Viisikot repaleiksi, juomapullo palasiksi − Eero Kilpeläinen oli KalPan kauan odottama sankari

LIIGA / Raportti
Luisteluvoimainen KalPa juoksutti kamppailuvoimaista JYPiä.
Kuva © Valtteri Vainio www.valtterivainio.com
Lähtökohdat 

JYP ei ollut syyskuun jälkeen hävinnyt kahta ottelua peräkkäin, mutta tähän otteluun lähdettäessä tappioita oli kolme peräkkäin. Pekka Tirkkonen oli ruuvaillut kaikki hyökkäysketjut uuteen uskoon. Myös puolustuksessa oli pakonsanelemia muutoksia, kun loukkaantuneita Juuso Vainiota ja Jaakko Jokista paikkasi Liiga-debyyttinsä suorittanut Valtteri Kakkonen.

Maalivahtipelaaminen 

Markus Ruusu palasi JYP-maalille yhden ottelun tauon jälkeen. Muutamaan otteeseen kiekot putoilivat KalPan kannalta mehukkaasti, mutta puolustajat olivat nopeasti apuna. Mukaan mahtui myös huippupelastuksia niin KalPan läpiajoihin kuin yhteen rangaistuslaukaukseen.

Puolustuspelaaminen 

JYP luotti jälleen voimakkaaseen karvauspelaamiseen hyökkäys- ja keskialueilla. Karvauksia nähtiin ajoittain liiankin pitkiltä välimatkoilta, mikä sai tasapainon järkkymään. Myös puolustajilta nähtiin erikoisia vastaantuloja, esimerkiksi Roni Allénilta KalPan avausmaalissa. Puolustusalueen keskustaa JYP puolusti pitkissä hyökkäyksissä kiitettävästi.

Hyökkäyspelaaminen 

Hyökkääjien tukea puolustajille avaustilanteissa oli selvästi teroitettu, ja ottelun alkupuolella hyökkäyksiä rakennettiin mallikkaasti sentterin kautta. Avauserässä JYP sortui hyökkäysalueella liialliseen namutteluun, ja maaleja ei kuitenkaan syntynyt.

Pelin edetessä onnistumisten puute alkoi näkyä, ja yksilötasolla vääriä valintoja nähtiin yksi toisensa perään. Hyökkääjien ratkaisut olivat hätäisiä, puolustajien vapauttavat syötöt viipyivät liian kauan.

Debyyttinsä suorittanut Kakkonen oli näkyvämpi kiekollisena kuin kiekottomana. Rauhallisesti rohkeitakin ratkaisuja tehnyt puolustaja erottui räväkällä pelityylillään, mikä muodosti uhkaa myös omaan päähän.

Erikoistilanteet 

JYP oli jälleen muokannut ylivoimakoostumuksiaan. Ottelun ensimmäisellä ylivoimalla nähtiin mallikasta kiekonliikuttelua, mutta tuskan kasvaessa ratkaisut olivat toistuvasti luokattomia. Ylivoimaan palannutta Anttoni Honkaa voisikin kokeilla viivamiehen paikalle kaaren laukojan sisään, jotta hän pystyisi peliälyllään rikkomaan vastustajan neliötä.

Lähtökohdat 

KalPa koki perjantaina nöyryyttävän kotitappion Sportille. Ottelun puhuttavin tilanne oli Turo Asplundin törmääminen Miikka Pitkäseen. Vaikka perjantain ottelu jäi kesken, Pitkänen oli jälleen lauantaina KalPan kokoonpanossa.

Maalivahtipelaaminen 

Eero Kilpeläinen suoritti paluun kilpipaitojen maalille huokuen varmuutta. Kilpeläinen virhealttiin KalPa-puolustuksen takana juuri se viimeinen lukko, jota tähtivahdilta on koko kausi odotettu.

Puolustuspelaaminen 

KalPan puolustuspelaaminen ei ollut vieläkään kaikista laadukkaimmasta päästä. JYP repi kuopiolaisten viisikkoa laadukkailla hyökkäyksen rakenteilla, mutta myös oman osansa yksilövirheitä kuopiolaiset tekivät.

Positiivisena asiana oli uhrautuvaisuus joukkueen eteen erityisesti maalinedustalla, kun Kilpeläinen tarvitsi apuja.

Hyökkäyspelaaminen 

KalPan hyökkäyspeli Hippoksella oli tehty terävistä vastaiskuista, joita JYPin tasapainottomuus ja pelin kunnioituksen puute omalla siniviivalla aiheutti. Auenneissa paikoissa KalPa oli kiitettävän tehokas, vaikka Kai Kantola ei rangaistuslaukauksestaan onnistunutkaan.

Erityismaininnan ansaitsee Tommi Jokisen laukaus avausmaalissa, joka räjäytti Ruusun juomapullon palasiksi.

Erikoistilanteet 

Haparoivan alun jälkeen KalPan alivoima selvisi vähällä iltapuhteestaan. Ensimmäisen alivoiman jälkeen ryntäily väheni selvästi.

Erikoista 

JYP lähti viikonloppuun Liigan eniten maaleja tehneenä joukkueena. Viime aikojen taantuman vuoksi ero muihin oli kutistunut ja Tappara nousikin jo perjantaina ohi.

Läpi syksyn korkealla itseluottamuksella pelannut joukkue oli viimeistellyt monellakin mittarilla ylitehokkaasti, mutta nyt vastaavasti maaleja tulee odottamiakin vähemmän. Erikoista, mutta toisaalta melko normaalia tilanteen tasaantumista.

Pelin kannalta puhuttavin tilanne oli KalPan tekemä kolmas maali, joka hylättiin maalivahdin estämisen takia. KalPan pelaajat protestoivat tilannetta pitkään, mutta turhaan. Tilanteesta tuomittiin Kantolalle rangaistus.

Ottelun ratkaisu 

Tehottomuuden kanssa painineen JYPin neljäs peräkkäinen tappio näytti varmalta, kun seitsemän minuuttia ennen loppua Matti Järvinen vei KalPan 2−0-johtoon. 

Lopusta muodostui kuitenkin trilleri Petrus Palmun kavennuksen ja Kantolan ottaman rangaistuksen jälkeen. Ilmapallo puhkesi kuitenkin nopeasti, kun Janne Keränen heitti kiekon tyhjään maaliin. 

Näin KalPa haki pisteet Jyväskylästä lukemin 4−1.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo