JYP jäädytti Sallisen numeron lisäksi Pelicansin

LIIGA / Raportti
Jaakko Jokinen viimeisteli ottelun kolmannen ja tyylikkäimmän osuman.
Kuva © Valtteri Vainio www.valtterivainio.com
Jyväskylässä vietettiin juhlallista iltaa, kun JYP jäädytti Riikka Sallisen pelinumeron hallin kattoon. Juhlat saivat jatkoa myös ottelun tuloksen osalta, kun JYP päihitti Pelicansin 5-3.
Lähtökohdat 

JYP lähtee vuoteen 2020 tappio niskassaan, kun se hävisi edellisvuoden viimeisen pelinsä HPK:lle. Kotiluolassaan erittäin vahva JYP pyrkii varmasti heti ottelussa kuskin paikalle ja pyrkii kruunaamaan Riikka Sallisen juhlat hienolla kotivoitolla.

Maalivahtipelaaminen 

Markus Ruusu pelasi maalillaan mallikkaasti ja huokui itsevarmuutta hieman sekavasta JYP puolustuksesta huolimatta. Ykköskiekot tarttuivat jämäkästi ja muutamaan otteeseen hanskakäsi heilahti niin suurella kaarella, että se oli lähellä osua eturivissä istuneita otsaan.

Puolustuspelaaminen 

Lähtö otteluun oli jyväskyläläispakistolta sekava. Pienet virheet kertaantuivat, josta aiheutui Pelicansille tilanteita joita se ei olisi ansainnut. Oli JYPin onni, että edellisenä päivänä pelannut vierasjoukkue ei pystynyt paremmin kamppailemaan.

Hyökkäyspelaaminen 

Ottelun ensimmäisessä erässä hyökkäyksiin lähteminen tuntui olevan vaikeaa, mikä näkyi vähinä suorahyökkäyspaikkoina. Hyökkäysalueella JYP oli vahva ja onnistui toimittamaan kiekkoa maalinedusruuhkan takana haparoinutta Riku Heleniusta kohti. Tätä kautta myös saatiin väsytettyä lahtelaisia, mistä puolestaan taas aiheutui lisää hyökkäyspään onnistumisia. Pelin otteen siirryttyä täysin kotijoukkueen käsiin, myös nopeat avaukset alkoivat napsahdella kohdilleen.

Erikoistilanteet 

Tällä kaudella hyvin toiminut ylivoima näytti tänään yllättäen hieman pakkopullalta. Syöttöjä yritettiin pakottaa paikkoihin, jotka eivät olleet auki ja pyörremyrskyn kaltainen luovuus oli kateissa. Alivoimalle JYP joutui kahdesti ja toisella kerralla vierasjoukkue rankaisi.

Lähtökohdat 

Pelicans lopetti viime vuotensa hyvin, kun se haki pari tärkeää voittoa HIFK:sta ja yhden Ässistä. Hippos on kuitenkin ollut lahtelaisille lievästi sanottuna haastava paikka pelata, sillä edellistä ryöstöretki tapahtui vuonna 2017. Nyt jos koskaan olisi hyvä paikka korjata tilanne.

Maalivahtipelaaminen 

Riku Helenius lähti vasta kauden toiseen starttiinsa hyvin haparoivalla elekielellä. Torjunnoista puuttui kontrolli ja liikkuminen oli vaikean näköistä. Näytti kuin hän olisi ottanut väärät varusteet reissuun mukaan.
Pelin puolenvälin kieppeillä JYP löi kolmannen osumansa ja Heleniuksen haparointi entisessä kotihallissaan sai riittää. Maaliin luistellut, ensimmäiset Liigaminuuttinsa pelannut, Oskari Parviainen teki kaikkensa hurrikaanimyrskyn keskellä olleen lahtelaisjoukkueen takalinjoilla, puhtaat paperit siitä.

Puolustuspelaaminen 

Ottelun alussa Pelicans onnistui hyvin ehkäisemään JYPin nopeat suorat hyökkäykset, mutta oman alueensa kulmissa ja maalin edessä lahtelaispuolustus hävisi hurrikaanipaidoile liian monta kertaa. Pitkät pyöritykset omalla alueella olivat liikaa väsyneen oloiselle vierasjoukkueelle ja näin JYP sai toisesta erästä eteenpäin myllyttää peliä täysin miten halusi.

Hyökkäyspelaaminen 

Vierasjoukkue onnistui tuottamaan jonkin verran hyviä tilanteita Ruusun vartioimalle maalille, mutta hyökkäysalueen riistot olisi pitänyt käyttää paremmin hyödyksi. Pitkät hyökkäykset jäivät vähiin eikä Pelicans onnistunut pakottamaan kotijoukkuetta rikkeisiin. Kolmannessa erässä oli havaittavissa piristymisen merkkejä, mutta auttamatta liian myöhään.

Erikoistilanteet 

Alivoima oli tehnyt kotiläksynsä ja luki jyväskyläläisten ylivoimaa kuin lasten kuvakirjaa.
Ylivoimaa Pelicans pääsi pelaamaan kahdesti, ja jälkimmäinen ottelun viimeisellä minuutilla toi tuloksen.

Erikoista 

Ennen ottelun alkua JYP jäädytti Riikka Sallisen pelinumeron 13. Sallinen on ensimmäinen naiskiekkoilija joka saa pelinumeronsa miesten joukkoon.

Ottelun ratkaisu 

Toinen erä ja JYPin hurja hyökkäyspelaaminen. 4-1 johdossa oli liikaa kirittävää kolmanteen erään heränneelle vierasjoukkueelle.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo