TPS:n kauden päättyminen runkosarjaan sai lopullisen sinettinsä Jyväskylässä

LIIGA / Raportti
JYP päätti TPS:n pudotuspelihaaveet.
Kuva © Valtteri Vainio www.valtterivainio.com
Liigan tämän kevään pudotuspelijoukkueet selvisivät JYPin ja TPS:n välisen ottelun tuloksen myötä, kun turkulaiset eivät onnistuneet hakemaan täyttä pistepottia matkaansa.
Lähtökohdat 

Hieman vahvemman jakson jälkeen JYPin otteet viimeisissä otteluissa ovat olleet varsin heikkoja. Eilen hurrikaanipaitojen pakka levisi Mikkelissä päätöserässä, eikä pisteitä herunut matkaan. Toisaalta JYPin sijoitus runkosarjan kahdeksantena näyttää melko selvältä, joten suurempaa panosta joukkueella ei ole pelissä.

Maalivahtipelaaminen 

Koska Eetu Laurikaisen peluuttaminen peräkkäisinä päivinä on tässä tilanteessa JYPille liian riskialtista, Markus Ruusu sai vuoron tolppien välissä. Ensimmäisessä maalissa Ruusu jäi puolustukselta ilman apuja, mutta nopean takaiskun jälkeen nuori maalivahti sai kasattua pelaamiseensa hyvälle tasolle.

Puolustuspelaaminen 

Ottelun alussa JYP hätäili omalla alueellaan, ja siksi sen pelaaminen näytti sekavalta. Vähitellen JYPin peli rauhoittui, mikä heijastui lopulta vieraita parempana kiekonhallintana. 

Hyökkäyspelaaminen 

JYPille aukesi ottelussa useita hieman yllättäen tulleita maalipaikkoja, mutta onnistumisprosentti jäi laihaksi. Sen sijaan Ossi Louhivaara onnistui iskemään isäntien avausmaalin juurikin tämäntyylisestä tilanteesta. Päätöserässä JYP olikin jo sitten selvästi kaukalon hallitsevampi joukkue.

Erikoistilanteet 

Ylivoimilla JYP ei löytänyt väyliä TPS:n maalille, ja kiekko kiersi pääasiassa kaukalon reunoja. Kotijoukkueen alivoima oli puolestaan vahvaa.

Lähtökohdat 

TPS:n ohuet pudotuspeliunelmat kokivat karvaan takaiskun eilen, kun SaiPa haki kolme pistettä Turusta. Käytännössä turkulaisten pudotuspelipaikka on jo äärimmäisen epätodennäköinen, ja teoreettinenkin mahdollisuus voi haihtua tiehensä tänään.

Maalivahtipelaaminen 

Erik Källgrenin refleksit olivat Jyväskylässä kunnossa, sillä ruotsalainen venyi useisiin tärkeisiin torjuntoihin varsinkin lähietäisyydeltä maalista. Varsinkin päätöserässä Källgren oli TPS:n paras pelaaja, jonka ansiosta ottelu ei ratkennut varsinaisella peliajalla.

Puolustuspelaaminen 

Vieraiden puolustukselle sattui paljon sijoittumisvirheitä, joiden johdosta kiekko oli painua useamman kerran omaan maaliin. TPS onnistui kuitenkin puolustamaan melko tiiviisti JYPin päätöserän rynnistyksen aikana, mutta yleisilme jäi vaisuksi.

Hyökkäyspelaaminen 

TPS sai unelma-alun, kun joukkueen ykkösketju iski tyylikkäästi kiekon maaliin heti ensimmäisestä hyökkäyksestä. Varsinkin vahvaa kautta pelannut ykkösketjun laitahyökkääjä Markus Nurmi oli vieraiden parhaimmistoa tänään.

Erikoistilanteet 

TPS sai runsaasti mahdollisuuksia onnistumisiin ylivoimilla, mutta tämän osa-alueen tehottomuus oli yksi ottelun ratkaisuja. Alivoimalla TPS onnistui pitämään JYPin yritykset aisoissa.

Ottelun ratkaisu 

Ottelun loppua hallinnut JYP iski ratkaisun jatkoajalla, kun Jerry Turkulainen vapautti Juha-Pekka Hytösen maalintekoon.

Lauantain kierroksen tulosten myötä TPS:n kauden päättyminen runkosarjaan varmistui lopullisesti.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo