Fiksusti rohkea Kärpät vei pisteet JYPin nenän edestä

LIIGA / Raportti
Kärpät haastoi JYPiä innokkaasti ja piti isännät varpaillaan.
Kuva © Valtteri Vainio www.valtterivainio.com
JYP ja Kärpät väänsivät vauhdikkaan ja tasaisen ottelun torstai-illan ratoksi. Tiukassa ottelussa jännitys säilyi loppuun asti, kun oululaiset nappasivat pisteet 1−0-voitolla.
Lähtökohdat 

JYP lähti otteluun allaan voittolaukauskilpailussa tullut voitto Tapparasta sekä CHL-tappio Luganosta. Kokoonpanot olivat jälleen hieman muuttuneet Julius Nättisen loukkaantumisen takia. Tämä avasi paikan Samuli Ratiselle. Ailahtelevasti esiintyneelle hurrikaaniryhmälle Kärpät-ottelussa oli kyse oman tason mittaamisesta liigan ykkösjoukkuetta vastaan.

Maalivahtipelaaminen 

Eetu Laurikainen nousi takaisin aloittavaksi maalivahdiksi lauantain liigakamppailussa, josta lähtien esitykset ovat olleet erittäin vakuuttavia. Varmat otteet jatkuivat Kärppiä vastaan.

Puolustuspelaaminen 

JYPin puolustuspelaamisessa selvin muutos oli nähtävissä avauserän karvauspelaamisessa, johon oli löytynyt eheyttä. Pelin edetessä pelikuri alkoi jälleen rakoilla, mikä tarkoitti myös huonompaa karvauspelaamista. Kurin puute näkyi myös puolustamisessa, sillä paluu puolustustehtäviin ei tapahtunut korkeimalla tempolla.

Hyökkäyspelaaminen 

JYP pelasi avauspelillisesti yhden parhaista peleistään, kun nöyryys ja suoritusvarmuus olivat montaa peliä paremmalla tasolla. Toisen erän notkahdus tässä maksoi maalin. Hyökkäysalueella pitkää hyökkäyspelaamista olisi kaivattu enemmän, sillä JYP oli jopa hieman liian suoraviivainen. Laukaukset Veini Vehviläisen maalille olivat usein melko vaarattomia.

Erikoistilanteet 

Loukkaantumiset nostivat Ratisen ylivoimapeliin, mikä toikin kiekollista juonikkuutta pelaamiseen. Alivoimassa nelikko pysyi hyvin tiiviinä, eikä Kärpät onnistunut käyttämään paikkaansa tappaa peli.

Lähtökohdat 

Oululaiset saapuivat Jyväskylään seitsemän ottelun voittoputkessa. Alkukaudesta hieman yskähdellyt kone on lähtenyt käyntiin, mitä onnistumiset ovat ruokkineet entisestään.

Maalivahtipelaaminen 

Vehviläinen palasi tuttuun halliinsa esiintyen totutun vakuuttavasti. Eteen pomppineet irtokiekot hoituivat joko räjähtävällä nopeudella tai toimivalla yhteispelillä puolustajien kanssa. Isoin torjunta nähtiin kolmannessa erässä Kärppien pelatessa alivoimaa, kun nuori vahti torjui Juha-Pekka Hytösen ujutuksen jälkojen välistä.

Puolustuspelaaminen 

Tällä osa-alueella Kärpät oli selvimmin JYPiä edellä. Hyökkäysalueelta lähtien viisikko oli tasapainoinen, eikä ylimääräistä tilaa löytynyt kuin harvoin. Harvoin auenneita JYPin ylivoimahyökkäyksiä hoidettiin vakuuttavilla yksilösuorituksilla.

Hyökkäyspelaaminen 

Hyökkäyspelaaminen haki vielä avauserässä muotoa, kun rytmi oli hieman hakusessa kovan paineen alla. Hiljalleen se alkoi löytyä paremmin, mikä päästi Kärpät pelaamaan erittäin pelinopeasti ja täten haastaman JYPin. Kaivattu avausosuma tuli toisessa erässä, kun Shaun Heshkan avaussyöttö puhkoi JYP-viisikon sekavassa vaihtotilanteessa. Maali kuvasti myös Kärppien rohkeaa hyökkäämistä sekä tilanteiden ennakoimista, kun maalille hyökättiin neljän pelaajan rintamalla.

Erikoistilanteet 

Erikoistilanteissa Kärpät ei ollut parhaimmillaan. Erikoisesti sekä yli- että alivoimalla Veini Vehviläinen nousi torjunnoillaan petopaitojen suurimpaan rooliin.

Erikoista 

Yleisesti pienten maalimäärien otteluista puhutaan tylsinä, mutta tämä ottelu soti ajatusta vastaan. Vain yhdestä maalista huolimatta ottelun viihdyttävyysarvo oli korkea hyvän vauhdin sekä laadukkaan jääkiekon ansiosta.

Ottelun ratkaisu 

Siistissä ja vauhdikkaassa pelissä ratkaisu kulminoitui huolellisuuteen ja terävyyteen maalipaikoissa, ja näissä Kärpät oli edellä. Noin ensimmäisen puolituntisen JYP oli hieman niskan päällä, mutta kun onnistumisia ei tullut, pelikuri ja suoritusvarmuus alkoivat rakoilla. Tähän Kärpät iski armottomasti siirtyen johtoon Taneli Ronkaisen osumalla.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo