JYP katkaisi tappioputkensa - Anttoni Hongalla liigauran ensimmäinen kahden maalin ilta

LIIGA / Raportti
Anttoni Honka kuittasi nopeasti pelin tasoihin kolmannessa erässä.
Kuva © @PabloCassoSport
JYP katkaisi kymmenen ottelun tappioputkensa 4−3-jatkoaikavoitolla Jukureista. Sekä tasoitus- että voittomaalin iski puolustaja Anttoni Honka.

JYP oli voittanut Jukurit Mikkelissä lokakuun 13. päivänä, mutta sen jälkeen saldoon oli kertynyt vain tappioita. Jonkinlaisena herätyksenä joukkueessa oli vaihtunut apuvalmentaja, kun Juha Juujärvi tuli Jukka Varmasen paikalle.

Kauan kaivattu voitto irtosi JYPille jatkoajalla, joka ehti vanhentua vain 34 sekuntia.

− Kyllä kaikki näki, että tietynlaista painetta purkautui, Anttoni Honka kommentoi C Moren haastattelussa.

Honka oli tuonut tasoihin vain 31 sekuntia Jukurien johtomaalin jälkeen. Rannelaukaus b-pisteiden takaa onnistui. Jukurien maalilla Oskari Salminen oli hieman häiriintynyt, kun Hannes Häkkilä työnsi JYP-hyökkääjä Santeri Koskelan hänen jalkoihinsa.

Jatkoajalla JYP teki ratkaisun ylivoimahyökkäyksestä. Jerry Turkulainen löysi Hongan vapaana, ja tämän rannelaukaus oli tarkka toista kertaa ottelun aikana. Honka oli tehnyt aiemmalla liigaurallaan 13 maalia, mutta nyt hän onnistui ensimmäistä kertaa kahdesti saman ottelun aikana.

Erikoistilannemaalit pääosissa

Ottelun avausmaalista vastasi Jukurit ylivoimalla, ja pääroolissa olivat entiset JYP-pelaajat, kun Pekka Jormakka syötti ja Jarkko Immonen maalasi. Jukurit oli muutenkin ottelun alkuhetkillä niskan päällä. Pelin luonne muuttui hieman loppua kohden, kun Simon Stransky otti hyökkäyspään aloituksen jälkeen rangaistuksen.

Immosen maali jäi erän ainoaksi, vaikka lähellä käytiin kentän molemmissa päissä. Jormakka pääsi läpiajoon mutta rystypuolen yrityksen pysäytti Markus Ruusu. JYPissä lainasopimuksella pelaava Rasmus Heljanko osui tolppaan.

Ensimmäistä kertaa Miro Karjalaisen syyskuisen päähän kohdistuneen taklauksen jälkeen liigajäillä nähty Nikita Krivokrasov pääsi peliin toisessa erässä, mutta otti nopeasti rangaistuksen. JYP ei saanut tällä ylivoimalla juuri mitään aikaiseksi, mutta toinen yritys onnistui. Kiekko pomppi Reid Gardinerin lapaan, ja kanadalaishyökkääjä viimeisteli JYPin tasoituksen.

Erän loppupuolella Jukurit sai ison mahdollisuuden, kun JYPiltä joutui kaksi pelaajaa rangaistusaitioon, heistä Ville Ottavainen neljäksi minuutiksi. Jälkimmäisen Ottavaisen kakkosen aikana molemmat onnistuivat maalinteossa. Ensin Braden Christoffer onnistui läpiajossa alivoimalla Andrew O'Brienin nappisyötöstä, Petrus Palmu kuittasi tasoituksen minuutti myöhemmin.

Kolmannen erän alussa Jukurit siirtyi uudelleen johtoon. Tällä kertaa O'Brien hyökkäsi liian innokkaasti ja vierailija teki maalin kahdella yhtä vastaan hyökkäyksestä. Maalintekijä Markus Oden, syöttäjänä Patrik Puistola. Mikkeliläisten ilo oli kuitenkin lyhytaikainen, kun Anttoni Honka tasoitti. Lainamies Heljanko kirjautti osumaan kauden ensimmäisen syöttöpisteensä.

Jukurit oli vielä lähellä maalintekoa pelin loppuhetkillä, mutta Ruusu venytti Palmun laukauksen eteen. Edessä oli jatkoaika, jolla JYP vei kahden pisteen potin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo