Myötätuulessa lentävä raumalaisjoukkue kaatoi siipirikkoisen JYPin

LIIGA / Raportti
Konstantin Šostakin sai venyä kiekon tielle 39 kertaa.
Kuva © @PabloCassoSport
Kaukalossa nähtiin kaksi aivan eri tilanteissa olevaa joukkuetta, kun lähes täydessä kokoonpanovalmiudessa ja voittoputkessa oleva Lukko voitti kokoonpanomurheista kärsineen JYPin lukemin 6–1.

– Eletään sen faktan kanssa, että meidän 17 pelaajalla on positiivinen koronatulos, Jukka Ahvenjärvi kertoi C Moren haastattelussa ennen ottelun alkua.

Kotijoukkueen kannalta otteluun lähdettiin siis erikoisissa tunnelmissa, sillä kokoonpano oli jälleen erittäin rikkonainen, ja lainapelaajia oli saatu joukkueen avuksi monesta eri suunnasta. Jyväskyläläiset lähtivät kuitenkin päättäväisesti kohti kauden kolmatta Lukko-ottelua.

Suoraviivaisesti kamppailuun lähti myös Lukko, joka iski avausmaalin välittömästi 16 sekunnin pelin jälkeen, kun Pavol Skalický pääsi siirtämään kiekon Konstantin Šostakin selän taakse. Omaa peliään JYP ei saanut kunnolla käyntiin ennen Lukon toista maalia. 

Lukon 2−0-maalissa Skalický jakoi kiekon laidalle, josta Mikko Petman löi kiekon toistamiseen sisään rikkomalla 16 ottelun maalittoman putkensa. JYP pyrki puolustamaan aktiivisesti keskialuetta, jotta vieraat eivät pääsisi maalille, mutta erot kokoonpanoissa näkyivät.

Ensimmäisen erän puolivälissä saatiin haukkoa henkeä, kun Justus Mikkonen taklasi Miska Kukkosta, joka oli irti laidasta. Kukkonen jäi makaamaan pitkäksi aikaa jään pintaan, kunnes hänet talutettiin kaukalosta. JYP joutui viiden minuutin alivoimalle, mutta joukkue sai energiaa selvittämällä koko alivoiman ilman takaiskuja.

Täydellistä vieraiden hallintaa

Ensimmäisessä erässä ei lisämaaleja nähty, joten toinen erä käynnistyi lukemissa 2–0. Erä lähti liikkeelle tutuin askelmerkein Lukon hallitessa ja viedessä peliä. Šostak oli maalillaan työllistettynä vieraiden painaessa kiekkoa tauotta kohti maalia.

Lukko paransi aloitusprosenttejaan ensimmäisestä erästä, ja Lukon kolmas maali syntyi suoraan aloitusvoiton jälkeen. Edellisessä Jyväskylässä pelatussa ottelussa tehot 1+2 latonut Vili Saarijärvi iski siniviivalta kiekon maaliin ja varmisteli näin paikkaansa puolustajien pistepörssin piikkipaikalla. 

Edellisessä Lukon ottelussa ylivoimalla maalin iskenyt Harri Kainulainen pääsi toistamaan tempun myös JYPiä vastaan. Lukko siirtyi johtoon 4–0-johtoon seitsemän minuuttia ennen toisen erän loppua.

Alle kolme minuuttia myöhemmin Lukko iski viidennen osumansa Arttu Ilomäen lavasta. Samalla Ilomäki nousi maalillaan raumalaisten sisäisen pistepörssin kärkipaikalle. Ottelun toisen erän laukaukset menivät Lukolle 20–3. Lukemat kertoivat karua kieltä vahvassa myötätuulessa olevan Lukon pelivireestä verrattuna siipirikkoiseen jyväskyläläisryhmään.

Lukon yhdeksäs perättäinen voitto JYPistä

JYP sai muutaman hyvän maalipaikan kolmannen erän alkuun, mutta kiekot kimpoilivat joko maalin ohitse tai päätyivät vieraiden haltuun. Erästä paistoi läpi halu pelata kellosta ainoastaan sekunnit loppuun. 

Jyväskyläläisten riveissä pelanneet nuoret antoivat tärkeitä näyttöjä ajatellen heidän tulevaisuuttaan. Otteista näkyi kovien pelien vähyys, mutta yrittämisen puutteesta joukkuetta ei voi syyttää. Vaikeista lähtökohdista otteluun lähtenyt JYP pelasi jo viikon kolmannen ottelunsa, ja joukkueella on edessään vielä viikon neljäs ottelu lauantaina.

Joukkueiden kauden kolmas mittelö päättyi lopulta vieraiden voittoon lukemin 6–1, kun Kainulainen iski rannelaukauksellaan illan toisen maalin ja Braden Christoffer rikkoi kuparisen ylivoimalla ajassa 57.40.

Lukosta peräti 11 eri pelaajaa pääsi pisteille ja voiton myötä Lukon voittoputki JYPistä kasvoi yhdeksään otteluun. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo