JYP päätti vuosikymmenen kotiottelut voittoon – Jukurit kaatui tiukan taistelun jälkeen

LIIGA / Raportti
JYP päätti vuosikymmenen kotiottelut voittojuhliin.
Kuva © Valtteri Vainio www.valtterivainio.com
JYPin ja Jukurien peli lähti vauhdikkaasti liikkeelle, kun ensimmäisen erän puoliväliin asti nähtiin maalipaikkoja molempiin päihin. Alun hulluttelun jälkeen peli tasaantui ja Jukurit pääsi ylivoimalla johtoon. JYP käytti ottelussa omat tilanteensa tehokkaasti hyödyksi ja otti lopulta jo viidennen peräkkäisen voiton. Tiukan loppukirin tehnyt Jukurit hävisi jälleen.
Lähtökohdat 

JYP pääsi otteluun hyvässä vireessä, kun alla oli neljä voittoa. Kokoonpanoon ainut muutos oli tullut maalin suulle, kun viime ottelussa ensimmäisen erän jälkeen maalille tullut Niko Parkkinen sai uran toisen aloitusvuoronsa Liigassa. 

Maalivahtipelaaminen 

Maalilla pelannut Niko Parkkinen esitti ottelussa mainioita torjuntoja. Kookas maalivahti oli heti ottelun alussa rauhallinen ja pääsi hyvin peliin mukaan. Ottelun lopussa Parkkinen joutui venymään useampaan kovaan torjuntaan Jukurien hakiessa tasoitusta. Uran ensimmäinen suora voitto Liigassa irtosi 27 torjunnalla. 

Puolustuspelaaminen 

JYPin puolustus toimi ottelussa hyvin, vaikka Jukurit sai ajoittain pidempiäkin pyörityksiä. Jyväskyläläiset pitivät maalin edustan tiiviisti kiinni eikä jukurihyökkääjät päässeet Parkkiselta tulleisiin irtokiekkoihin kiinni. 

Hyökkäyspelaaminen 

JYPin hyökkäys oli suhteellisen tehokasta tänään, kun hyviä maalipaikkoja ei juuri nähty. Totutusti Miska Siikosen johtama kakkosketju oli hyvällä pelipäällä, vaikka pisteet jäivät uupumaan. Molemmat JYPin maalit tulivat viidellä viittä vastaan pelatessa. Ensimmäisessä Anton Stråka sivalsi hyvän laukauksen suoraan aloituksen jälkeen ohi Sami Rajaniemen. Voittomaalissa Jerry Turkulainen sekä Jani Tuppurainen käänsivät nopean vastahyökkäyksen, jossa Tuppurainen ei erehtynyt Turkulaisen mainion syötön jälkeen. 

Erikoistilanteet 

JYP pääsi pelaamaan ainoastaan kerran ylivoimaa ottelussa, kun toisessa erässä Jimi Jalonen otti jäähyn. Jalosen jäähyn aikana JYP ei saanut pyöritystä käyntiin eikä erikoistilanteen aikana nähty yhtään maalintekopaikkaa. 

Alivoimaa JYP joutui pelaamaan kerran ja tämä kerta koitui myös kohtaloksi. Ensimmäisessä erässä tulleen Miska Siikosen jäähyn aikana jyväskyläläisten alivoima oli hieman ponnetonta ja Jukurit sai pyörityksen käyntiin helposti. Lopulta pienen pompun päätteeksi tuli takaiskumaali. 

Lähtökohdat 

Vierasjoukkue Jukurit saapui Jyväskylään heikossa tuloskunnossa, kun mikkeliläiset olivat kärsineet viimeisestä yhdeksästä pelistään kahdeksan tappiota. Jukurien kokoonpano oli kokenut muutoksia, kun puolustukseen loukkaantumisen jälkeen paluun teki Aleksandr Jakovenko, joka otti Samuli Piipposen paikan. Puolustuksessa myös Jakub Galvas oli saanut tehdä tilaa Ville Hyväriselle. Hyökkäyksessä Valtteri Hotakainen oli vaihtunut Joonas Kalliolaan

Maalivahtipelaaminen 

Jukurien maalilla esiintyi jälleen Sami Rajaniemi, jonka ilta oli onnistunut. Mukaan mahtui muutama hyvä ja tärkeä torjunta varsinkin Jukurien ollessa johdossa. Maaleille jukurivahti ei voinut mitään. 

Puolustuspelaaminen 

Puolustuspelaaminen on ollut Jukurien akilleen kantapää ja tänään tuli jälleen muutama virhe, joista JYP iski armotta. Ensimmäisessä maalissa paljon urakoinut ja pääasiassa hyvin pelannut Axel Rindell ei pystynyt pitämään Anton Stråkan mailaa. Toisessa maalissa Vadim Pereskokov jätti takakarvauksen hieman kesken ja Jani Tuppurainen pääsi vapaasti viimeistelemään voittomaalin. Ajoittain ongelmana ollut oman maalin edustan pelaaminen toimi tänään hyvin. 

Hyökkäyspelaaminen 

Jukurien hyökkäys oli varsinkin ottelun alussa sekä lopussa aktiivista, mutta tehot jäivät puuttumaan. Jukurit ei pystynyt voittamaan vastustajan maalin edustalla kaksinkamppailuja ja sitä kautta irtokiekot jäivät hyödyntämättä. Charles Sarault oli pirteällä pelipäällä, mutta tehoja ei siitä huolimatta tullut. 

Erikoistilanteet 

Jukurien ylivoima toimi, kun ainoalla ylivoimakerralla syntyi illan ainoa osuma. Mikkeliläiset saivat pyörityksen käyntiin ja lopulta pienen pompun jälkeen Ville Leskinen iski kiekon keskeltä maaliin. 

Alivoima toimi hyvin, kun ainoalla alivoimakerralla JYP ei saanut kunnolla edes pyöritystä käyntiin. Jukurien aktiivisuus tuotti tulosta. 

Ottelun ratkaisu 

Jälleen kerran Jukurit menetti johtoasemansa, kun JYP kampesi tasoihin ja ohi. Tasainen peli kääntyi lopulta JYPille tehokkaan viimeistelyn ansiosta. 

Muokattu kello 21:44:Otsikkoon lisätty sieltä puuttunut kotiottelut -sana.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo