JYP siirtyi tappion saattelemana maajoukkuetauolle − Joona Ikonen laukoi voittomaalin

LIIGA / Raportti
Ilves juhli voittoa Jyväskylässä.
Kuva © Kasperi Tarkiainen
JYP siirtyi maajoukkuetauolle tappio niskassaan, kun Ilves haki tasaisen kamppailun päätteeksi pisteet Jyväskylästä. Ilves on nyt voittanut joukkueiden seitsemän viimeisintä kohtaamista.

Ennen ottelun alkua JYPin Jerry Turkulainen palkittiin lokakuun parhaana pelaajana ja samalla tiedotettiin miehen jatkosopimuksesta.

Muuten Jyväskylässä nähtiin tasainen kamppailu. JYPin ylivoimapelaaminen oli edelleen tahmeaa. Ratkaisu osuman laukoi Joona Ikonen JYPin vaihtovirheen seurauksena.

Ottelun ensimmäinen erä meni tasaisissa merkeissä. JYP sai mahdollisuuden kahden miehen ylivoimalla, mutta Ilves puolustajat Dominik Masin ja Jyrki Jokipakka hoitivat tilanteen uhrautuvaisella kiekon blokkaamisella.

Toisessa erässä Ilves karkasi kahden maalin johtoon. Ennen Ottelua JYPin valmentaja Ville Nieminen nosti esiin Ilveksen suorahyökkäyspelaamisen ja syy tähän nostoon selvisi. Tamperelaiset tekivät nimittäin molemmat toisen erän osumansa juurikin kyseisestä tilanteesta. Jälkimmäisessä toki apuna oli jyväskyläläisten vaihtovirhe.

Erän lopulla Dominik Masin sai rangaistuksen estämisestä. Tilanteessa Masin kaatui kamppaillessaan Mikko Petmanin kanssa ja sai JYP -hyökkääjän mailan päähänsä. Masin poistui tilanteen jälkeen pukusuojaan, mutta palasi kolmanteen erään.

Masinin sekä Eemeli Suomen rangaistusten myötä JYP sai erän lopulla jälleen mahdollisuuden kahden miehen ylivoimalla, mutta vaaralliset paikat jäivät uupumaan. Aivan Eemeli Suomen rangaistuksen lopulla Braden Cristoffer kavensi ottelun maalin edustalta.

JYP haki kolmannessa erässä hanakasti tasoitusta toimittamalla kiekko aktiivisesti maalille. Erän puolessa välissä Joakim Kemellin hirmuinen laukaus ylivoimalla kimposi ylärimasta ulos. Hetkeä myöhemmin myös Petri Kontiola kilautteli maalirautoja.

Vahvan ottelun pelannut Severi Lahtinen karkasi läpiajoon erän jälkimmäisellä puoliskolla, mutta Ilves-vahti Langhamer oli kiekon tiellä.

JYP pääsi ottelun lopulla ylivoimalle. Samalla jyväskyläläiset ottivat maalivahdin pois ja lähtivät hakemaan tasoitusta kuudella neljää vastaan. Parhaan paikan sai Joakim Kemell, joka laukoi vasta uuden sopimuksen tehneen Jerry Turkulaisen poikittaissyötöstä. Ilves kesti tämän ja voitti ottelun luvuin 1−2.

JYP siirtyy tämän ottelun myötä maajoukkuetauolle ja jatkaa 16. päivä, jolloin kotiottelussa vastaan tulee Ässät. Ilves puolestaan pelaa vielä huomenna KooKoota vastaan vieraissa, jonka jälkeen heillä alkaa reilu kahden viikon tauko. Ilves jatkaa tauon jälkeen 19. päivä kotikaukalossa Sportia vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo