Jukureille kauden avausvoitto kotiareenalla - KooKoo paransi keskiviikosta

LIIGA / Raportti
Sami Rajaniemi piti Jukureita pystyssä ottelun loppua kohden. Torjuntoja kertyi 33.
Kuva © Oskari Mäkisarka / oskari.makisarka@jatkoaika.com
Mikkelissä kohtasivat monenkin asiantuntijan kauden jumboiksi veikkaamat Jukurit ja KooKoo. Jukurit jätti käyttämättä ylivoimansa, mutta otti silti kauden avausvoiton.
Lähtökohdat 

Jukurit haki edelleen kauden ensimmäistä voittoa. Viimeksi Kärppiä vastaan puolustustaistelun jälkeen Jukurit ansaitsi arvokkaan vieraspisteen Oulusta. Keskiviikkona debyytin teki viime kaudella KHL:ssä esiintynyt latvialaishyökkääjä Mārtiņš Dzierkals. Viime kauden tehopelaaja Mika Partaselta odotettiin vielä lisää tehoja.

Maalivahtipelaaminen 

Sami Rajaniemi pelasi eleettömästi ja kuittasi kokonaisuudessaan 33 torjuntaa, eli yli 91 prosenttia maalia kohden tulleista laukauksista.

Puolustuspelaaminen 

Puolustus pelasi uhrautuvasti toisessa erässä, kun KooKoo sai aikaan kovaa painetta kotijoukkueen päässä. Kultakypärä Jakub Galvas ei tällä kertaa saanut jatkoa pisteputkeensa, mutta pakkipari Samuli Piipponen huolehti tänään verkon heiluttamisesta.

Hyökkäyspelaaminen 

Latvialaislöytö Mārtiņš Dzierkals esiintyi pirteästi, ja teki esityön 2-2 -tasoitukseen. Kristian Tanus palasi tärskyn jälkeen kaukaloon toisessa erässä ja jatkoi hyviä esityksiä. Koeajalla kiekkoileva venäläislupaus Aleksandr Jakovenko saattoi voittomaalilla lunastaa itselleen sopimuksen loppukaudeksi.

Erikoistilanteet 

Ensimmäisessä erässä Jukureilla oli peräti seitsemän minuuttia ylivoimaa, ilman tulosta. KooKoo sai pelata ylivoimaa kolmen kaksiminuuttisen verran, ja tuloksena oli yksi maali Jukurien verkkoon.

Lähtökohdat 

KooKoo loisti lauantaina kotonaan SaiPaa vastaan, mutta keskiviikkona Sport kuritti julmasti. Juha-Pekka Haataja oli jaetussa johdossa pistepörssissä, ja sairastelun jälkeen hyökkäyksessä nähtiin ensimmäistä kertaa mielenkiintoinen slovakkinuorukainen Samuel Buček. Maalilla aloitti tällä kertaa Niilo Halonen.

Maalivahtipelaaminen 

Niilo Halonen pelasi hyväksytysti kauden ensimmäisen kokonaisen Liigaottelunsa KooKoon maalilla. Kolme päästettyä maalia oli reilu suoritus. Maskia löytyi maalin edestä.

Puolustuspelaaminen 

Martin Berger palasi jälleen vahvuuteen, mutta sai suihkukomennuksen heti ottelun alussa. Arttu Pelli avasi kauden maali- sekä pistesaldonsa ylivoimalämärillä. Tällä kertaa maalivahti ei jäänyt yksin.

Hyökkäyspelaaminen 

Toisen erän painostus tuotti tulosta kun Toni Suuronen latasi voitetusta hyökkäyspään aloituksesta tasoituksen. Kakkosketju pyöritti peliä Jukureiden päässä. Erityisesti Trevor Mingoia oli aktiivisella pelipäällä, ja oli monta kertaa lähellä - mutta vain lähellä - osumaa.

Erikoistilanteet 

KooKoon oli tarkoitus pysyä pois rangaistusaitiosta. Tämä mureni heti kättelyssä, kun Vilmos Galló otti kakkosen vain kolmen sekunnin pelin jälkeen, ja puolustukseen palannut Martin Berger ajettiin ulos hänen jyrättyään Kristian Tanuksen neljän minuutin kohdalla. Tosin Jukurit ei saanut perille yhtään ylivoimamaalia illan aikana.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo