Jukurit ei kavahtanut hurrikaania – Jurmon viime minuuttien maali ratkaisi voiton

LIIGA / Raportti
Jukurien Joni Jurmo vastasi ottelun voittomaalista.
Kuva © Oskari Mäkisarka / https://facebook.com/makisarkaphoto
Jukurit ja JYP pelasivat vauhdikkaan jääkiekko-ottelun perjantaina Mikkelissä. Joni Jurmon viime minuuttien maali ratkaisi kotijoukkueen voiton. Vähämaalinen ottelu kirjattiin Jukureille lukemin 3–1.

Perjantainen kohtaaminen Mikkelin Jukurien ja JYPin välillä tarjosi vauhdikasta jääkiekkoa, jossa molemmilla oli omat hallintajaksonsa. Pelissä mentiin päästä päähän ja tilanteita riitti, vaikka maaleja nähtiin lopulta vain neljä. Kotijoukkue vei ottelusta voiton lukemin 3–1 osuttuaan kahdesti päätöserän viime minuuteilla.

Hurrikaanivaroitus ja pukukoppimaali

JYP aloitti ottelun terävästi ja sai aktiivisella liikkeellään luotua painetta Jukureiden maalille. Hyvistä aihioista huolimatta Frans Tuohimaa ja Jukurien puolustus tekivät vierailijoiden aikeet tyhjiksi kerta toisensa jälkeen.

JYPin kovimman alkurynnistyksen jälkeen myös kotijoukkue Jukurit alkoi saada enenevissä määrin hyökkäyksiä vierasjoukkueen päätyyn ja pelin kuva tasoittui. JYPin hienoisesta hallinnasta huolimatta erän ainokaisesta vastasi isäntien Pekka Jormakka. Ylivoimamaali syntyi aivan ensimmäinen erän lopussa ajassa 19.43.

Summerin soidessa Jukurien Niclas Lundgren otti vielä kahden minuutin rangaistuksen tarjottuaan poikittaista mailaa Jerry Turkulaisen leukaperiin.

Jukurit löysi ulos myrskyn silmästä

Vierasjoukkue JYP pääsi aloittamaan toisen erän ylivoimalla Lundgrenin jäähyn myötä. Kotijoukkueen otettua tämän päälle vielä liian monta pelaajaa jäällä -rangaistuksen pääsivät vierailijat yrittämään tasoitusta viidellä kolmea vastaan.

JYP ehtikin jo hetken tuulettaa tasoitusosumaa Juuso Puustisen johdolla, mutta videotarkistus tilanteesta vei vierailijoiden maalin. Maali hylättiin maalivahdin häirintänä. Tämän lähemmäksi maalia vieraat eivät toisessa erässä päässeet.

Jos ensimmäisessä erässä kotijoukkue Jukurit oli hieman alakynnessä, niin toisessa se oli alati vaarallinen saaden hyviä hyökkäyksiä ja hyökkäyspään pyörityksiä aikaiseksi. Lähimpänä maalintekoa isänniltä toisessa erässä oli kapteeni Juhamatti Aaltonen, joka kilautti JYP-maalin tolppaa erän alkupuolella.

Vaikka Jukurien paikoin hurja pyöritys ei tuottanut lisäosumia, joukkueen hyvästä pelihuumorista nähtiin oiva esimerkki aivan erän lopulla. Patrik Puistola oli jo lähdössä hakemaan ilmaveiviä näppärän haaston päätteeksi, mutta ei saanut nostettua kiekkoa lavan päälle ja yritys epäonnistui.

Viime hetken maali ratkaisi

Kolmannessa JYP sai vihdoin tehtyä kaipaamansa tasoituksen. Reid Gardiner onnistui heti erän alkuun keskialueen kiekonriistosta lähteneestä nopeasta hyökkäyksestä.

Kotijoukkue ei kuitenkaan tasoituksesta suuremmin hätkähtänyt, vaan jatkoi samalla tempolla myös päätöserässä. Vieraiden ylivoima loi muutaman hyvän sektorin laukaisupaikan, mutta Tuohimaa ja Jukurien alivoimanelikko eivät tulleet yllätetyiksi.

Pelin loppuratkaisu nähtiin aivan ottelun viimeisillä minuuteilla. Isännät siirtyivät johtoon alle kolme minuuttia ennen ottelun loppua, kun Joni Jurmon viivalaukaus löysi tiensä JYP-maaliin ohi hyvin pelanneen Veini Vehviläisen. Puolitoista minuuttia tästä Jesper Piitulainen sinetöi kotijoukkueen voiton iskemällä loppuluvuiksi 3–1 tyhjään maaliin.

JYPille perjantai-illan ottelu oli sen viimeinen ennen Liigan joulutaukoa, kun taas Jukureilla on luvassa vielä yksi koitos HIFK:ta vastaan. Kyseinen ottelu pelataan tiistaina 20.12. Helsingissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo