JYP voittoon jumbofinaalissa − 16-vuotias Joakim Kemell onnistui heti maalinteossa

LIIGA / Raportti
Rober Rooba oli pelipäällä tekemällä kaksi maalia Jukurien verkkoon.
Kuva © Juuso Koro
Jukurit ja JYP kohtasivat jumbokamppailussa Mikkelissä. JYP oli vahvempi erikoistilannemaalirikkaan ottelun päätteksi ja ryösti pisteet mukaansa maalein 5−2.

Ottelusta ei panosta puuttunut, sillä molemmat taistelevat vielä kynsin ja hampain välttääkseen koko Liigan jumbosijan. Jukurit aloitti pirteästi ja hallitsi peliä ensimmäiset viisi minuuttia. Hyvä ote tuotti tulosta, kun reilun kahden minuutin pelin jälkeen mikkeliläiset onnistuivat maalinteossa Jani Tuppuraisen rangaistuksen aikana. Jukuri-kippari Jesper Piitulainen laukoi keskeltä ylivoimakuvion päätteeksi Henri Nikkasen syötöstä kiekon ohi jyväskyläläisten maalia vartioineen Markus Ruusun.

JYP sai erän edetessä otetta enemmän pelistä ja peli muuttui tasaisemmaksi. JYP sortui erässä kuitenkin jäähyilyyn kolme kertaa. Ylivoimayrityksiä mikkeliläiset eivät ensimmäistä lukuunottamatta onnistuneet hyödyntämään. Jyväskyläläisten maaliruisku Robert Rooba onnistui sen sijaan iskemään alivoimalla pelin tasoihin puoliminuuttia ennen avauserän päätöstä.

Toisessa erässä tällä kertaa Jukurit kulutti rangaistusaition penkkejä. JYP sai ensimmäisen ylivoiman viiden minuutin pelin jälkeen, kun Ville Hyvärinen taklasi Ville Ottavaista selän puolelta. Tästä Hyväriselle tuomittiin 2+10 -minuutin rangaistus. Jyväskyläläiset eivät kauaa ensimmäistä ylivoimaansa jauhanut, kun Rooba iski kiekon maalinedustalta maalin kattoon.

JYPin johtomaalin jälkeen ensimmäinen vuonna 2004 syntynyt pelaaja ja ensimmäistä peliään Liigassa pelaava 16-vuotias Joakim Kemell oli lähellä maalintekoa, mutta nuorukainen joutui laukomaan sen verran vaikeasta asennosta, ettei sillä laukauksella Mika Järvistä yllätetty.

Jukurit istui toistamiseen toisessa erässä jäähyaitiossa toisen erän puolivälissä. JYP käytti myös illan toisen ylivoiman. Tällä kertaa asialla oli Jarkko Immonen, joka pääsi tyrkkäämään kiekon mikkeliläispuolustuksen välistä reppuun. Jukurit onnistui kaventamaan kuitenkin ottelun jälleen ylivoimamaalilla, kun Pontus Netterberg katkaisi seitsemän ottelun maalittoman putkensa.

Päätöserä alkoi JYPin osalta suotuisasti, sillä viiden minuutin pelin jälkeen Kemell onnistui tekemään Liiga-uran ensimmäisen maalinsa upealla laukauksella ja siirsi jyväskyläläiset kahden maalin johtoon. Samalla Kemellistä tuli ensimmäinen vuonna 2004 syntynyt maalintekijä Liigassa.

Jukurit yritti saada kiriä aikaiseksi, mutta se jäi vaisuksi. Joukkue ei päässyt Mikko Kokkosen laukomaa ylärimaa lähemmäksi maalia. Mikkeliläiset yrittivät ilman maalivahtiakin kavennusta, mutta Jerry Turkulainen naulasi loppulukemat 2−5 tyhjään maaliin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo