Jukurit saavutti murskavoitollaan historiallisen merkkipaalun – HPK:n hurja 12 ottelun pisteputki poikki

LIIGA / Raportti
Markus Oden oli illan ykköstähti hattutempullaan.
Kuva © Oskari Mäkisarka / https://www.facebook.com/makisarkaphoto
Jukurit sekä HPK ovat pelanneet viime aikoina nousujohteisesti. Joukkueiden kauden toinen kohtaamisen päättyi Jukureiden voitonjuhliin 6–0-lukemin. Jukureiden voittoputki on nyt kuuden ottelun mittainen. Ottelun sankari Markus Oden laukoi uransa ensimmäisen hattutempun.

Avauserä käynnistyi tunnustellen. Tunnustelevan alun jälkeen HPK otti otetta itselleen, mutta Olli Jokisen ryhmä puolusti tilanteet urhoollisesti. Puolustus kannatti, sillä yllättäen yksinäiseksi jäänyt Markus Oden tyylitteli ottelun avausosuman ohi Eetu Laurikaisen.

Jukureiden vahva riistopelaaminen oli myrkkyä HPK:lle, ja Odenin illan toinenkin maali syntyi riiston jälkeen. Jos Jukureilta ei olisi nähty vahvaa riistopelaamista, ei Jarno Pikkaraisen ryhmällä olisi ollut hätää.

Viime viikolla Nokia Arenassa nähtyä Antti Saarela -show'n toisintoa ei koettu Mikkelissä, kun ensimmäisessä erässä maaliverkko ei enempää pullistellut Laurikaisen ja Oskari Salmisen selän takana. Kaksikko Patrik Puistola ja Pekka Jormakka olivat kuitenkin lähellä tehdä legendaarisen pukukoppimaalin kymmenen sekuntia ennen erätaukoa, mutta Laurikaisen huipputorjunta säilytti lukemat ennallaan.

Petrus Palmu lisäsi HPK:n tuskaa – Philippe Cornetin ruma taklaus toi harmaita hiuksia HPK:lle

Toisessa erässä illan toinen erotuomareista Petri Lindqvist ja Patrik Puistola törmäsivät toisiinsa, mutta onneksi kumpikin selvisi tärskystä ilman loukkaantumisia.

Erän avausminuuttien aikana Philippe Cornet lensi suihkuun taklattuaan Saku Forsblomia rumasti päähän, minkä voimasta Forsblomin kypärä lensi päästä pois. Forsblom ei pelannut tilanteen jälkeen sekuntiakaan ottelussa.  Viiden minuutin ylivoima oli Jukureilta todella vaikea, eikä tulosta nähty. Hetki rangaistuksen jälkeen Petrus Palmu laukoi kotijoukkueen kolmannen osuman.

Avauserän tavoin HPK hallitsi, mutta Jukurit iski maalit. Jääkiekon ollessa maalintekolaji vain maalit ratkaisevat. Tätä mantraa Jokisen ryhmä noudatti mainiosti vastahyökkäyksillään.

Jukurit pisti HPK:n halki poikki ja pinoon

Kolmannen kaksikymppisen aikana johdossa ollut kotijoukkue hallitsi peliä vierasjoukkueen oltua sekaisin. HPK-puolustaja Ryan Johnston pelasi ottelussa todella heikosti, eikä kolmas erä tuonut muutosta otteisiin.

Eetu Laurikaisella oli painajaismainen iltapuhde, kun taas kauden viidennen nollapelinsä torjuneella Oskari Salmisella oli aihetta hymyyn. Laurikaisen ainoita ilonaiheita ottelussa oli päätuomareiden vitsit pelikatkoilla.

Antti Pihlström sai väkevällä nousullaan järjestettyä HPK:lle rangaistuslaukauksen, mutta Salminen nollasi Michael Jolyn yrityksen. HPK:lla näkyi viimeisen kaksikymppisen aikana turhautuneisuus.

Markus Oden tuikkasi maalinedustalta pienehkön hässäkän jälkeen Liiga-uransa ensimmäisen hattutempun. Odenin kolmannen maalin jälkeen Jesper Piitulainen kurmuutti HPK:ta lisää kauden ensimmäisellä maalillaan. Tennislukemat loppulukemiksi taululle iski kokenut Pekka Jormakka. Ottelun kaikki maaleista syntyi tasakentällisin, joka varmasti toi harmaita hiuksia Jarno Pikkaraiselle.

Jukureiden voitto venytti joukkueen voittoputken kuuden ottelun mittaiseksi, mikä on seuran historian uusi ennätys.

Joukkueet kohtaavat ensi viikolla jälleen Mikkelissä. Nähtäväksi jää, herääkö HPK silloin kamppailemaan voitosta vai nähdäänkö silloinkin Jukureiden näytös.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo