluun maalia iskenyt.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo