JYP laittoi sarjakärjen ahtaalle Jyväskylässä – Kalle Ervasti ratkaisi ottelun Lukolle

LIIGA / Raportti
Kalle Ervasti löi ottelun voittomaalin Josh Kestnerin hyvästä esityöstä.
JYPin ja Lukon kauden aiemmissa kohtaamisissa kotijoukkue oli joka kerta poistunut kaukalosta voittajana, mutta nyt oli vieraiden vuoro. Lukko kairasi lopulta täyden pistepotin voittaen tasaisen ottelun maalein 2–1.

Joukkueiden kauden neljäs ja viimeinen runkosarjakohtaaminen eteni tasaisissa merkeissä aina kolmannen erän loppuun saakka. Peli eteni päädystä päätyyn läpi ottelun, kun kumpikaan joukkue ei selkeästi hallinnut kiekkoa. Lukon 2–1-voitto venytti joukkueen voittoputken kolmen ottelun mittaiseksi.

Ensimmäinen erä eteni pelillisesti tasaisissa merkeissä, vaikka Veini Vehviläinen joutuikin torjuntatöihin seitsemän kertaa Samuel Jukurin kahta torjuntaa vastaan. Monet torjunnoista olivat kuitenkin maskittomia hanskatorjuntoja, eikä ylivoimallakaan Lukko saanut yhtäkään kiekkoa maalille.

Näennäisesti Lukko oli erässä niskan päällä, mutta raumalaisten virheet puolustusalueella avasivat mahdollisuuksia myös isännille. Kumpikaan joukkue ei kuitenkaan saanut pidettyä kiekkoa pidempiä aikoja hyökkäysalueella. Nopeatempoisessa erässä vihellettiin vain yksi rangaistus, vaikka aineksia olisi ollut useampaankin.

Virheet ja maalit tasan 1–1

Toisen erän ensimmäinen neljännes ei maaleja tuottanut, vaikka tolppa kolisikin Vehviläisen selän takana, Jerry Turkulainen pelasi huippupaikan takatolpalle Reid Gardinerille ja Lukon Harri Kainulainen pääsi puolittaiseen läpiajoon.

Lopulta maaliverkkoja heilutti ajassa 29.48 Aaro Vidgren, joka rankaisi vanhaa seuraansa läpiajosta. Lukon vaihto oli tilanteessa kesken, kun Oliver Suni syötti kiekon keskialueella suoraan Ville Ottavaiselle, joka vapautti Vidgrenin läpiajoon. 

JYP näytti jo karkaavan maalin johdossa erätauolle, mutta puolustajien pistepörssin kärki Sami Niku hukkasi kiekon omalla alueella ja Harri Kainulainen laukoi tasoituksen ajassa 39.02. Ennen maalia JYP piti kiekkoa aktiivisen karvauspelinsä ansiosta, mutta isot numerot olivat kahden erän jälkeen tasan 1–1.

Kalle Ervasti nousi ottelun sankariksi

Kolmas erä alkoi Lukon paineistuksella, ja reilun 45 minuutin jälkeen torjunnat olivat Vehviläiselle jo 21–8. Kummallakin oli erän ensimmäisellä puoliskolla ylivoimamahdollisuus, mutta ylivoimamaaleilla ei ottelussa juhlittu.

Erässä kotijoukkueen riveistä ottivat osumaa niin Gardiner kuin Severi Lahtinenkin. Hurjia peliminuutteja kerännyt Gardiner palasi parin vaihtokierroksen jälkeen kentälle, mutta Lahtisen ottelu päättyi kivuliaaseen blokkiin.

Lukko karkasi etumatkalle ensi kertaa ajassa 53.53. Josh Kestner nousi vakuuttavasti maalille ja puolustaja Kalle Ervasti pääsi nakuttamaan irtokiekosta kauden toisen maalinsa. Maalia edelsi useampi sekava vaihto, kun kiekko pomppi lavassa, eikä kumpikaan joukkue saanut rauhoitettua peliä.

Raumalaisryhmä pelasi oivasti johtoasemassa, ja JYP sai aikalisän vasta 30 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua. Kirivaihdetta ei kotijoukkue saanut päälle, joten Lukko vei ottelun nimiinsä maalein 2–1. Maalillaan Jukuri torjui vain kymmenen kertaa, kun Vehviläisen vastaava lukema oli peräti 28. Maaliodottama meni Lukolle 2,93–1,62.

Lukko jatkaa viikkoaan vielä huomenna Satakunnan paikalliskamppailussa Raumalla, kun vastaavasti JYP on ainoa joukkue, joka ei huomenna Liigan täydellä kierroksella pelaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo