Ässille taisteluvoitto Mikkelistä − Alexander Ruuttu oli illan sankari

LIIGA / Raportti
Alexander Ruuttu oli voiton takuumies Mikkelissä.
Kuva © Teemu Grönroos
Jukurit sai keskiviikko-illan hämärissä vieraakseen Ässät. Vieraat hakivat kynsin ja hampain taistellun 2−1-voiton mukaansa ratkaisemalla ottelun 29 sekuntia ennen loppua.

Pudotuspelipaikkaa tavoitteleva Jukurit sai Mikkeliin vastaansa hyvässä lennossa olleen Ässät. Paineet olivat kotijoukkueella, sillä tässä vaiheessa kautta Jukureilla ei ollut enää varaa luovuttaa yhtään ylimääräisiä pisteitä vastustajille. Kiekko tippui jäähän Jukurien päävalmentaja Olli Jokisen taakse vedetyn kuontalon heijastaessa Mikkelin jäähallin valoja.

Ottelua oli pelattu yhdeksän minuuttia kun Ässät sai rangaistuslaukauksen. Derek Barach hankki sen ja lähti itse myös laukomaan, mutta Frans Tuohimaa Jukurien maalilla esti yrityksen vaivattoman näköisesti.

Ottelun ensimmäinen ylivoima lähti käyntiin erän puolivälissä, kun Joachim Rohdin lähti kotijoukkueen kannatusrumpujen saattelemana jäähyaitioon. Ässien alivoima ansaitsi sulan hattuunsa jatkaen viisi ottelua kestänyttä tappoputkeaan.

Jukurit pääsi pian kokeilemaan ylivoimaa uudestaan Feetu Knihtin koukatessa itselleen kaksiminuuttisen. Ylivoiman merkittävin tilanne oli Patrik Puistolan lämäri, jonka Niklas Rubin torjui otsallaan.

Erän loppuun saatiin nähdä vielä patapaitojen ylivoimaa. Lucas Nordsäterin estämisjäähy ei kuitenkaan koitunut isännille kohtalokkaaksi.

Joensuu alkoi hämmentää

Toinen erä heräsi henkiin Ässien kapteeni Jesse Joensuun koittaessa päästä Norsäterin ihon alle. Nordsäter työnsi Joensuun nurin Jukurien maalia vasten ja lopputuloksena molemmat sivat väkivaltaisuusjäähyn ja peliä jatkettiin neljällä neljää vastaan. Joensuu ja Nordsäter jatkoivat molemminpuolista pään aukomista välittömästi päästyään takaisin jäälle.

Ässien Roni Sevänen lähti kiinnipitämisestä rangaistusaitioon ja vierasjoukkueen alivoimaputki katkesi Niko Huuhtasen lavasta. Kultaisesta kimalteesta päälaellaan tunnistettava Patrik Puistola halkoi Ässien puolustuksen poikittaissyötöllä ja Huuhtanen venytti maalin yläkulmaa. Osuma oli 19-vuotiaan Huuhtasen kauden 13. ja toinen syöttöpiste merkittiin Juhamatti Aaltoselle.

Ässät voittoon loppuhetkillä

Ässät tasoitti pelin kolmannen erän puolivälissä. Ottelun toinen alle 20-vuotias maalintekijä Lenni Hämeenaho leikkasi kiekon kanssa laidalta keskelle ja ampui sen verkkoon. Maali oli Hämeenahon kauden kuudes.

Ottelun ratkaisu syntyi 29 sekuntia ennen loppua. Alexander Ruuttu sai sankarin viitan harteilleen kun Joensuu ehti Jukurit-maalin maalin takana kiekkoon ja löysi ketjukaverinsa maalin edestä. Jukurit sai vielä hyvän paineen ottelun loppua kohden, mutta vierasjoukkue kesti ja vei pisteet mukanaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo