JYPin katastrofaalinen alkukausi huipentui tappioon Jukureille

LIIGA / Raportti
JYP puski tehottomasti kohti Jukureiden maalia.
Kuva © Valtteri Vainio www.valtterivainio.com
JYP ja Jukurit paketoivat runkosarjan ensimmäisen kolmanneksen Hippoksella. Jukurit hyödynsi jyväskyläläisten tuskallisen tilanteen ja vei pisteet Etelä-Savoon rutiinisuorituksella.
Lähtökohdat 

Liigasyksyn räikein alisuorittaja JYP pyrkii lähtemään hyvillä mielin maaottelutauolle. Eilen Lahdessa Pelicans kasvatti jyväskyläisten surullista tappiosaraketta 3–1-voitolla. JYP ja Jukurit kohtaavat jo kolmatta kertaa tällä kaudella. Syyskuussa Jukurit haki pisteet Hippokselta, kun taas seuraavan kohtaamisen vei JYP voittomaalikilpailussa.

Maalivahtipelaaminen 

David Tomasekin ohella ehdottomasti alkukauden paras JYP-pelaaja Eetu Laurikainen ei seissyt päällään. Laurikaisen ongelmana ovat olleet irtokiekot ja tämän Jukureiden Valtteri Hietanen ja Teemu Henritius hyödynsivät kolmannessa erässä, kun Henritius vei Jukurit 1–2-johtoon.

Puolustuspelaaminen 

Ei onnistu, ei vakuuta, ei tarjoa mahdollisuuksia voittoon. Virheiden määrä ja heikko suorittamisen laatu leimasivat JYPin puolustuksen tämänkin illan suoritusta. Jyväskylässä odotetaan varmasti tauon aikana uutisia tältä rintamalta.

Hyökkäyspelaaminen 

JYP pystyi rakentamaan pitkiä hyökkäyksiä Jukureiden alueella, mutta maalintekopaikat jäivät olemattomiksi. Joukkueen alkukauden harvoihin onnistujiin lukeutuva Robert Rooba onnistui avauserän lopulla napakalla laukauksella. JYPin tärkeimmät hyökkääjät Jarkko Immosen ja Jani Tuppuraisen johdolla sukeltavat erittäin syvällä tällä hetkellä.

Erikoistilanteet 

Lauri Merikivi apulaisineen joutuu tulevalla tauolla pohtimaan syvään tätä osa-aluetta. Aiemmin kohtuullisesti toiminut ylivoimapeli ontui pahasti, sillä kunnollista pyöritystä joukkue ei saanut missään vaiheessa toimimaan. Passiivinen alivoimapeli puolestaan tyrkytti maaleja Jukureille.

Lähtökohdat 

Mikkelin Jukurit on päässyt hyvään vireeseen viime aikoina. Viidestä viimeisestä ottelusta on kertynyt hienosti 11 pistettä. Nyt haussa on neljäs perättäinen voitto. Lyhyen Liiga-taipaleensa aikana Jukurit on pelannut Jyväskylässä yleisesti ottaen hyvin.

Maalivahtipelaaminen 

Sami Rajaniemi pelasi laadukasta peruspeliä, johon Jukurit voi luottaa. Toisessa erässä Rajaniemi pysäytti Rooban läpiajon komeasti. Entinen JYP-maalivahti selvisi ottelusta melko helpolla.

Puolustuspelaaminen 

Jukureiden puolustus pelasi viisaasti läpi ottelun. Joukkueen tiukka kurinalaisuus näkyi, sillä riskinotto oli minimissään. Mikkeliläiset näyttivät kotijoukkueelle, kuinka yksinkertainen peruspelikin tuo tulosta.

Hyökkäyspelaaminen 

Tasakentällisin Jukureiden tilanteet jäivät vähiin. Eniten painetta JYPin päätyyn loi Markku Flinckin kolmosketju. Palkinto tuli ajassa 43:31, kun Henritius laukoi Valtteri Hietasen irtokiekon maaliin. Jukureiden hyökkääminen ei tarjonnut näyttävyyksiä, mutta voittavaa jääkiekkoa voi pelata myös passiivisemmalla tavalla.

Erikoistilanteet 

Jukurit järjesti ottelun parhaimmat maalintekotilanteensa ylivoimilla. Näyttävästi pyörinyt kuvio loi tukun laadukkaita paikkoja. Edellisellä kerralla Hippoksella osunut Teemu Suhonen teki ottelun avausmaalin tyypilliseen tapaansa terävällä rannelaukauksella. Niin ikään alivoimalla Jukurit onnistui erittäin hyvin, sillä kotijoukkue ei päässyt kunnolla edes hyökkäysalueelle.

Ottelun ratkaisu 

JYPin ote voitosta kirposi tuttuun tapaan kolmannessa erässä. Henritiuksen ja Vadim Pereskokovin maalit mursivat kotijoukkueen selkärangan. JYPin henkinen tila ei mahdollistanut nousua tasoihin.

Muokattu kello 21.15: Juuso Vainion lopun kavennusmaali merkattiin Eric Perrinille.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo