60 minuutin täyspaine tuotti KooKoolle vakuuttavan voiton Hippokselta – JYPin kapteeni Juuso Vainio talutettiin pukukoppiin

LIIGA / Raportti
Peli pyöri pääasiassa JYPin alueella.
Kuva © Valtteri Vainio www.valtterivainio.com
JYPin ja KooKoon välisen ottelun paremmasta osapuolesta ei jäänyt minkäänlaista epäselvyyttä. JYPin synkän illan kruunasi kapteeni Juuso Vainion loukkaantuminen.
Lähtökohdat 

JYPin meno on ollut tammikuussa tahmeaa, sillä tappiota on alkanut kertyä selvästi syyskautta tiuhempaan tahtiin. Uuteen viikkoon JYP saapui kahden ottelun tappioputkessa, sillä se hävisi niin Lukolle kuin SaiPalle varsinaisella peliajalla.

Maalivahtipelaaminen 

Eetu Laurikainen palasi JYPin maalille lähes kolmen viikon tauon jälkeen, eikä häntä voi syyttää tappiosta millään muotoa. Laurikaiselle itselleen illan suurin anti taisi olla pelituntuman hakeminen.

Puolustuspelaaminen 

JYPin puolustus oli yleisilmeltään laiska ja lepsu koko ottelun ajan. Omassa päässä pelikovuus ja jämäkkyys loistivat poissaolollaan. Myös huolimattomien virheiden määrä oli korkea. Epäonnistunutta iltaa kuvasti hyvin Samuli Ratisen sokkosyöttö kulmasta oman maalin eteen KooKoon 0–2-maalissa.

Hyökkäyspelaaminen 

KooKoon jatkuva painepelaaminen aiheutti sen, ettei JYP saanut hyökkäyspeliään kunnolla käyntiin oikeastaan missään vaiheessa. Vastustajaan nähden JYPin hitaat hyökkäykset tyssäsivät useasti joko keskialueelle tai hyökkäysalueen kulmiin. Kunnollisia maalipaikkoja JYP ei onnistunut luomaan periaatteessa ainuttakaan.

Erikoistilanteet 

JYP kaivoi verta nenästään lukuisilla rangaistuksillaan. Toisessa erässä KooKoon toisen maalin suurin syypää Ratinen taklasi ikävästi KooKoon Erik Karlssonia sillä seurauksella, että Ratisen ilta päättyi ulosajoon. Ratisen jäähyn aikana Juha-Pekka Haataja veikin vieraat 3–0-johtoon.

Lähtökohdat 

KooKoo saapui Jyväskylään todella huimassa vireessä, sillä se oli napannut pisteitä kymmenestä ottelusta perättäin. Lukuisten voittojen myötä KooKoo on asemoinut itsensä tukevasti kuuden parhaan joukkoon.

Maalivahtipelaaminen 

Henrik Haukelandin ilta Hippoksella oli hyvin helppo, sillä JYPin laukaukset varsinkin maalin läheltä loistivat poissaolollaan. Norjalaisen nollapeli irtosi 25 torjunnalla ilman suurempia venytyksiä.

Puolustuspelaaminen 

KooKoon taisteluilme oli erinomaisella tasolla, ja kouvolalaiset osoittivat vahvaa sitoutuneisuutta puolustuspelaamiseen. KooKoo piti erittäin aktiivisella karvauspelaamisellaan JYPin hyvin pitkät ajat poissa kiekosta, minkä ansiosta puolustuspelaaminen näytti hyvin vaivattomalta.

Hyökkäyspelaaminen 

KooKoo osoitti hyvin, miksi se johtaa monia edistyneiden tilastojen kategorioita tämän kauden Liigassa. KooKoon hyökkäyspeli oli todella vahvaa ja kiekko pyöri suurimman osan ajasta JYPin alueella. KooKoo aiheutti jatkuvasti hankaluuksia isännille hyvin nopeilla hyökkäyksillään, joissa viisikon rakenteet olivat todella hyvin kunnossa.

Erikoistilanteet 

Paljon jäähyjä sisältäneessä ottelussa KooKoo oli myös erikoistilanteissa selvästi JYPiä edellä. Alivoimansa KooKoo selvitti tyylikkäästi ja ylivoimalla paikkoja olisi Haatajan osuman lisäksi ollut useampaankin maaliin.

Erikoista 

JYP menetti kolme pelaajaa ottelun aikana, sillä suihkuun ajetun Ratisen lisäksi puolustajat Juuso Vainio ja Jaakko Jokinen jättivät kaukalon loukkaantumisten vuoksi. Vainion tilanne näytti erityisen ikävältä, sillä JYPin kapteeni jouduttiin taluttamaan pukukoppiin KooKoon kolmannen osuman jälkeen.

Ottelun ratkaisu 

KooKoo oli kaikilla osa-alueilla parempi joukkue kuin JYP. Lopullinen ratkaisu oli Ratisen ulosajo, jonka jälkeen KooKoo siirtyi kolmen maalin johtoon toisen erän lopulla.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo