Lofquistin lämäri palasi, muttei tuonut SaiPalle palkintoa – JYP nousi jumbosijalta

LIIGA / Raportti
Tulisesta lämäristään tunnettu Sam Lofquist onnistui paluuottelussaan maalinteossa. Arkistokuva.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
Tasaisena edennyt ottelu kääntyi loppua kohden JYPin eduksi niin pelillisesti kuin tulostaululla.

Illan teemoja ei tarvitse väkisin etsiä: Sam Lofquistin siniviivapyssy on edelleen kuranttia tavaraa ja JYPin onnistui pestä kasvonsa Lahdessa saamansa karttukylvyn jäljiltä.

Eilisillan rumasta Pelicans-tappiosta sisuuntunut JYP piti lopulta koko pistepotin kotonaan päätöserän rynnistyksensä ja paremman tehokkuutensa myötä. Vaikka lukemat kirjattiinkin 4–2, peli oli perin tasavahva.

Alku oli eilisen huilanneiden vieraiden heiniä. Avausmaali nähtiin reilun kahdeksan minuutin pelin jälkeen, ja asialla oli heti paluuottelussaan SaiPa-puolustaja Lofquist.

Yhdysvaltalaisen lämäri lähti paremminkin näyttävästi kuin suhteettoman nopeasti: älykiekon data kertoi lyöntilaukauksen nopeudeksi "vain" 111 kilometriä tunnissa. Oikea-aikaisena ja ruuhkan takaa se riitti kuitenkin ohittamaan JYP-veräjää vartioineen Niko Parkkisen.

Toinen erä alkoi JYPin tasoituksella. Jerry Turkulainen polki laidalta hyökkäysalueelle, sivuutti tilanteessa puolihuolimattomasti puolustaneen Christoffer Sedoffin ja viimeisteli kliinisesti ohi SaiPa-maalilla torjuneen Niclas Westerholmin.

Pian oli JYPin vuoro käväistä johdossa kokeneen kaartinsa johdolla, kun Jarkko Immonen löysi takatolpalle lipuneen Jani Tuppuraisen. Tämän kuittasi kuitenkin hieman erän puolivälin jälkeen SaiPa-puolustaja Simo-Pekka Riikola. Ani harvoin maaleilla juhliva Riikola teki pitkän hyökkäyksen päätteeksi piston siniviivalta maalinedustaan ja nosti kiekon ohi Parkkisen.

Kahden erän jälkeen tasan olivat niin maalit kuin maalivahtien torjunnat. Kakkoserässä kauttaaltaan vahvemmin esiintynyt JYP pääsi painamaan päätöserässä toden teolla päälle jatkuvin ylivoimahyökkäyksin.

Westerholmin lukuisat paraatipelastukset pitivät lukemat tasoissa, mutta Robert Rooban osuma päätöserän keskivaiheilla oli liikaa. Turkulaisen kaksinkamppailuvoitto Niklas Nevalaisesta vapautti JYP-hyökkääjän syöttämään keskustaan Antti Kalaputaalle, jonka laukauksen paluukiekon Rooba sai rusikoida sisään.

Ottelun päätöshetket tarjosivat kosolti dramatiikkaa. Mikko Salmiolle tuomittiin jäähy tilanteessa, jossa päätuomari Jarno Heikkinen näki Salmion kampittaneen SaiPa-hyökkääjä Topi Piipposen, joka kompuroi samassa tilanteessa laitaa päin. Hyökkääjien välillä oli kuitenkin toista metriä matkaa, eikä kontaktia tapahtunut. Varsinaista peliaikaa oli tähteenä minuutti ja 34 sekuntia.

SaiPan päävalmentaja Ville Hämäläinen oli ottanut heti jäähyn vihellyksen jälkeen aikalisän. Salmio kuitenkin onnistui vakuuttamaan tuomarit syyttömyydestään, minkä johdosta päätuomari Heikkinen kävi myöntämässä joukkueille virheensä. Hän kuitenkin ilmoitti jäähyn perumisesta vieraiden aikalisän ollessa vielä käynnissä, mitä Hämäläinen hyvin kiivaasti protestoi. Protestit eivät kuitenkaan johtaneet siihen, että joukkueelle olisi myönnetty kokonaista aikalisää.

JYPin johto piti loppuun saakka, eikä SaiPa sitä kummemmin onnistunut enää haastamaan. Loppusekunneilla nähtiin vielä tilastokummajainen, maali ilman maalia, kun Sam Lofquist esti kohti tyhjää SaiPa-maalia kärkkyneen Jarkko Immosen kulun keskialueella. Lofquist ehti koskea kiekkoon vasta muutama kymmenys ennen täyttä aikaa, joten Immosen tilanne jäi kamppailun viimeiseksi juonteeksi.

Voitollaan JYP nousi pois sarjan viimeiseltä sijalta. Keskisuomalaiset ohittivat pisteen marginaalilla tänään hävinneen Mikkelin Jukurit. SaiPan pisteputki puolestaan katkesi ja kuudes perättäinen tappio pudotti lappeenrantalaiset nyt sarjan sijalle 13.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo