KooKoo haki tylyn vierasvoiton Mikkelistä – Joose Antonen voiton kapellimestarina kahdella osumallaan

LIIGA / Raportti
Peetro Seppälä ja Petrus Palmu kamppailevat Nick Malíkin vartioiman maalin edessä.
Kuva © Oskari Mäkisarka / https://facebook.com/makisarkaphoto
KooKoo kävi nappaamassa tärkeän ja tylyn vierasvoiton Jukureista maalein 5–1. Ottelun hahmona toimi Joose Antonen, joka iski vieraille ottelussa kaksi maalia ja yhteensä kolme tehopistettä. KooKoo on näin vain voiton päästä välieristä.

Mikkelissä pelattiin viides puolivälieräkamppailu Jukureiden ja KooKoon välillä. Kaksi ensimmäistä ottelua veivät nimiinsä kouvolalaiset, mutta viimeiset kaksi olivat kääntyneet mikkeliläisten eduksi.

Alkutahdit ottelulle löi KooKoo, joka onnistui heti erän alkuun maalinteossa. Heikki Liedes ja Joose Antonen voittivat kaksinkamppailut hyökkäyspäädyssä, josta kiekko pelattiin Kasperi Ojantakaselle, joka iski kiekon suoraan syötöstä Oskari Salmisen vartioimaan Jukureiden maaliin.

Jukurit sai erän edetessä juonesta paremmin kiinni. Varsinkin Aatu Rädyn johtama kenttä oli vaarallinen. Kotijoukkueen ykkösketju sai useasti käännettyä paineen kouvolalaisten päätyyn, mutta paluun KooKoon maalille tehnyt Nick Malík oli jälleen piikkinä mikkeliläisten lihassa.

Erässä oli tunnetta reippaasti mukana myös. Molemmille joukkueille tuomittiin kaksi rangaistusta. Oskars Batņa varsinkin oli usein mukana väännöissä. Kertaalleen latvialainen komennettiin jäähyaitioon yhdessä KooKoon Samuli Ratisen kanssa.

Kiekko löytyi vielä toistamiseen Jukureiden maalista ensimmäisessä erän aikana. KooKoon Aleksi Ainali vei vieraat jo ottelussa 2-0 johtoon. Kiekko otti hieman onnekkaan kimmokkeen Stanislav Gareyevista ennen kuin se painui Jukureiden maaliin.

Mielenkiintoinen fakta ensimmäisestä erästä oli se, että KooKoon maaliodottama oli ainoastaan 0,35, mutta siitä huolimatta vieraat iskivät kahdesti kiekon maaliin.

Erien alut olivat Jukureiden riesana

Lisää harmaita hiuksia Jukureille aiheutui heti toisen erän alkuun, kun KooKoo iski taululle jo lukemiksi 3–0. Antonen pääsi iskemään Kim Strömbergin erinomaisesta tarjoilusta kiekon maaliin. Maali syntyi ylivoimalla, kun Petrus Palmu istui vielä ensimmäisessä erässä ottamaansa rangaistustaan.

Jukureiden kannalta erittäin tärkeä kavennusosuma tuli toisen erän puolivälissä, kun Teemu Henritius onnistui ohjaamaan kiekon verkon perukoille. Syöttöpisteille kotijoukkueen ensimmäiseen osumaan saivat Kirill Maksimov ja Niklas Peltomäki. Jukureiden toinen maalikaan ei ollut kaukana, kun Šimon Stránskýn laukaus osui ainoastaan tolppaan.

Erän alut olivat Jukureille ottelussa todella synkkiä. Poikkeusta ei tehnyt kolmannen erän alkukaan. KooKoo pääsi jälleen erän alussa iskemään kiekon Jukureiden verkkoon. Asialla oli toistamiseen Antonen, joka sai iskeä pudotuspelikevään neljännen osumansa. Maali syntyi samalla hetkellä, kun Niclas Lundgrenin jäähy päättyi.

Jukureiden kirin kannalta lopullisen niitin ottelussa iski Ville Meskanen, jonka terävällä rannelaukauksella KooKoo siirtyi ottelussa peräti 5–1 johtoon. Strömbergille syöttöpiste osumaan oli jo illan kolmas.

Malík vei ottelussa maalivahtien välisen taiston lopulta selkeästi nimiinsä, vaikkei Salmista ole täysin syyttäminen vierasjoukkueen maaleista, mutta voiton kannalta tärkeät huipputorjunnat jäivät loistavan kauden pelanneelta maalivahdilta ottelussa ottamatta.

Palmu näytti ottelun lopussa hieman turhautuneisuuttaan, kun Jukureiden kapteeni otti vielä aivan turhan jäähyn. Pelin ollessa jo poikki hyökkääjä veti tyylipuhtaalla kampituksella nurin KooKoon puolustajan Peetro Seppälän.

Vierasjoukkue kävi hakemassa Mikkelistä tylyn 5–1 voiton, joten ottelusarja on tiistaina ensimmäistä kertaa katkolla KooKoolle.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo