Ruotsalaisvahvistus pelasti otteen kirvoittaneen JYPin

LIIGA / Raportti
JYP juhli harvinaista voittoa torstaina.
Kuva © VesaPhoto / Vesa Pöppönen
JYPillä ja SaiPalla molemmilla oli mahdollisuus kääntää heikkoja kurssejaan Jyväskylässä. Dramaattisen ottelun päätteeksi pisteet jaettiin, kun JYP voitti jatkoajalla 4−3. Sankariksi nousi uusi vahvistus.
Lähtökohdat 

Sysimustan syksyn pelannut JYP vaeltaa viiden ottelun tappioputkessa. Voittamiseen tottunut ryhmä on erikoisesti hävinnyt näistäkin peleistä neljä vain maalin erolla, kun pienet marginaalit eivät ole kääntyneet jyväskyläläisten eduksi.

Torstaiseen SaiPa-otteluun JYP lähtee alle vuorokausi edellisestä ottelusta. Kokoonpanon ainoa muutos on Ossi Louhivaaran vaihtaminen Julius Nättiseen.

Maalivahtipelaaminen 

Eetu Laurikainen jatkoi maalillaan perusvarmoja otteita. Esitystä kuorrutettiin muutamalla huipputorjunnalla, mutta loppua kohden esitys heikkeni. Toisen maalin Laurikainen suti itse maaliin, mikä päästi SaiPan iskuetäisyydelle.

Puolustuspelaaminen 

Puolustusalueella JYPin pelaajat olivat hetkittäin helisemässä vauhdikkaiden SaiPa-yksilöiden kanssa, mutta maalinedustaa puolustettiin laadukkaasti. Tehokkain puolustuspelillinen ase oli aktiivinen riistopelaaminen varsinkin hyökkäysalueella, jolla SaiPan peliä sotkettiin.

Päätöserässä johtoasemaa puolustettaessa jyväskyläläiset sortuivat ylivarovaisuuteen, kun SaiPan pelaajilla oli paljon tilaa ja aikaa operoida kiekon kanssa. Tämä osaltaan mahdollisti keltapaitojen kiriä.

Hyökkäyspelaaminen 

Heti pelin alusta alkaen JYPin viisikot näyttivät olevan paremmin samalla pelikirjan sivulla kuin pitkään aikaan. Avauspelaamisesta lähtien ehyempi rakenne mahdollisti vaarallisemman hyökkäyspelaamisen sekä suorien hyökkäysten että päätypelin kautta. JYPin hyökkäyspelaaminen ei ollut enää vain yhden ketjun varassa, kun erityisesti Miika Lahden ja Jarkko Immosen kolmikot olivat piristyneet.

Immosen tekemä 2−0-maali oli hyvä esimerkki laadukkaasta hyökkäyspelaamisesta, joka JYPiltä on puuttunut. Avauspaikan tarjoaminen, riisto ja viimeistely olivat erinomaisia. Erityismainninan ansaitsee myös Julius Nättinen, joka iski liigauran avausmaalinsa lisäksi yhden syöttöpisteen.

Erikoistilanteet 

Ylivoimassa JYPille aukesi lukuisia laadukkaita paikkoja verrattain helpostikin revenneen neliön avustuksella. Viime aikoina tehottomaksi kääntynyt ylivoimapelaaminen ei kuitenkaan tuottanut maaleja varsinaisella peliajalla. Ratkaisuosuma jatkoajalla tehtiin kuitenkin ylivoimalla.

Lähtökohdat 

SaiPa jatkoi voittojen tiellä tiistaina, kun KalPa kaatui kotona. Vieraissa meno on ollut kuitenkin alavireisempää, sillä lappeenrantalaisryhmä on voittanut vieraskentällä vain yhden ottelun kolmen pisteen arvoisesti. Kotikentällä joukkueen maaliero on +19, kun taas vieraissa -17.

Myös SaiPan muutokset illan otteluun ovat varsin vähäisiä. Jere Sneck nousee ykköspariin Erik Aution tilalle, joka putoaa kokonaan kokoonpanosta pois. Ylimääräisenä pelaajana on hyökkääjä Oskari Lehtinen.

Maalivahtipelaaminen 

Frans Tuohimaalta on nähty parempiakin iltoja. Pelille suuntaa-antava 1−0-maali upposi helpohkosti vahdin taakse, eikä Tuohimaa venynyt illan aikana huipputorjuntoihin. Kiekot myös pomppivat epätavallisen paljon.

Puolustuspelaaminen 

Tasapaino puuttui. Karvauspelaamisessa yksilöt usein säntäilivät, mikä avasi JYPille iskun paikkoja tilan muodossa. Myös maalinedustalla kaksinkamppailut kääntyivät usein jyväskyläläisten eduksi. 

Hyökkäyspelaaminen 

JYP onnistui erityisesti pelin ensimmäisessä erässä sotkemaan SaiPan avauspeliä pahemman kerran, minkä takia lappeenrantalaisten ottelun alku oli pelkkää selviytymistä siirtokiekkojen muodossa. Pelin edetessä syöttökombinaatiot alkoivat osua kohdilleen, mikä helpotti paineen muodostamista isäntien alueelle.

Päätöserässä SaiPa antoi osoituksen kärsivällisyydestään noussessaan viimeisen viiden minuutin aikana kahden maalin takaa rinnalle. Hyökkäysalueen pelaaminen oli erittäin laadukasta, ja paikkaa haettiin kärsivällisesti. Esiin astuivat Cody Kunyk ja Topi Nättinen, jotka kirjauttivat kaksi syöttöpistettä mieheen.

Erikoistilanteet 

SaiPalle aukesi kaksi laadukasta maalipaikkaa alivoimalla, kun Nättinen karkasi kahdesti läpiajoon onnistumatta maalinteossa. Vaikka kumpikaan yritys ei johtanut maaliin, ei SaiPa jäänyt ilman erikoistilanneonnistumisia kahden päätöserän ylivoimaosuman johdosta.

Erikoista 

JYP on tullut syksyn mittaan tunnetuksi pisteiden menettämisestä päätöserässä. Tämä tapahtui jälleen, kun isännät johtivat ottelua kahteen otteeseen kahdella maalilla ottelun päätöserässä. 

Ottelun ratkaisu 

Ajassa 55.30 ottelu oli vielä 3−1 JYPille, mutta isäntien ote kirposi. SaiPa tuli rinnalle vieden pelin jatkoajalle. Jatkoajalla JYP pelasti vielä yhden lisäpisteen itselleen Oscar Eklundin osumalla. Eklund on kuulunut JYPin vakuuttavimpiin yksilöihin kahdessa ensimmäisessä ottelussaan.

Ottelun ratkaisuosuma kirvoitti Tero Lehterältä harmistuneen kommentin.

− Se mikä jäi harmittamaan oli tuo viimeinen jäähy, paska jäähy. Ymmärrän niskalenkin hakemisen, mutta harmittaa, että tuomari meni tuohon.

JYPin puolella kommentonti oli ymmärrettävästi tyytyväisempää.

− Meillä on todella hyvä taukoviikko alla. Eilen oli haasteita kiekon kanssa liikkumisessa ja nyt paransimme sitä, Lauri Merikivi kommentoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo