Tiukkaa vääntöä ja rangaistuslaukauksia Mikkelin illassa – JYP nappasi lopulta voiton

LIIGA / Raportti
Jerry Turkulainen oli ottelun hahmo viimeistellen kaksi maalia varsinaisella peliajalla ja vielä yhden voittomaalikilpailussa.
Kuva © Valtteri Vainio www.valtterivainio.com
Tasaisten vääntöjen kaava jatkui, kun Jukurit ja JYP ottivat yhteen Mikkelin tiistai-illassa. Viihdyttävässä kamppailussa nähtiin roppakaupalla rangaistuslaukaksia, joilla ottelu lopulta myös ratkaistiin.
Lähtökohdat 

Loistavasti kautensa aloittanut, sarjataulukon kuudentena majaileva kotijoukkue lähtee otteluun hyvästä tilanteesta. Edellisessä ottelussa tuli takkiin teräksisen kovalta Tapparalta, mutta Jukurit on voittanut kolme edellistä kotiotteluaan ja pyrkii nyt jatkamaan tätä putkea.

Jukureiden ja JYPin keskinäiset ottelut ovat olleet tiukkoja vääntöjä ja sellainen on tänäänkin luvassa, kun peräkkäisillä sarjataulukon sijoituksilla olevat joukkueet kohtaavat.

Maalivahtipelaaminen 

Seitsemän sekuntia ja kiekko selän takana. Muutama minuutti eteenpäin ja lätty kahden tolpan kautta ulos. Ei missään nimessä hyvä alku Juhana Aholle. Heikon alun jälkeen Jukurit kuitenkin sai selvästi pelin hallintaansa ja Ahoa kohti lentävät kiekot jäivät vähiin.

Toisessa erässä Aho lahjoitti JYPin toisen maalin pelaamalla huolimattomasti etutolpan kiinni, josta Alex Lindroos pääsi rankaisemaan.

Puolustuspelaaminen 

Pelin alun nukahdus oli nimenomaan vain nukahdus, josta mikkeliläiset heräsivät nopeasti. Jukurit onnistui puolustamaan keskialuetta hyvin ja tunnisti milloin tuli antaa painetta ja milloin taas vetäytyä.

Muutamasta huolimattomasta siniviivan päällä menetetystä kiekosta hurrikaaniryhmä pääsi kääntämään vastaan, mutta muutoin Mikkelin soturilauma onnistui puolustamaan tiiviisti.

Hyökkäyspelaaminen 

Jukurit onnistui läpi pelin rynnistämään pitkiä hyökkäyksiä JYP päätyyn, ja sai niistä tuotettua laadukkaita maalipaikkoja. Samalla omissa pyöriminen söi jyväskyläläisiltä energiaa ja näin ottelu kääntyi yhä vahvemmin mikkeliläisten suuntaan.

Mika Partaselta on Mikkelin torilla huudeltu tehoja ja tänään hän päätti vastata tarjoamalla savolaiskansalle kaksi täysosumaa.

Erikoistilanteet 

Kaksi ylivoimamaalia ja yksi häkki rangaistuslaukauksesta. Vahvaa vastustajan heikkouksiin iskemistä, kun otetaan huomioon, että JYP on ollut liigan heikoin alivoimajoukkue.

Lähtökohdat 

JYPillä on ollut tällä kaudella vieraskaukaloissa haasteita, sillä se on onnistunut haalimaan kuudesta vierasottelustaan vain yhden voiton. Edelliset ottelut kuitenkin viittaavat piristyneeseen jyväskyläläisryhmään ja varsinkin Petrus Palmulla vahvistunut hyökkäys antaa olettaa hyvää.

Maalivahtipelaaminen 

JYP-vahdin peli oli hieman kaksijakoista. Ajoittain Eetu Laurikainen teki vahvoja torjuntoja, kun kotijoukkue pääsi rynnistämään hyville tekopaikoille. Toisaalta hieman pienikokoisella jyväskyläläisellä oli vaikeuksia suorien laukausten kanssa, sillä Jukurit teki niistä kaksi maalia ja sai useita irtokiekkoja. Toki maaliin asti uponneet laukaukset tulivat hyviltä paikoilta, mutta varmasti Laurikainen tuollaiset jatkossa tahtoo ottaa kiinni.

Puolustuspelaaminen 

JYP pyrki pelaamaan tiivistä ja aktiivista puolustuspeliä, mutta Jukurit pääsi luvattoman usein rummuttamaan pitkiä myllytyksiä hurrikaanipäätyyn. Tuuri ja Laurikainen vuorottelivat jyväskyläläisten pelastajan roolissa, kun kiekot pomppivat tolpista ja mailoista ohi JYP-maalin.

Hyökkäyspelaaminen 

Jyväskylän hurrikaani oli selkeästi laantunut edellisestä myrskystä, sillä se ei tänää päässyt läheskään yhtä hyvin pitkiin hyökkäyksiin kuin lauantaina Hippoksella. Tämä näkyi konkreettisesti myös siinä, ettei JYP onnistunut pakottamaan vastustajaansa rikkomaan ja näin ylivoimamahdollisuudet jäivät vähiin.
Toisaalta tehokkuus maalipaikoissa ja kyky kääntää Jukureiden kiekonmenetyksistä takasivat sen, että verkko heilui Juhana Ahon selän takana.

Jerry Turkulainen jatkoi erinomaista kauttaan viimeistellen kaksi maalia varsinaisella peliajalla ja tehden vielä yhden voittomaalikilpailussa. Alati vaarallinen Mikkelistä lähtöisin oleva, mutta sittemmin Jyväskylään siirtynyt hyökkääjä on tehnyt tällä kaudella tappavan tehokasta jälkeä JYPin ykkösnyrkin laidalla.

Erikoistilanteet 

Alivoima on ollut JYPillä tällä kaudella liigan heikointa. Tämä on fakta, johon ei tullut muutosta tämänkään illan aikana. Passiivinen, seisova ja samaan aikaan avoin kuin Vaajakosken ABC. Näillä sanoilla voidaan kuvailla nelikkoa, joka tänäänkin otti kaksi maalia omiin.

Tällä kaudella hurrikaanin lailla myllyttänyttä ylivoimaa JYP ei päässyt ulkoiluttamaan kuin kerran ja silloinkin se muistutti enemmän hiustenkuivaajaa kuin syysmyrskyä.

Erikoista 

JYP iski ottelun avausmaalin, kun kiekko oli ollut pelissä vain seitsemän sekuntia. Jarkko Immonen voitti aloituksen Jani Tuppuraiselle, joka tarjoili kiekon Jerry Turkulaiselle maalin eteen.

Ottelun ratkaisu 

Voittomaalikilpailussa jyväskyläläisiltä osuivat Turkulainen ja Julius Nättinen, kun Jukureilta osuman onnistui viimeistelemään vain Charles Sarault. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo